Helsingin musiikkitalon yleinen taidekilpailu julkistettu

Valtion taideteostoimikunta järjestää yleisen taidekilpailun, jossa haetaan ehdotuksia Helsingin Musiikkitaloon ja sen tontille sijoitettaviksi taideteoksiksi. Musiikkitalon arvioitu valmistumisaika on huhtikuussa 2011.

Kilpailu on kaksivaiheinen ja siinä etsitään ideoita Musiikkitalon ulkoalueelle ja pääaulaan sijoitettaviksi taideteoksiksi. Ideat voivat perustelluista syistä sijoittua myös muualle Musiikkitalon tontille tai sisätiloihin.

Ensimmäinen kilpailuvaihe on yleinen ideakilpailu. Siihen lähetetyistä ehdotuksista arvostelulautakunta valitsee enintään kuusi ehdotusta kilpailun toiseen vaiheeseen. Jokainen kilpailun toiseen vaiheeseen valittu luonnosidea palkitaan 2 000 eurolla.

Ensimmäisen vaiheen kilpailuaika päättyy 24.4.2009 ja kilpailun toiseen vaiheeseen valittujen taiteilijoiden nimet julkistetaan 12.6.2009. Kilpailun toiseen vaiheeseen osallistuvat vain ideakilpailussa palkittujen ehdotusten tekijät, jotka jatkokehittelevät ehdotuksiaan. Toinen vaihe päättyy 27.11.2009 ja sen tulokset ratkeavat joulukuussa 2009.

Kilpailun arvostelulautakuntana toimii valtion taideteostoimikunta. Arvostelulautakunnan asiantuntijajäseninä ovat Helsingin Musiikkitalon taideteostoimikunnan jäsenet.

Kilpailuohjelma sekä liitteet ovat ladattavissa oheisista linkeistä pdf-tiedostoina. Ne löytyvät myös Helsingin Musiikkitalon verkkosivuilta www.musiikkitalo.fi. Ohjelma on saatavissa myös valtion taideteostoimikunnasta, puh. (09) 1607 7026, (09) 1607 7925.

Lisätietoja:
Erika Hyyryläinen, valtion taideteostoimikunta
puh. (09) 1607 7026, 0400 847 026, erika.hyyrylainen@minedu.fi