Script Tampere -käsikirjoitusfestivaali 4.–6.3.2015

Pirkanmaalla toimineen, vuodenvaihteessa kautensa päättäneen elokuvataiteen läänintaiteilija Tuija Halttusen tekemä työ kantaa edelleen hedelmää, kun käsikirjoittamiseen keskittyvä festivaali järjestetään Tampereella toista kertaa. Script Tampere on Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä järjestettävä kolmipäiväinen käsikirjoitusfestivaali, joka keskittyy elokuva- ja tv-käsikirjoittamiseen.

Ohjelma on suunnattu kaikille elokuva- ja tv-käsikirjoittamisesta kiinnostuneille, alan ammattilaisille ja opiskelijoille.

Työpajoja

Festivaalilla on tänä vuonna kiinnostava kansainvälinen painotus, kun vieraaksi saapuu scifiin, kauhuun ja trillereihin erikoistunut käsikirjoittaja Ian Long pitämään workshopin genre-elokuvan käsikirjoittamisesta otsikolla Creating Fear In Films. Lisäksi yleisö pääsee seuraamaan Johanna Vuoksenmaan ja Kari Paljakan vetämää avointa kohtausharjoitustyöpajaa, jossa käsikirjoittajat kirjoittavat yhdessä illassa kohtauksia, jotka ohjaajat ja näyttelijät valmistavat valmiiksi demoiksi asti. Lisätietoja Creating Fear in Films -worshopista.

Seminaareja

Script Tampereen seminaareissa keskitytään dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen ja dramaturgin rooliin tässä taltioimisen taiteessa, jonka etukäteissuunnittelu on haastavaa. Käsikirjoittajien keskustelupaneelissa puolestaan käsikirjoittajasta ohjaajaksi loikanneet suomielokuvan tekijät, kuten Jan Forsström puhuvat ammatti-identiteetistä ja elokuvan tekemisen prosesseistaan. Luvassa on myös kohtaaminen lyhytelokuvatähtemme Hannaleena Haurun kanssa, jossa puhutaan Guerrilla filmmakingista – eli kuinka tehdään matalan budjetin lyhytelokuvia pienellä ryhmällä.

SYLVI-palkinto
Festivaalin yhteydessä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry jakaa lisäksi SYLVI-palkintonsa viime vuoden parhaasta elokuvakäsikirjoituksesta. Palkinnon arvo on 5000€ ja sen valitsee tänä vuonna konkarikäsikirjoittaja Tove Idström. Esiraadissa olivat kirjailija Tuomas Kyrö, näyttelijä Minna Haapkylä ja ohjaaja Heikki Kujanpää.

Käsikirjoituksia ja elokuvia

Iltaohjelmana käsikirjoittajat, ohjaajat, tuottajat ja näyttelijät tapaavat Anna Ruohosen ja Ilja Rautsin vetämässä Kässärislamissa, jonka viihteellisessä ohjelmassa kuullaan lyhyitä otteita elokuva- ja tv- käsikirjoituksista, joita juuri nyt kirjoitetaan. Samalla on oiva mahdollisuus verkostoitua ja tutustua kollegoihin rennon illanvieton merkeissä. Festivaalilla nähdään myös Viiden tähden tarinat –niminen elokuvanäytös, johon on poimittu erityisesti käsikirjoituksensa puolesta ansiokkaita lyhytelokuvia, kuten No Sex Just Understand (o: Mariken Halle /Norja ), Stew and Punch (o: Simon Ellis/Iso-Britannia), Quelqu'un d'extraordinaire (o: Monia Chokri /Kanada) ja Naisen nimi (o: Tiina Lymi/ Suomi)  
Ohjelma päivittyy osoitteeseen www.tamperefilmfestival.fi

Tervetuloa!

Järjestäjät:
Tampereen Elokuvajuhlat
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan toimipiste
Yhteistyössä: Käsikirjoittajien Kilta, Ilmaisuverstas ry, Dokumenttikilta ry ja Suomen Elokuvaohjaajaliitto

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Melli Maikkula, info(at)sunklo.fi, p.044 3388871