Neljä nimetöntä rivissä julkistetaan Kuvataideakatemiassa 10. joulukuuta

Anssi Pulkkisen ja Taneli Rautiaisen teos Neljä nimetöntä rivissä / Four Untitled Whites in a Row julkistetaan perjantaina 10. joulukuuta klo 14.00 Kuvataideakatemian aulassa, Kaikukatu 4, Helsinki.

Valtion taideteostoimikunta järjesti syksyllä 2008 Kuvataideakatemian opiskelijoille taidekilpailun akatemian 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kilpailun tarkoituksena oli hankkia Kuvataideakatemian tiloihin sen toimintaan ja historiaan ajatuksellisesti liittyvä teos.

Lokakuussa 2009 ratkenneen kilpailun voittivat  taiteilijat Anssi Pulkkinen (1982)  ja Taneli Rautiainen (1983) teoksellaan Neljä nimetöntä rivissä / Four Untitled Whites in a Row.

”Arvostelulautakunta ihastui erityisesti ajatukseen, että teos on osittain havaittava ja osittain käsitteellinen. Se on samaan aikaan konkreettinen ja tarinallinen, rakennuksen julkisivussa ulospäin näkyvä elementti ja toisaalta eräänlainen Kuvataideakatemian muodostaman yhteisön sisäinen legenda. Siinä myös leikitellään arkkitehtuurilla, illuusiolla koko tilan haltuun ottamisesta”, summasi juryn puheenjohtaja, professori Riikka Stewen.

Taiteilijat itse kuvaavat teostaan seuraavasti:

"Teos muodostuu neljän lipputangon rivistä. Yksi lipputangoista sijoittuu ulos Kuvataideakatemian pääoven viereen ja kolme muuta rakennuksen sisään. Sisälle asennetut lipputangot lävistävät koko rakennuksen, lähtien aulasta ja yltäen aina ylimpään kerrokseen ja talon katolle.

Samana vuonna kuin Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu perustettiin vuonna 1848 tehtiin myös ensimmäinen luonnos itsenäisen Suomen valtion lipuksi ylioppilaiden toimesta. Tämä historiallinen yhteensattuma toimii osaltaan muistutuksena siitä, kuinka tärkeä rooli taiteella oli kansakunnan identiteetin luomisen kannalta ja kuinka Kuvataideakatemian kehitys nivoutuu tiiviisti koko Suomen valtion ja sen minäkuvan kehitykseen. Akatemian alkuaikojen opettajat ja oppilaat ovat toimineet tutkimusmatkailijoina eurooppalaiseen kulttuuriin ja sieltä ammentaen toimineet suomalaisen kulttuurin kehittäjinä. Sen toimijoiden ja kasvattien voidaan nähdä nousseen myös suomalaisen kulttuurin lippulaivoiksi maailmalla.

Teoksen neljä lipputankoa ovat kuitenkin liputtomat ja liputukseen lopultakin täysin käyttökelvottomat. Pysyvästi paljaiden tankojen rivi pyrkii herättämään kysymyksen taiteen ja Kuvataideakatemian arvoperustasta ja merkityksestä tänä päivänä. Teos on kuin valtava kysymysmerkki herättäen kysymyksen jokaisen henkilökohtaisesta arvoperustasta, elämän ja taiteen tekemisen pohjasta."

Lisätietoja:
Taidesihteeri Erika Hyyryläinen, valtion taideteostoimikunta, p. 09 - 1607 7026 / 0400 - 847 026, erika.hyyrylainen(at)minedu.fi

Viestintävastaava Kirsi Korhonen, Kuvataideakatemia, p. 09 - 680 33 265 / 045 - 6579 347, kirsi.korhonen(at)kuva.fi