Varjofestarit 12.6. Kuopiossa

Nuorten oma taidetapahtuma Varjofestarit järjestetään jo neljättä kertaa. Tapahtuman on suunnitellut kuopiolaisista nuorista koostunut ryhmä, joiden tukena ovat olleet Vinkkelin etsivän erityisnuorisotyön tekijät, Kulttuuriareena 44:n nuorisotyöntekijät ja taiteen edistämiskeskuksen yhteisötaiteen ja osallistavien menetelmien läänintaiteilija sekä työssä oppija Ingmanin käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta.  
Tänäkin kesänä Varjofestarit tarjoavat jälleen nuorille tilaisuuden tulla viettämään kesäistä päivää Kulttuuriareena 44:n sisä- ja ulkotiloihin. Ajatuksella ”nuortenkin Kuopio tanssii ja soi” alkanut festivaali on tänä vuonna ottanut painopisteeksi teatterin. Vierailijana tapahtumassa nähdään Jyväskylän SIPERIA –nuorisoteatterin yhteiskunnallisesti kantaaottava teos SYYTÄN.  Illan aikana nuorilla on mahdollisuus myös esiintyä itse, osallistua muun muassa metallikoru- ja kankaanpainanta työpajoihin ja tutustua nuorten tekemiin kuvataide- ja valokuvanäyttelyihin.

VARJOFESTARIEN NETTISIVUT: www.facebook.com/varjofestarit
sivuilta löytyvät kuvat ladattavissa vapaasti

JÄRJESTÄJÄT: Taiteen edistämiskeskus, Itä-Suomen aluetoimipiste, Kuopio
Kuopion nuorisopalvelut: Kulttuuriareena 44 ja Vinkkeli

LISÄTIETOJA: Läänintaiteilija Anniina Aunola
+358295330884, anniina.aunola@minedu.fi