Hämeen taidetoimikunta palkitsi kirjailija Taija Tuomisen ja Korpiklaani-yhtyeen

Hämeen taidetoimikunta jakoi taidepalkintoja ja Pro Arte Tawastica -kunniamainintoja taiteen hyväksi tehdystä työstä Suisto-klubilla Hämeenlinnassa 8. joulukuuta. Vuoden 2011 taidepalkinnot myönnettiin hämeenlinnalaiselle kirjailijalle Taija Tuomiselle ja lahtelaiselle folkmetallimusiikkia soittavalle Korpiklaani-yhtyeelle. Palkinnon suuruus on 3000 euroa.

Taija Tuominen on Hämeenlinnassa asuva monipuolinen sanataiteilija. Kirjailijana hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 2000 ilmestynyt romaani Tiikerihai. Kirjoittamisen opettajana hän on kouluttanut satoja kirjoittajia, joiden joukossa on noussut kymmeniä julkaisseita tekijöitä. Hänen opetustyötään on leimannut monipuolisuus ja innostavuus. Tuominen on toiminut kirjallisuusvaikuttajana myös Hämeen taidetoimikunnan läänintaiteilijana ja vs. pääsihteerinä sekä Lukukeskuksen vs. toiminnanjohtajana.

Korpiklaani on kansainvälisesti menestynyt lahtelainen yhtye, joka on tuonut Suomea ja suomalaisuutta tunnetuksi. Yhtye on julkaissut seitsemän levyä ja tekee säännöllisesti pitkiä ulkomaankiertueita – on parhaillaan 25 konsertin Pohjois-Amerikan kiertueella. Yhtyeen sanoitukset liittyvät suomalaiseen muinaisuskoon, ja sen musiikissa yhdistetään kansanmusiikin elementtejä metallimusiikkiin.

Pro Arte Tawastica -kunniakirjat rahapalkinnolla myönnettiin forssalaiselle tekstiilitaiteilija Outi Silfveniukselle sekä Hollolan Nuorisoseura ry:lle. Silfvenius on tehnyt pitkän uran Finlaysonin suunnittelijana ja työskennellyt taideaineiden ja tuotesuunnittelun tuntiopettajana sekä vapaana taiteilijana. Viime kesänä Silfvenius järjesti Forssan museossa retrospektiivisen näyttelyn Sinisen talon vuodenajat.

Hollolan Nuorisoseura ry. palkitaan ansioistaan kansantanssin ja kansanmusiikin edistäjänä. Alan kansainvälinen festivaali Hollo ja Martta järjestetään vuosittain loppusyksyllä ja sen myötä kansantanssia ja -musiikkia tuodaan esille hyvin erilaisille yleisöille. Hollolan Nuorisoseura on noussut alan johtavaksi kasvattajaksi Suomessa ja sen omat ryhmät kiertävät kansainvälisiä tapahtumia.

Pro Arte Tawastica -kunniamaininta myönnettiin Lahden Taideinstituutille. Lahden Taideinsituutti perustettiin 40 vuotta sitten, ja se liitettiin omana koulutusohjelmanaan osaksi Lahden ammattikorkeakoulua vuonna 1996. Lahden Taideinstituutista on kasvanut lukuisa joukko valtakunnallisesti merkittäviä taiteilijoita, ja se on ollut monipuolinen taide- ja kulttuurielämän uudistaja. Taideinstituutilla on merkittävä vaikutus koko Hämeen taide-elämään.

Vuoden kulttuuriteko -kunniamaininnan sai Hämeenlinnan Verkatehtaalla toimiva Suisto-klubi, joka on muutamassa vuodessa kasvanut alueen kulttuurielämän keskeiseksi vaikuttajaksi ja käyntikohteeksi. Taustalla on Suiston perustajien Kristian Schmidtin ja Ukri Kokkosen tavoite luoda Hämeenlinnaan rock-klubi, joka tarjoaa ohjelmaa useana iltana viikossa. Ohjelmisto on monipuolista: eri musiikkityylejä, tanssia, runoklubeja ja taidenäyttelyjä. Hämeen taidetoimikunta lahjoittaa Suistolle kuvataiteilija Samuli Laurinollin teoksen Äänet (2006).

Lisätietoja: Henri Terho, Hämeen taidetoimikunta, ma. pääsihteeri, p. 040 7373 084