Säveltaiteen avustuksiin jaettin 1 620 000 euroa

Valtion säveltaidetoimikunta on jakanut 1 620 000 euroa säveltaiteen kohdeapurahoihin, erityisavustuksiin ja toiminta-avustuksiin vuodelle 2009.

Kohdeapurahoja jaettiin 69 säveltaiteilijalle tai työryhmälle, yhteensä 249 500 euroa. Hakemuksia saapui 273. Erityisavustuksia jaettiin 90 yhteisölle, yhteensä 875 500 euroa. Hakemuksia saapui 172. Toiminta-avustuksia jaettiin 21 yhteisölle, yhteensä 495 000 euroa. Hakemuksia saapui 35.

Kohdeapurahat:

Aarnio Petri ja työryhmä, Helsinki, 8000 €
Uusi Helsinki-kvartetin konserttikuluihin

Abbas Aladin, Helsinki, 3000 €
sävellystyöhön sekä äänitystarvikkeisiin

Ahvenlahti Olli, Helsinki, 6000 €
juhlakonsertin järjestämiseen ja levyprojektin sävellystyöhön

Airas Katariina ja työryhmä, Porvoo, 4000 €
Suden aika -yhtyeen levyjulkaisukiertueen ja harjoitusperiodien kuluihin

Aittomäki Pirjo ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
How Many Sisters -lauluyhtyeen ja Kirmo Lintisen 20-vuotisjuhlavuoden konserttikokonaisuuden taltiointiin

Auvinen Antti ja työryhmä, Jyväskylä, 3000 €
säveltäjiä esittelevän tapahtuman järjestämiseen

Eskola Jukka ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
The Five Corners Quintet-jazzyhtyeen konserttikuluihin

Fagerlund Sunniva och arbetsgruppen, Åbo, 3000 €
för ett beställningsverk av Perttu Haapanen

Freund Pia ja työryhmä, Janakkala, 5000 €
pedagogisiin konserttien kuluihin

Hanhiniemi Pauli ja työryhmä, Tampere, 4000 €
Hehkumo-yhtyeen konserttikuluihin

Helevä Mikko, Helsinki, 3000 €
sähköurkujen, jalkion ja kuljetuskoteloiden hankintaan

Huolman Ville, Porvoo, 6000 €
kontrabasson hankintaan

Huuskonen Minna ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
Frigg-yhtyeen konserttikiertueiden kuluihin

Hyytinen Tommi ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
sävellystilaukseen Kai Niemiseltä

Innanen Mikko ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
Mikko Innanen & Innkvisitio -yhtyeen konserttikuluihin

Jalava Pertti, Kaarina, 3000 €
sävellystyöhön

Jokelainen Ari, Helsinki, 3000 €
sopraanosaksofonin, klarinetin ja instrumenttikoteloiden hankintaan

Kaakkomäki Jukka, Espoo, 5000 €
konserttiharmonikan hankintaan

Kallio Mika ja työryhmä, Kuusankoski, 3000 €
Kallio Slaaki -yhtyeen konserttikuluihin

Kallionpää Maria, Ulvila, 2500 €
jatko-opintoihin Wienissä

Kankaanranta Eija, Espoo, 6500 €
instrumentti- ja laitehankintoihin

Kantelinen Karoliina, Helsinki, 1000 €
sävellystilaukseen Eero Hämeenniemeltä sekä soolokonserttikiertueen kuluihin

Karttunen Assi ja työryhmä, Helsinki, 5000 €
musiikkiesityksen toteuttamiseen

Kauppi Anne, Vihti, 3000 €
konserttikiertueen kuluihin

Kella Hannu, Lempäälä, 4000 €
Tanssiryhmä Tsuumin Mahti-Folkloreshown sävellystyöhön, sovittamiseen sekä orkesteriharjoitusten johtamiseen

Ketola Markus, Espoo, 5000 €
rumpusetin hankintaan

Klami Markku Pekka, Helsinki, 3000 €
sävellystyöhön

Koivistoinen Eero ja työryhmä, Helsinki, 5000 €
Eero Koivistoinen Music Society -orkesterin konserttitoimintaan ja promootiomateriaalin tuottamiseen

Kontunen Maija, Turku, 4000 €
konsertointiin sekä barokkiviulunsoittoon perehtymiseen

Kujanpää Antti, Helsinki, 3000 €
sävellys- ja sovitustyöhön sekä ohjelmistohankintoihin

Kulmala Kaisa ja työryhmä, Helsinki, 2500 €
Kaisa Kulmala Trion kiertuekuluihin

Kuokkala Kimmo, Helsinki, 3000 €
sävellystyöhön

Lampimäki Sirkka ja työryhmä, Helsinki, 8000 €
poikkitaiteellisen konsertin järjestämiseen

Lehtola Jan, Lahti, 4000 €
konserttikuluihin

Lehtonen Jussi ja työryhmä, Espoo, 4000 €
Jussi Lehtonen Sextetin konserttikuluihin

Liksom Rosa, Helsinki, 4000 €
sävellystilaukseen Roni Martinilta

Lindgren Lasse ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
Oddarrang-yhtyeen konserttikuluihin

Linna Sami, Helsinki, 2000 €
akustisen kitaran hankintaan

Louhivuori Olavi ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
Louhivuori/Bro/Eilertsen -yhtyeen harjoitus- ja levytyskuluihin

Majidi Marouf, Helsinki, 1000 €
Tar soittimen hankintaan

Makkonen Matti ja työryhmä, Savonlinna, 4000 €
Nainen kuin jäätynyt samppanja -oopperan kiertue-esitysten toteuttamiseen

Malinen Janne, Vantaa, 3000 €
kitarakonserttojen levyttämiseen

Miljak Cvijeta ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
sävellystilaukseen Riikka Talvitieltä

Nieminen Rauno ja työryhmä, Ikaalinen, 3000 €
soitin- ja laitehankintoihin

Nisula Mikko, Helsinki, 4000 €
oopperateoksen sävellystyöhön

Onttonen Esa ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
Gourmet-yhtyeen konserttikuluihin

Paananen Tiina, Helsinki, 2000 €
viulun jousen hankintaan

Palola Erkki, Helsinki, 5000 €
sävellystilaukseen Klaus Wiedeltä

Pekkola Jenni ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
Musiikkia ikäihmisille -konserttisarjan kuluihin

Pesonen Janne ja työryhmä, Vesilahti, 4000 €
Tampere Raw -yhtyeen konserttikuluihin

Pesonen Juha ja työryhmä, Riihimäki, 2500 €
TomTom -duon 20-vuotisjuhlakonserttisarjan toteuttamiseen

Prittinen Jouni ja työryhmä, Tampere, 5000 €
sävellystilaukseen Jussi Tuurnalta

Päivinen Pertti ja työryhmä, Sipoo, 4000 €
Pepa Päivinen Quartetin konserttikuluihin

Rantanen Markus, Helsinki, 2000 €
12-kielisen akustisen kitaran hankintaan

Rinne Tapani ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
Rinneradio-yhtyeen konserttikuluihin

Rönkä Eeva-Kaisa ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
sävellystilaukseen Aki Yli-Salomäeltä

Sarantola Markus, Lappeenranta, 4000 €
barokkialttoviulun hankintaan

Sass Sirkka ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
lauluiltojen ja konserttien kuluihin

Saunamäki Eero ja työryhmä, Helsinki, 2000 €
Fokus nokkahuilu-DUO! -konsertin järjestämiseen

Siirala Pia, Helsinki, 6000 €
konsertti- ja keräysmatkaan Venäjän arktiselle alueelle

Szilvay Géza ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
sävellystilaukseen László Rossalta

Tarkiainen Jukka ja työryhmä, Rovaniemi, 3000 €
Desert Planet -multimediaesityksen tuottamiseen ja julkaisemiseen internetissä

Tiainen Milja ja työryhmä, Helsinki, 2000 €
renessanssinokkahuilujen hankintaan

Valovirta-Lahti Kaarina ja työryhmä, Nurmijärvi, 2000 €
kanteleiden ja rumpujen hankintaan lauluyhtye Ketsuroille

Vatanen Ljudmila ja työryhmä, Haapajärvi, 2000 €
kansainvälisen bardimusiikkifestivaalin järjestämiseen

Viljamaa Milla, Helsinki, 2000 €
instrumenttihankintoihin

Voima Veera ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
Suo-trion levynjulkaisukiertueeseen

Kaksi apurahan saajaa on kieltänyt nimensä julkaisemisen internetissä.

Erityisavustukset:

Arctic Chamber Musicians - Arktiset Kamarimuusikot ry, Rovaniemi, 3000 €
sävellystilaukseen Jukka-Pekka Lehdolta

Avanti! ry, Helsinki, 10000 €
tilaussävellyksiin Jukka Koskiselta, Jari Perkiömäeltä, Anneli Arholta, Kaija Saariaholta, Tapani Länsiöltä ja Maija Hynniseltä

Cantores Minores -kannatusyhdistys ry/Cantores Minores -poikakuoro, Helsinki, 3000 €
konserttitoimintaan

Crusell-seura ry, Uusikaupunki, 10000 € mestarikurssien ja musiikkileirin järjestämiseen, 5000 €
Crusell-klarinettikilpailun järjestämiseen sekä 2000 € sävellystilaukseen Kirmo Lintiseltä

Finn-Kanteleet ry, Helsinki, 4000 €
Lahden 35. valtakunnallisen kanteleleirin järjestämiseen

Haapaniemen Nuorisomusiikki ry, Kuopio, 5000 €
puhallinorkestereiden SM-kilpailun järjestämiseen

Helsingin Kamariorkesterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 5000 € konserttisarjan ja lastenkonserttien kuluihin sekä 3000 € sävellystilaukseen Uljas Pulkkikselta

Helsingin Vanhan Musiikin Yhdistys ry, Helsinki, 4000 €
Helsingin Vanhan musiikin viikko -festivaalin järjestämiseen

Hetan Musiikkipäivät ry, Enontekiö, 3000 €
sävellystilaukseen Jouni Kaipaiselta

Hämeenlinnan orkesteriyhdistys ry, Hämeenlinna, 4000 €
Hämeenlinnan kaupunginorkesterin 75-vuotisjuhlakonsertin järjestämiseen

Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry, Iitti, 4000 €
nuorten musiikkikurssin järjestämiseen

Imatra Big Band Festival ry, Imatra, 7000 €
Big Band -kurssin järjestämiseen

Jazzaimaa ry, Pieksämäki, 5000 €
jazzlaulukilpailun järjestämiseen

Jazzmuusikot ry, Kerava, 3000 €
konserttitoimintaan

Joensuun Oopperayhdistys ry, Joensuu, 23000 €
Mozartin oopperan Don Giovanni tuottamiseen

Jokilaaksojen musiikkisäätiö, Nivala, 20000 €
Kokkosen oopperan Viimeiset kiusaukset tuottamiseen

JuuriJuhla-RotFest -yhdistys ry, Helsinki, 3000 €
kansanmusiikkitapahtuman järjestämiseen

Jyväskylän Big Band ry, Kuopio, 1500 €
sävellystilaukseen Jori Huhtalalta

Kalevan Nuorten Lapin piiri ry, Rovaniemi, 2000 €
harmonikkaleirin ja mestarikurssin järjestämiseen

Kangasniemen Musiikinystävät ry, Kangasniemi, 12000 € Kangasniemen 27. musiikkiviikkojen kurssitoimintaan ja 3000 € Kangasniemen 23. laulukilpailun järjestämiseen

Kansanvalistusseuran säätiö KVS, Helsinki, 13000 €
orkesterikurssin järjestämiseen

Kanteleliitto ry, Helsinki, 5000 €
kilpailutoimintaan

Kapsäkki Osuuskunta, Helsinki, 40000 €
ooppera- ja musiikkiteatteriesitysten toteuttamiseen

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä/Keski-Pohjanmaan Kulttuuriopisto, Kokkola, 14000 €
Kälviän 40. kansainvälisen musiikki- ja orkesterileirin järjestämiseen

Keski-Suomen kansanopiston kannatusyhdistys ry KSO/Keski-Suomen Opisto, Suolahti, 10000 €
musiikkikurssien sekä laulu- ja soittoleirien järjestämiseen

Klemetti-Opiston Kamarikuoro ry, Kokkola, 5000 €
Klemetti-Opiston Kamarikuoron 50v-juhlavuoden ja -konsertin kuluihin

Kokkolan Oopperayhdistys ry-Karleby Operaförening rf, Kokkola, 40000 €
vuoden 2009 oopperatuotantoihin ja sävellystilauksiin

Korpisaaren Säätiö/Ala-Könni-opisto, Ilmajoki, 4000 €
näppärikurssin järjestämiseen

Korvat Auki ry, Helsinki, 2500 €
yhteistaideteoksen toteuttamiseen Musica Nova Helsinki -festivaalilla

Kotka Jazz ry, Kotka, 3000 €
rytmimusiikkileirin järjestämiseen

Kotkan kaupunki/kulttuuriasiainkeskus, Kotka, 5000 €
urkukilpailun järjestämiseen

Kuhmon Musiikkiyhdistys ry, Kuhmo, 17000 €
musiikkikurssien järjestämiseen

Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry, Kuopio, 8000 €
E5 Musiikin Kesäakatemian järjestämiseen

Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys ry, Lieksa, 1000 € sävellystilaukseen Juha Pistolta,  17000 € Lieksan musiikki- ja mestarikurssien järjestämiseen ja 5000 € Lieksan 1. kansainvälisen vaskikvintettikilpailun järjestämiseen

Limingan musiikkiyhdistys ry, Liminka, 19000 €
musiikkileirin järjestämiseen

Läntisen Keski-Suomen musiikkileiriyhdistys ry, Petäjävesi, 3000 €
musiikkileirin opetuksen järjestämiseen

Music Analogy osk, Askola, 4000 €
konserttitoimintaan ja koulutukseen

Musiikki- ja Kulttuurikeskus Verso ry, Järvenpää, 3000 €
taide- ja kulttuuritoiminnan järjestämiseen

Musikaliska sällskapet I Åbo rf - Turun Soitannollinen Seura ry, Turku, 2000 € sävellystilaukseen Kimmo Hakolalta ja 5000 € sellokilpailun järjestämiseen

Naantalin musiikkijuhlasäätiö, Naantali, 9000 €
Vallis Gratie -akatemian ja mestarikurssien järjestämiseen

Nilsiän kaupunki/musiikkileiri, Nilsiä, 9000 €
Nilsiän 49. musiikkileirin järjestämiseen

Nykymusiikkiseura Lokakuu ry, Oulu, 5000 €
Uuden Musiikin Lokakuu 2009 -tapahtuman järjestämiseen

Ooppera Skaala ry, Helsinki, 40000 €
oopperatuotantojen toteuttamiseen

Organum-seura ry - Organum-sällskapet ry, Helsinki, 2000 €
Helsingin Urkupäivien järjestämiseen

Oulun Ooppera ry, Oulu, 60000 €
Sallisen oopperan Punainen viiva tuottamiseen

Pirkanpojat-poikakuoron kannatusyhdistys ry, Tampere, 3000 €
sävellystilaukseen Antti Nissilältä

Pohjois-Karjalan musiikkiyhdistys ry, Joensuu, 9000 €
Ilomantsin valtakunnallisen kanteleleirin ja Puhoksen valtakunnallisen musiikkileirin järjestämiseen

Pop & Jazz Konservatorion Tuki ry, Helsinki, 15000 €
musiikkileirin järjestämiseen

Porin Ooppera ry, Pori, 24000 €
Mozartin oopperan Don Giovanni tuottamiseen

Raudaskylän Kristillinen Opisto ry, Ylivieska, 10000 €
Raudaskylän Soivan Kesän musiikkileirien järjestämiseen

Riihimäen kaupunki/musiikkiopisto, Riihimäki, 5000 €
Riihimäen musiikkileirien järjestämiseen

Rotterdams Kamerorkest, 3000 €
sävellystilaukseen Antti Auviselta

Rytmi-instituutin kannattajayhdistys ry, Seinäjoki, 3000 €
Rumpupäivien, keskustelutilaisuuden ja musiikkikilpailun järjestämiseen

Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry, Savonlinna, 8000 €
mestarikurssien ja konserttitoiminnan kuluihin

Savonlinnan Seudun Teatteriyhdistys ry, Savonlinna, 2000 €
sävellystilaukseen Sanna Kurki-Suoniolta

Sinfoniaorkesteri Vivon tuki ry, Riihimäki, 7000 €
musiikkileirin järjestämiseen

Sinfonietta Lentuan kannatusyhdistys ry, Kuhmo, 3000 €
sävellystilaukseen Lauri Salliselta

Siuntio Soi - Musik i Sjundeå ry, 3000 €
Lux Musicae 10 vuotta -tapahtuman järjestämiseen

Stiftelsen för Martin Wegelius-institutet MWI, Helsinki, 10000 €
för arrangerandet av musikkurser

Suomalainen Kamarikuoro ry, Vantaa, 3000 €
sävellystilaukseen Stefan Bartlingilta

Suomalaisen Kamarioopperan kannattajayhdistys ry/Helsinki City-ooppera, Helsinki, 30000 €
oopperatuotantojen valmistamiseen

Suomen Big Band -yhdistys ry SBB ry, Kuopio, 3000 € 3. Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun järjestämiseen sekä 3000 € sävellystilauksiin Ralf Nyqvistiltä ja Markus Ketolalta

Suomen Kansanmusiikkiliitto ry, Helsinki, 12000 €
kansanmusiikkikiertueiden ja -leirien järjestämiseen

Suomen Klavikordiseura ry, Kuopio, 3000 €
10-vuotisjuhlan järjestämiseen

Suomen Käyrätorviklubi ry, Helsinki, 3000 €
Kevätpöräys-tapahtuman järjestämiseen

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry SULASOL, Helsinki, 3000 € sävellyskilpailun järjestämiseen ja 20000 € musiikkileirien järjestämiseen

Suomen Oopperaliitto - Finlands Operaförbund ry, Pori, 5000 €
kuorokurssin järjestämiseen Oopperaliiton alueoopperayhdistyksille

Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus - PTK ry, Helsinki, 4000 €
puhallinmusiikkikurssin järjestämiseen

Suomen Työväen Musiikkiliitto STM ry, Tampere, 18000 €
nuorison musiikkileirin, musiikinohjaajakurssin ja kapellimestareiden mestarikurssin järjestämiseen

Sysmän Suvisoiton tuki ry, Sysmä, 2500 € sävellystilaukseen Iiro Rantalalta sekä 3000 €
musiikkileirien, mestarikurssien ja työpajojen järjestämiseen

Taite ry, Helsinki, 5000 €
Carlo Gesualdon madrigaaleihin perustuvan esityksen kuluihin

Tampere Guitar Festivalin kannatusyhdistys ry, Tampere, 2000 €
Tampere Guitar Festivalin mestarikurssien ja kitaraleirin järjestämiseen

Tampere-talo Osakeyhtiö/Tampereen Ooppera, Tampere, 60000 €
Verdin oopperan Don Carlos tuottamiseen

Tampereen kaupunki/kulttuuritoimi, Tampere, 10000 €
Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailun sekä kuoronjohtajien ja laulajien kurssien järjestämiseen

Termusa ry, Tervola, 2000 €
musiikkileirin järjestämiseen

Turun musiikkijuhlasäätiö, Turku, 7000 €
mestarikurssien järjestämiseen

UMO-säätiö/UMO Jazz Orchestra, Helsinki, 2000 €
sävellystilaukseen Mikko Hassiselta

Vaasan Oopperasäätiö - Vasa Operastiftelse rs., Vaasa, 50000 €
oopperoiden Orfeus Manalassa, Kotia kohti ja La Traviata tuottamiseen

Venäläinen Kulttuuridemokraattinen Liitto ry (VKDL), Helsinki, 2000 €
musiikkileirin järjestämiseen

Åbo Svenska Teaterförening rf ÅST, Åbo, 23000 €
för kostnader av Mozarts opera Cosi fan tutte

Toiminta-avustukset:

Aholansaari Sinfonietta-yhdistys ry, Tampere, 8000 €
Aholansaari Sinfoniettan toimintaan

Espoo Big Band ry EBB, Espoo, 8000 €
Espoo Big Bandin konserttitoimintaan

Haapaveden kamariorkesteriyhdistys ry, Haapavesi, 5000 €
kamariorkesterin konsertti- ja kurssitoimintaan

Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry, Helsinki, 20000 €
vuoden 2009 orkesteritoimintaan

Jyväskylän Big Band ry, Kuopio, 8000 €
vuode 2009 toimintaan

Kaukametsän Musiikki ry, Kajaani, 2000 €
Kaukametsän Kamariorkesterin konserttitoimintaan

Konserttikeskus ry, Helsinki, 340 000 €
vuoden 2009 toimintaan

Kotka Big Band ry, Kotka, 2000 €
Kotka Big Bandin konserttitoimintaan

Oulu All Star Big Band ry/Puhallinorkesteri Oulu ry, Oulu, 4000 €
Oulu All Star Big Bandin toimintaan

Philomela ry, Espoo, 2000 €
Philomelan 25-vuotisjuhlavuoden toimintaan

Pirkanpojat-poikakuoron kannatusyhdistys ry, Tampere, 3000 €
kuoron toimintaan

Radion kamarikuoron laulajat ry/Helsingin kamarikuoro, Helsinki, 12000 €
Helsingin kamarikuoron toimintaan

Sinfoniaorkesteri Vivon tuki ry, Riihimäki, 10000 €
Sinfoniaorkesteri Vivon konserttitoimintaan

Sinfoninen puhallinorkesteriyhdistys Sisu ry, Jyväskylä, 5000 €
Sinfonisen puhallinorkesterin Sisun toimintaan ja koulutukseen

Stiftelsen för Martin Wegelius-institutet MWI, Espoo, 10000 €
för Kammarstråkars verksamhet

Suomalainen Kamariorkesteri ry, Helsinki, 15000 €
Suomalaisen kamariorkesterin toimintaan

Suomen musiikkiratkaisut oy, Tuusula, 10000 €
Riku Niemi Orchestran toimintaan

Tapiolan Kamarikuoro ry, Tapiola Kammarkör rf, Espoo, 5000 €
taiteelliseen toimintaan vuonna 2009

Uusinta Kustannusosakeyhtiö, Helsinki, 4000 €
Uusinta-kamariyhtyeen konserttitoimintaan

Virtuosi di Kuhmo ry, Helsinki, 15000 €
Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin toimintaan

Zagros Ensemblen kannattajayhdistys ry, Helsinki, 7000 €
Zagros Ensemblen konserttitoimintaan

Lisätietoja:

Anni Tappola, suunnittelija

puh. (09) 160 77382, anni.tappola@minedu.fi