Tapani Tirilää ehdotetaan lastenkulttuurin valtionpalkinnon saajaksi

Tapani Tirilää ehdotetaan lastenkulttuurin valtionpalkinnon saajaksi

Oulun läänin taidetoimikunta esittää Taiteen keskustoimikunnalle vuoden 2009 lastenkulttuurin valtionpalkintoa musiikkineuvos, musiikinlehtori ja kuoronjohtaja Tapani Tirilälle (s. 31.5.1947) Oulaisiin.

Oulun läänin taidetoimikunta haluaa kiinnittää huomiota aktiivisen kulttuuritoimijan heijastusvaikutuksiin ympäristöönsä. Musiikkineuvos Tirilän kohdalla tämä tulee toteen näytetyksi.

Tirilä on kehittänyt vuosikymmenien ajan perusasteen taidekasvatusta: hän on luonut ns. 'Oulaisten mallin', jossa peruskoulusta lukioon asti annetaan tehostettua musiikinopetusta. Oulun läänin taidetoimikunnan mielestä erilaisten mallien luominen peusopetuksen taidekasvatukseen on tänä päivänä tärkeää ja pitkälle kantavaa: taideopetusta joudutaan antamaan perusopetuksessa yhä niukkenevin tunnein.

Nuorisokuorojen johtajana Tapani Tirilä on toiminut kauan: hän on vetänyt Oulaisten nuorisokuoroa 37 vuotta. Oulaisten nuorisokuoro on yksi kansainvälisimmistä nuorisokuoroista maassamme. Kuoronjohtaja Tirilän käsien läpi ja korvien kuultavana on ollut tuhansia oulunlääniläisiä lapsia ja nuoria lähes 40 vuoden kuorotyön kautta. Hänen työnsä jälki on koskettanut välillisesti laajaa Oulun läänin eteläistä osaa.

Tirilä on ollut aktiivinen myös valtakunnallisessa oman alansa järjestötoiminnassa.Hän on toiminut niin Nuorten Kuoroliitossa kuin Sulasolissakin.

Musiikkineuvos Tirilän työ jatkuu edelleen: uutena haasteena hänellä on Oulun läänin lasten laulujuhalat keväällä 2010. Tähän taphtumaan on tällä hetkellä ilmoittautunut jo 3000 lasta ja nuorta.

 

Lisätietoja

pääsihteeri Ulla Lassila, Oulun läänin taidetoimikunta
040 771 22 90

musiikkineuvos Tapani Tirilä
040 5874531