Viisivuotinen apuraha elokuvaohjaajille Zaida Bergroth ja Petri Kotwica

Outi Mäenpää ja Ria Kataja Petri Kotwican ohjaamassa elokuvassa Musta jää.

Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut vuonna 2014 alkavat taiteilija-apurahat. Toimikunnalle tuli 98 hakemusta ja 15 hakijaa sai apurahan.

Viisvuotisen apurahan saivat elokuvaohjaajat Zaida Bergroth ja Petri Kotwica. Bergroth on ohjannut palkittuja lyhytelokuvia ja kaksi pitkää näytelmäelokuvaa, Skavabolen pojat ja Hyvä Poika. Bergroth on varmaotteinen ja monipuolisesti lahjakas nuori ohjaaja, joka on osoittautunut myös erinomaiseksi henkilöohjaajaksi. Kotwican trilleri Musta jää oli tarkasti ohjattu elokuva, joka kilpaili mm. Berliinin elokuvajuhlien pääsarjassa. Hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa Rat King oli myös omailmeinen elokuva. Molemmat ohjaajat ovat urallaan hyvässä luovassa vaiheessa.

Yksivuotisen apurahan saajien joukossa ovat palkitut lyhytelokuvien tekijät Hannes Vartianen ja Pekka Veikkolainen. 

Elokuvataidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Se päättää elokuvataiteen taiteilija-apurahoista sekä muista alan taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Elokuvataiteen taiteilija-apurahat:

Viisivuotinen
elokuvaohjaaja Zaida Bergroth, Helsinki 
elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Petri Kotwica, Helsinki

Kolmevuotinen
elokuvaohjaaja Simo Halinen, Helsinki 
elokuvaaja Tuomo Hutri, Helsinki 
käsikirjoittaja Raija Talvio, Helsinki

Yksivuotinen
elokuvaohjaaja Pia Andell, Helsinki 
elokuvaaja, elokuvaohjaaja J-P Passi, Riihimäki 
käsikirjoittaja Kirsikka Saari, Helsinki 
elokuvaohjaaja Hannes Vartiainen, Helsinki 
elokuvaohjaaja Pekka Veikkolainen, Järvenpää
äänisuunnittelija Kyösti Väntänen, Helsinki 

Puolivuotinen
elokuvaohjaaja Mohamed El Aboudi, Espoo 
käsikirjoittaja Karoliina Lindgren, Helsinki 
animaatio-ohjaaja Tatu Pohjavirta, Helsinki 
käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja Jenni Toivoniemi, Kerava


Lisätietoja:
erityisasiantuntija Mari Karikoski
mari.karikoski@minedu.fi, puh. 0295 330 706