Performanssia näkyvissä!

Performanssi on the Boat on päivän mittainen risteily Turun saaristossa lauantaina 17.8.2013. Aiempien vuosien ihastusta herättäneitä Performanssi on the Road -bussikiertueita seuraavalla performanssiristeilyllä osallistujat pääsevät näkemään yhteensä kuuden eri taiteilijan teoksia sekä maalla että merellä. Risteily kulkee reittiä Turku–Rymättylä–Seili–Nauvo–Kuusisto–Turku.

Performanssipaatti lähtee Aurajoelta aamulla. Päivän aikana m/s Autereella esiintyvät runoilija ja performanssitaiteilija Jonimatti Joutsijärvi sekä Jörn Burmester. Berliiniläisen Burmesterin teos Untitled (Bau 3) on osa teossarjaa, jossa hän haastaa kehonsa rakentamisen, liikkeen ja liikkumattomuuden elementeillä. Ensimmäisenä paatti pysähtyy Rymättylään, jossa esiintyy turkulainen kuvataiteilija Jani Petteri Virta.

Seilin saarella osallistujilla on mahdollisuus ensin tutustua vapaamuotoisesti saaren kulttuurihistoriallisesti merkittävään ympäristöön, jonka jälkeen luvassa on helsinkiläisen Essi Kausalaisen performanssi Stone Stone Ghost - saariseremonia. Kausalainen kuvaa teosta seremoniaksi paikalle ja sen merkityksellisille yksityiskohdille. Seilistä matka jatkuu meriteitse Nauvoon, jossa esiintyy Tomasz Szrama. Szraman teos Plunked down at the deep end/Syvään päähän heitetty sijoittuu Haverön lossille.

Paraisten liepeiltä suunnataan viimeiselle etapille Kaarinan Kuusistoon, jossa esiintyy Helinä Hukkataival. Hänen teoksensa tunnetaan visuaalisuudestaan ja unenomaisesta logiikastaan. Päivän päättää piknik Kuusiston taidekartanossa, jossa yleisöllä on mahdollisuus keskustella koetuista esityksistä yhdessä taiteilijoiden kanssa. Tämän jälkeen laiva palaa takaisin Turkuun.

Performanssi on the Boat on myyty loppuun jo ennakkoon, mutta esityksiä voi tulla seuraamaan paikan päälle ilmaiseksi. Jani Petteri Virta esiintyy Hankan satamassa Rymättylässä kello 11.45, Essi Kausalainen Seilin saaren Kirkkorannassa kello 14.30, Tomasz Szrama Haverön lossilla Nauvossa kello 15.30 ja Helinä Hukkataival Kuusiston Taidekartanossa kello 18.45. Esityksen jälkeen kartanossa alkaa yksityistilaisuus. Esitysajat ovat arvioituja aikoja, joten niihin voi tulla pieniä muutoksia.

Tapahtuman järjestää Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen toimialue. Lisätietoja tapahtumasta ja taiteilijoista löydät osoitteesta http://www.facebook.com/performanssiontheroad.

Lisätiedot ja tiedustelut: performanssin läänintaiteilija Leena Kela puh: 0295 330902 leena.kela@minedu.fi