Sirkustaiteilija Ville Walolle kolmevuotinen taiteilija-apuraha

Ville Walo teoksessa Mortimer. Kuva: Petri Virtanen.

Valtion sirkus- ja tanssitaidetoimikunta on jakanut vuonna 2014 alkavat sirkustaiteen taiteilija-apurahat. Toimikunta sai sirkustaiteen alalta 41 hakemusta ja apurahan sai 9 taiteilijaa. Kolmevuotisen apurahan sai sirkustaiteilija Ville Walo.

Walo tunnetaan pitkäjänteisestä työstään nykysirkuksen, erityisesti nykyjongleerauksen uudistajana. Walo yhdistää teoksissaan nykyjongleerauksen uusia tekniikoita sekä fyysisen, visuaalisen ja esineteatterin keinoja, joista on kehittynyt ainutlaatuista näyttämötaidetta. Mittavan kansainvälisen uransa ohella Walo tunnetaan myös työstään ohjaajana ja mentorina nuorelle sirkussukupolvelle.

Sirkus- ja tanssitaidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Se päättää sirkus- ja tanssitaiteen taiteilija-apurahoista sekä muista alan taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Sirkustaiteen taiteilija-apurahat

Kolmevuotinen
sirkustaiteilija Ville Walo, Helsinki

Yksivuotinen
taikuri, näyttelijä Robert Jägerhorn, Helsinki
sirkustaiteilija Henna Kaikula, Rovaniemi
sirkustaiteilija Petri Tuominen, Helsinki

Puolivuotinen
sirkustaiteilija Seija Hakkarainen, Jyväskylä
sirkustaiteilija Jenni Lehtinen, Helsinki
sirkustaiteilija Sasu Peistola, Helsinki
sirkustaiteilija Oskar Rask, Helsinki
sirkustaiteilija Reija Tapaninen, Helsinki

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Mari Karikoski
mari.karikoski@minedu.fi, puh. 0295 330 706