Patrik Ikäläinen tuottaja-läänintaiteilijaksi

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta valitsi tuottaja-läänintaiteilijaksi Patrik Ikäläisen 

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta on kokouksessaan 9.6. Kotkassa valinnut yksimielisesti Patrik Ikäläisen (s. 1966) Mikkelistä tuottaja-läänintaiteilijaksi. Pesti on kolmivuotinen ja alkaa 1.9. 2011.

Ikäläisen vahva osaaminen haluttiin Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan käyttöön. Ikäläinen toimii tällä hetkellä kulttuurituotannon opetustehtävissä Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Aiemmin hän on toiminut mm. lähes viisi vuotta Pohjois-Karjalassa tuottaja-läänintaiteilijana. Hänellä on myös kokemusta kansainvälisistä projekteista ja omakohtaista kiinnostusta yhteisötaiteen tekemiseen.

Tuottaja-läänintaiteilijan keskeinen painopiste on hyvinvointia kulttuurista -tyyppiset projektit sekä yhteisötaide. Lisäksi tarvitaan yhteistyökykyä muiden läänintaiteilijoiden kanssa erilaisten tapahtumien tuottamisessa. Tehtävän sijoituspaikkana on Kotka ja työalueena Kymenlaakso sekä Etelä-Karjala.

Uuden läänintaiteilijan työnkuvapainotuksella taidetoimikunta pyrkii omalta osaltaan edistämään äskettäistä valtakunnallista linjausta, opetus- ja kulttuuriministeriön Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelmaa 2010-2014. Siinä taide ja kulttuuri halutaan nähdä yhä voimakkaammin myös osana yhteisöllisyyttä, osallistamista, osana yleistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä työhyvinvoinnin tukemista taiteen ja kulttuurin keinoin. 

Viimeksi päivitetty ( 09.06.2011 )