Kaakkois-Suomen taidetoimikunta jakoi vuoden 2008 taidepalkinnot

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2008 taidepalkinnon 3.500 euroa teatteri- ja elokuvaohjaaja Kamran Shamardanille Imatralta ja nuoren taiteilijan palkinnon 1.500 euroa nukketeatteriohjaaja Emma Jussilalle Lappeenrannasta. Palkinnot luovutettiin Kouvolassa keskiviikkona 12.11.08 klo 12.00.

Kamran Shahmardan on azerbaidzhanilaissyntyinen, Moskovassa elokuvaohjaajan koulutuksen saanut taiteilija, joka on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ansioitunut Kaakkois-Suomessa erityisesti nukketeatterin ohjaajana ja kansainvälisen "Mustan ja Valkoisen teatterin" festivaalin ideoijana ja kehittäjänä. 

Imatralla jo viisi kertaa järjestetty Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on koko Suomenkin mittakaavassa merkittävä ja poikkeuksellinen nukketeatteriin keskittynyt festivaali, jonka järjestämisestä Shahmardan on vastannut yhdessä puolisonsa Katri Lättin kanssa.

Festivaalin ohjelmisto on rakentunut Kamran Shahmardanin laajojen kansainvälisten kontaktien varaan. Festivaalilla on esitetty myös Shahmardanin omia ohjauksia. Hänen työnsä sekä taiteilijana että taiteellisena johtajana on monipuolistanut ja kansainvälistänyt merkittävästi kaakkoissuomalaista teatteritarjontaa.

Kamran Shahmardanin ohjauksista merkittävimpiä ovat Teatteri Imatrassa esitetyt Pikku Prinssi ja Hamlet. Pikku Prinssi kutsuttiin vierailemaan kansainvälisillä teatterifestivaaleilla Itävallassa. Uusimpia hänen ohjaustöistään on viime vuoden lopulla Teatteri Imatrassa ensi-iltansa saanut Mustaa ja valkoista -esitys, joka vieraili tänä syksynä niinikään Itävallassa Mistelbachin nukketeatterifestivaaleilla.

Vuoden nuoren taiteilijan palkinnon saaja Emma Jussila-Scherman (12.06.1980) on merkittävä nuori taiteilija Kaakkois-Suomen alueella, joka tekee tinkimätöntä työtä nukketeatteritaiteen saralla. Hän on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta (AMK) vuonna 2006, jolloin hän perusti myös Teatteri Kareluksen Lappeenrantaan. Emma Jussila-Scherman on UNIMAN- Union International de la Marionettes, Suomen osaston jäsen ja hänen perustama Teatteri Karelus on Kansainvälisen Assitej-järjestön jäsenteatteri.

Jussila-Scherman on ahkera ja aikaansaava yrittäjä, jonka produktioissa yhdistyvät ammattitaidolla toteutettu esitys, hänen itse tekemät nuket ja skenografia sekä innostunut ja kiitollinen lapsi- ja aikuisyleisö. Vuoden 2007 aikana Jussilan esityksissä kävi Lappeenrannassa noin 4000 lasta. Se on merkittävä määrä yhden naisen produktioille.

Emma Jussila-Scherman on hyvin verkottunut alueen toimijoiden kanssa. Hänen tietotaitoaan on osattu käyttää erityisryhmien kanssa tehdyissä produktioissa, vanhustyössä ja maahanmuuttajien ryhmissä. Hänellä on myös hyvät kansainväliset kontaktit, joiden kautta hän kehittää omaa osaamistaan ja päivittää näin taiteenalansa kansainvälisiä virtauksia. Hän on opiskellut mm. Ranskassa, Italiassa ja Tsekissä ja työskentelee ulkomailla erilaisilla nukketeatteri - ja teatterifestivaaleilla vuosittain.