Vuoden viimeiset tuet myönnetty

Pirkanmaan taidetoimikunta käsitteli kokouksessaan 23.9. ne valtionavustus- ja ulkomaan matka-apurahahakemukset, jotka olivat tulleet elokuun 2009 loppuun mennessä.

Tämän jälkeen myönnetään tukea vasta vuoden 2010 määrärahoista ja sen vuoden taiteelliseen toimintaan ja hankkeisiin, ilmoitus asiasta tulee näille sivuille 1.10. Myös yksi nyt käsittelyssä ollut säveltaiteen matka-apurahahakemus koski vuoden  2010 matkaa, joten sekin siirrrettiin käsiteltäväksi lokakuun haun jälkeen.

Yhteisöjen valtionavustuksia haettiin tässä vaiheessa 15 hakemuksella yhteensä 58 790 euroa ja myönnettiin yhteensä vielä 9 500 euroa seuraavasti:

Kirjallisuus: SNI, 1 000 € Kurittomat lapset -seminaarikuluihin 

Näyttämötaide: Itä-Tampereen Teatteriyhdistys ry, 1 000 € Kioski-näytelmän tuottamiskuluihin 2009; Miessakit ry, 2 000 € eroryhmän teatteriproduktion harjoitustila-, tarpeisto- ja tiedotuskustannuksiin sekä ohjaajan palkkioon 2009

Tanssitaide: Pirkanmaan tanssin keskus, 1 000 € enkeliperformanssikiertueen kuluihin Pirkanmaalla 2009; Sorokoska ry, 1 000 € tanssiteoksen valmistuskuluihin 2009

Muut: Pirkan Kylät ry, Hämeenkyrö, 2 000 € kansanoopperan lavaste- ja tehostekuluihin 2009 maakunnallisessa oopperahankkeessa; Tampereen sirkus&teatteriyhdistys/Jaakobin sirkus, 1 500 koulukiertuekuluihin Pirkanmaalla 2009

Taiteilijoiden ulkomaan matka-apurahoja haettiin tässä haussa kuudella hakemuksella yhteensä 3 670 euroa ja myönnettiin 825 euroa seuraavasti:

Kuvataide: Bengs-Shestra Minna, Tampere, 250 € matka-taideteoksen toteutukseen Länsi-Sahassa ARTifari-festivaaleilla

Muut: Virtala Jukka, Tampere, 175 euroa TOLLeranz-tarinateatterimatkan kuluihin Kölniin; Työryhmä XXX kollektiivi, Tampere,  400 euroa työryhmän kahden pirkanmaalaisen taiteilijajäsenen matkakuluihin Prahan interaktiivisen teoksen toteutukseen