Opetusministeriöltä 600 000 euroa monikulttuurisuuteen ja rasismin vastustamiseen

Opetusministeriö on jakanut 600 000 euroa valtionavustuksina monikulttuurisuuden tukemiseen ja rasismin vastaiseen työhön. Tänä vuonna tuen piiriin otettiin myös toiminta, jolla pyritään kotouttamaan maahanmuuttajia taiteen ja kulttuurin avulla. Avustusten hakijoita oli yhteensä 147, joista tukea sai 86 hakijaa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista taiteen edistämiseen osoitetuista määrärahoista. Keskeisiä avustusten saajia olivat kieli- ja kulttuurivähemmistöjen, kuten maahanmuuttajien ja romanien yhdistykset.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 ulkomailta  Suomeen muutti 26 700 ihmistä. Monet maahanmuuttajaryhmät ovat perustaneet yhdistyksiä, jotka järjestävät monipuolista kulttuuritoimintaa. Siten myös tarve avustaa yhdistysten toimintaa on kasvanut.

Taiteellisen toiminnan lisäksi avustuksia myönnettiin mm. lasten ja nuorten kerhotoimintaan, teatteritoimintaan, radio-ohjelmien tekemiseen sekä eri kulttuurien esittelemiseen suomalaisille. Suurimpia avustusten saajia olivat Suomessa asuvien venäjänkielisten yhdistykset ja monikulttuurista naisten toimintaa järjestävä Kassandra ry.

Saamenkieliseen kulttuuritoimintaan ja saamelaisjärjestöjen toimintaan osoitetaan opetusministeriöstä vuosittain erillinen määräraha, jonka jakamisesta päättää saamelaiskäräjät. Vähemmistöryhmien lisäksi määrärahasta myönnettiin tukea suomalaisten kansalaisjärjestöjen rasismin vastaiselle ja suvaitsevaisuutta edistävälle toiminnalle.

Tuetut hankkeet opetusministeriön internet-sivuilta
 

Lisätietoja:
- Erikoissuunnittelija Mikko Cortés Téllez, mikko.cortes-tellez(at)minedu.fi, puh. (09) 160 77022
- Hallinnollinen avustaja Kaija Hallikainen, puh. (09) 160 77347

Lähde: opetusministeriö