Uusi Yhdistelmä 2010 haettavana

UUSI YHDISTELMÄ 2010 - MONITAITEELLISEN TUOTANNON TEOSHAKU

Hakulomake

Läntinen tanssin aluekeskus ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta hakevat UUDEN YHDISTELMÄN 2010 teosta ja tekijäryhmää.

Teoksessa tulee olla tasavertaisesti vähintään kaksi eri taiteenlajia, joista yksi on nykytanssi. Kyseeseen voivat tulla kaikki taiteenalat – myös ne, joita ei perinteisesti ole luokiteltu esittävän taiteen alueelle. Hakemukselle katsotaan eduksi, jos esitys soveltuu kiertuekäyttöön ja/tai siihen kuuluu yleisötyöosuuksia. Etsimme uusia, rohkeasti ja luovasti taiteenaloja yhdistäviä ehdotuksia! Tuotantotuki on tarkoitettu taiteen ammattilaisille, ei opiskelijoille. UUSI YHDISTELMÄ 2010 jatkaa viime vuonna aloitettua yhteistuotantomallia, jolloin toteutettiin Oroliga-ryhmän teos Paratiisi.

Läntinen tanssin aluekeskus ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta osarahoittavat teoksen, ja työryhmältä edellytetään myös muuta rahoitusta. Tanssin osalta osarahoitus kattaa 1–2 kuukauden harjoitus- ja esitysajan palkat. Muiden taiteenalojen osalta se kattaa 1–2 kuukauden verottoman työskentelyapurahan (1372,89 €  / kk). Lisäksi tukea myönnetään osalle hankkeen tila- ja tekniikkakuluista, markkinoinnista ja tiedotuksesta, puvustuksesta, lavastuksesta sekä matkakuluista teoksen kokonaiskustannusarvion perusteella.

Teos toteutetaan vuosien 2010–2011 aikana. Esityskauden Varsinais-Suomessa on ajoituttava viimeistään kevätkaudelle 2011.

Toteutettavan teoksen valitsevat hakemusten perusteella tuottajatahojen edustajina toiminnanjohtaja Lotta Skaffari Läntisen tanssin aluekeskuksesta sekä pääsihteeri Henri Terho ja läänintaiteilijat Annamari Karjalainen (näyttämötaiteet), Leena Kela (performanssi, kuvataide) ja Ilkka Rantamäki (jazz, musiikki) Varsinais-Suomen taidetoimikunnasta. Valintaraati pyytää tarvittaessa lausuntoja eri taiteenalojen asiantuntijoilta.

Haku: Lähetä tuotantotukihakemus liitteineen 15. maaliskuuta 2010 mennessä (postileima riittää) osoitteeseen:
Läntinen tanssin aluekeskus
Manilla / Itäinen Rantakatu 64
20810 Turku

Lisätietoja antavat:
Toiminnanjohtaja Lotta Skaffari, Läntinen tanssin aluekeskus
lotta.skaffari(at)l-tanssi.fi
puh. 02-2314212 tai 0400-546 012

Pääsihteeri Henri Terho, Varsinais-Suomen taidetoimikunta
henri.terho(at)minedu.fi
puh. 040-7373 084
Ystävällisin terveisin

Henri Terho, V-S taidetoimikunta
Lotta Skaffari, Läntinen tanssin aluekeskus