Muutoksia hakemuksen jättämiseen huhtikuussa

20.03.2015

Huhtikuusta lähtien hakemusten tulee olla Taikessa perillä viimeisenä hakupäivänä kello 16.00 mennessä. Enää viimeisen hakupäivän postileima ei riitä. Uusi käytäntö koskee jo huhtikuun matka-apurahojen hakua. Hakua varten avataan verkkopalvelu. Myös verkossa hakuaika päättyy kello 16.00.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) tarkentaa hakuaikojaan. Jatkossa hakemusten tulee olla perillä viimeisenä hakupäivänä kello 16.00 mennessä. Taiken uusi käytäntö alkaa matka-apurahoista, joiden hakuaika on 1. -30.4. 2015. Myös hakua varten avattavassa verkkopalvelussa hakuaika päättyy kello 16.00.

Tähän saakka viimeisen hakupäivän postileima on riittänyt. Hakijan kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä riippumatta siitä, lähettääkö hakemuksen verkossa tai jättääkö hakemuksen postin kuljetettavaksi. Vain määräajassa saapuneet hakemukset huomioidaan.

”Hakuajan muutos liittyy sähköisen hakujärjestelmän pilotointiin ja käyttöönottoon. Tavoitteenamme on, että huhtikuun pilotin jälkeen esimerkiksi kohdeapurahoja voisi syksyllä hakea sähköisesti”, toteaa Taiken johtaja Minna Sirnö.

“Hakijamme ovat jo kovasti odottaneet sähköistä hakua. Samoin vertaisarvioijamme haluaisivat perehtyä hakemuksiin verkossa”, Sirnö jatkaa.

Aluksi voidaan vastata yksittäisten apurahanhakijoiden ja työryhmien odotuksiin. Taiken verkkoasioinnissa hakijan on mahdollista täyttää ja lähettää hakemus, täydentää hakemusta, vastaanottaa päätös, hakea siihen muutosta ja pyytää saamansa apuraha maksuun.

Yhteisöhakijoiden osalta järjestelmävaatimukset ovat erilaiset ja vaativat vielä lisätyötä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, asiointipalvelu on myös yhteisöhakijoiden käytössä vielä tämän vuoden aikana.

Taike tiedottaa asiasta tarkemmin hyvissä ajoin ennen syksyn hakuja.

Hakuajan päättymistä koskeva muutos ei koske vielä maaliskuun taiteilija-apurahojen hakua. 1.-31.3.2015 haussa olevissa taiteilija-apurahahakemuksissa riittää viimeisen päivän postileima.