Tasavallan presidentti nimitti neljä uutta taiteen akateemikkoa

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt Taiteen keskustoimikunnan esityksestä taiteen akateemikon arvonimen kirjailija Kirsi Kunnakselle, taiteilija Eija-Liisa Ahtilalle, valokuvaaja Caj Bremerille ja tanssitaiteilija, professori Marjo Kuuselalle. Presidentti Halonen luovutti arvonimikirjeet akateemikoille Helsingissä perjantaina 17. huhtikuuta.
 
Taiteen akateemikon arvonimi myönnetään tunnustuksena erittäin ansioituneelle taiteenharjoittajalle. Arvonimi voi samanaikaisesti olla enintään yhdellätoista taiteilijalla. Muut taiteen akateemikot ovat taidegraafikko Outi Heiskanen, elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, arkkitehti Juha Leiviskä, teatteriohjaaja Ralf Långbacka, kirjailija Veijo Meri, kapellimestari Jorma Panula sekä tekstiili- ja muotitaiteilija Vuokko Nurmesniemi.


Esitystään Taiteen keskustoimikunta perustelee seuraavasti:

Kirjailija Kirsi Kunnas

Kirsi Kunnas (s. 1924) antoi sodanjälkeiselle uudelle lapsisukupolvelle oman äänen ja oman kielen kahdessa runokokoelmassaan (Hanhiemon iloinen lipas, 1954 ja Tiitiäisen satupuu, 1956). Teokset olivat modernin suomenkielisen lastenkirjallisuuden tienraivaajia.

Kunnas kotiutti brittiläisen nonsense-runouden Suomeen näyttämällä konkreettisesti kuinka kieli elää, hengittää, liikkuu sekä luo mieli- ja kielikuvia. Kunnaksen tasa-arvoisesti sekä lasta että aikuista kiinnostava lyriikka on edelleen vankka kivijalka myös uusimmalle lastenkirjallisuudelle; jokainen aloitteleva lastenlyyrikko joutuu tahtomattaankin verratuksi Kunnakseen.

Kirsi Kunnas debytoi aikuistenkirjailijana heti sodan jälkeen ja lunasti nopeasti paikkansa nuorten lyyrikoiden ydinryhmässä, mutta vähin erin hän kiinnittyi lastenkirjallisuuteen havaittuaan sen haasteelliseksi ja myös ilmaisumuodoiltaan itselleen paremmin sopivaksi kirjallisuuden alueeksi. Enteellisesti hän sai ensimmäisen valtion kirjallisuuspalkintonsa vuonna 1957 sekä lasten- että aikuistenrunoudesta.

Kirsi Kunnas on tehnyt 1950-luvulta lähtien hyvin johdonmukaista kirjallisuuspolitiikkaa lastenkirjallisuuden aseman ja arvostuksen parantamiseksi. Hän havaitsi lastenkirjallisuuteen syntyneen tyhjiön ja ryhtyi kirjoittamaan modernia, tarkkaa kohderyhmän nimeämistä kaihtavaa ja riittoisaa kirjallisuutta lapsille. Kunnaksesta ei kuitenkaan ole tullut edeltäjiensä – Zachris Topeliuksen tai Anni Swanin – jalanjälkiä kuuliaisesti kulkevaa satutätiä, vaan pikemminkin lastenkirjallisuuden lempeä agitaattori. Julkisissa puheenvuoroissaan hän on herätellyt lasten vanhempia ja muita kasvattajia oivaltamaan lastenkirjallisuuden keskeistä merkitystä lapsen kielen ja mielikuvituksen raaka-aineena. Kunnas lähestyy yleisöään aina yhtä katu-uskottavasti: niinpä hän puhuu 2000-luvun vanhemmille lastenrunoudesta “lapsen ensimmäisenä kielipelinä ja älyleluna”, joka sytyttää rakkauden kieleen ja kirjallisuuteen.

Kirsi Kunnas on korostanut vuorovaikutuksellisuutta ja elämyksellisyyttä lapsen ja aikuisen yhteisessä lukuharrastuksessa. Tiitiäisen satupuu ja sen myöhemmät sisarteokset sekä muut Kunnaksen lastenkirjat siirtyvät lukijasukupolvelta toiselle; niitä kannattelee lapsen ja aikuisen yhteinen mielenkiinto kielen magiaan.

Kunnas on työskennellyt myös suomentajana, antologioiden toimittajana ja aapis- ja oppikirjatyöryhmissä sekä lukuisissa kirjallisuuden luottamustoimissa. Hän on saanut muun muassa valtion kirjallisuuspalkinnon (neljästi), valtion lastenkulttuuripalkinnon, Pro Finlandia -mitalin ja Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinnon.
 
Taiteilija Eija-Liisa Ahtila

Eija-Liisa Ahtila (s. 1959) on kuvataiteilija, joka työskentelee ennen kaikkea liikkuvan kuvan parissa. Hänen töitään esitetään sekä lyhytelokuvina että installaatioina.

Ahtila on omalla alallaan tunnettu ja tunnustettu maailmanlaajuisesti. Tästä ovat osoituksena muun muassa aiemmat näyttelyt sekä Lontoon että New Yorkin modernin taiteen museoissa sekä paraikaa esillä oleva näyttely Pariisissa. Lisäksi British Film lnstituten julkaisusarjassa on ilmestynyt hänen lyhytelokuvistaan DVD-kokoelma.
Eija-Liisa Ahtila aloitti uransa kuvataitelijana mutta siirtyi myöhemmin median ja elävän kuvan pariin. Sisällöltään hänen teoksiensa aiheet uudistavat videotaiteen perintöä. Useat hänen töistään käsittelevät vaikeita aiheita, kuten seksuaalisuutta, eroamista, luopumista ja mielen hajoamista. Teoksissaan Ahtila onnistuu hienovaraisesti yhdistämään yksityisen yleiseen. Monet teoksista voidaan esittää perinteisesti, mutta monitahoisesti, helposti lähestyttävinä itsenäisinä lyhytelokuvina. Uusimmat työt ovat olleet joko vaihtoehtoisesti tai lisäksi usean projisoinnin installaatioita, jotka antavat toisenkaltaisen, vakiintuneesta elokuvakokemuksesta poikkeavan tavan kokea teokset. Näin teoksiin saadaan aivan uudenlaisia lähestymiskulmia ja tunnetiloja. Mediataiteelle tyypillisellä tavalla Ahtila yhdistää teoksissaan eri taiteenlajien perinteitä yhdistäen ne teknologian ilmaisumahdollisuuksiin.

Ahtilan töille on ominaista oman taiteilijasta lähtöisin olevan näkemyksen ohella vankka ammattitaito liikkuvan kuvan ja sen eri osa-alueiden käsittelyyn. Hänen töistään paistaa viimeistely ja huolellisuus, ei vain käsikirjoituksessa ja ohjaamisessa vaan myös näyttelemisessä ja kuvaamisessa.

Eija-Liisa Ahtila onkin erinomainen esimerkki siitä, kuinka kuvataiteen, mediataiteen ja elokuvataiteen rajapinnalla voidaan saada aikaan taidetta, joka herättää arvostusta ja kiinnostusta näissä kaikissa.
 
Valokuvaaja Caj Bremer

Caj Bremer (s. 1929) on työskennellyt lehtikuvaajana 1950-luvun alusta lähes puoli vuosisataa. Tänä aikana ovat muuttuneet niin valokuvaajan omat ilmaisukeinot, toimitusten journalistiset tavoitteet kuin painotekniikka. Caj Bremer on saanut osallistua kehitykseen alan tärkeimmissä suomalaisissa julkaisuissa: Viikkosanomissa ja Helsingin Sanomissa. Samalla hän on itse ollut alan keskeinen esikuva, vaikuttaja ja elävä legenda.

Laajassa reportaasituotannossaan Caj Bremer tarkastelee ihmisiä ja yhteiskunnan eri ilmiöitä omaleimaisella ja lämpimällä huumorilla. Bremerin kertojanääni erottuu selkeästi valokuvaajien joukosta. Hänen elämäntyönsä kasvaa ainutlaatuiseksi aikalaiskronikaksi, joka on liittynyt osaksi yhteistä muistiamme ja muovannut käsityksiämme omasta itsestämme ja lähihistoriastamme. Viime vuodet Bremer on tutkinut suomalaista luontoa lähimmässä ympäristössään samalla intohimolla ja herkkyydellä kuin aikoinaan maailman tapahtumia.

Caj Bremer on toiminut muun muassa valokuvataiteen taiteilijaprofessorina vuosina 1978–1983 ja saanut valokuvataiteen valtionpalkinnon kaksi kertaa, vuosina 1968 ja 1973. Tiedonjulkistamispalkinnolla hänet palkittiin vuonna 1976 ja journalistipalkinnolla vuonna 1994.
 
Tanssitaiteilija, professori Marjo Kuusela

Marjo Kuusela (s. 1946) tunnetaan Suomen tanssielämän voimallisena vaikuttajana usean vuosikymmenen ajalta. Hänessä yhdistyvät tanssitaiteilijan moninaiset roolit tanssija-koreografina, taiteellisena johtajana, pedagogina sekä tanssitaiteen tapahtumien alkuunpanijana. Koreografian professorina Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella Kuusela työskenteli 1996–2008.

Tampereella draamaopinnot suorittanut ja Helsinkiin 1970-luvun taitteessa saapunut Kuusela löysi nopeasti teatterin- ja tanssintekijöiden parissa mahdollisuuden luoda uutta näyttämöilmaisua. Hänen työnsä herätti kiinnostusta ja arvostusta, ja jo vuonna 1972 hän perusti yhden maamme ensimmäisistä tanssiteattereista, Tanssiteatteri Raatikon yhdessä Maria Wolskan kanssa. Kuusela toimi teatterin taiteellisena johtajana vuoteen 1987 asti. Tältä ajalta on mainittava Kuuselan koreografiat Työläisvaimo (1973) sekä Salka Valka (1977), joissa näkyi koreografin poikkeuksellinen draamallinen ilmaisukyky. Raatikon laaja kiertuetoiminta 1970- ja 1980-luvuilla herätti suuren yleisön kiinnostuksen tanssiteatteriin, ja moni tuleva tanssitaiteen vaikuttaja ja tekijä kasvoi tuosta maaperästä yhdessä Kuuselan kanssa.

Pitkään uraan sisältyy mittava työ maamme eturivin koreografina nykytanssin, baletin, oopperan, kansantanssin sekä musikaalien parissa. Kuuselan Suomen Kansallisbaletille tekemä Seitsemän veljestä (1980 ja 1992) on yksi suomalaisen balettiohjelmiston merkkiteoksia. Kuusela on työskennellyt myös nuorten harrastajien parissa eri puolilla Suomea. Lisäksi hän on toiminut teatteriohjaajana. Kuuselan poikkeuksellisen lavea toiminta yli tanssin rajojen on esimerkkinä nuoremmille tekijöille ja on vaikuttanut suuresti muun muassa nykykansantanssin kehittymiseen Suomessa. Hänen luomistyönsä on edelleen vahvaa, mistä ovat esimerkkinä Tanssiryhmä Tsuumille tehty Murheellisten laulujen maa (2004) sekä omat koreografiat Pysyvää ja murenevaa (2005) sekä Molempi parempi (2005), Keväästä talveen (2006) ja Ennen päivänlaskua ei voi (2008).

Helsingin Kaupunginteatterin Tanssiryhmän taiteellisena johtajana Kuusela toimi vuosina 1992–1996 ja Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit -festivaalin taiteellinen johto oli Marjo Kuuselan käsissä 1992–1994.

Kuusela on vaikuttanut merkittävästi tanssin alan koulutuksen kehittymiseen Suomessa. Innostavan ja laaja-alaisen pedagogin ohjauksesta on valmistunut useita kansainvälistäkin tunnustusta saaneita koreografeja.

Marjo Kuuselan luottamustoimiin kuuluvat muun muassa jäsenyydet seuraavien järjestöjen hallituksissa: Suomen Tanssitaiteilijoiden Liitto, Teatterikeskus, Suomen Teatterityöntekijäin Yhteisjärjestö ja Teatterijärjestöjen Keskusliitto. Kuusela on ollut valtion tanssitaidetoimikunnan jäsen vuosina 1983–1985, 1992–1994, 2001–2003. Hänet on palkittu Pro Finlandia -mitalilla 1986 sekä taiteen valtionpalkinnolla 2004.
 
Lisätietoja:
Taiteen keskustoimikunta
tiedottaja Anna-Leena Laurila
puh. 040 731 3015, anna-leena.laurila(at)minedu.fi
tai
puheenjohtaja Berndt Arell
puh. 050 341 6522, berndt.arell(at)minedu.fi