Pohjanmaan läänintaiteilijat bongaavat

Pohjanmaan taidetoimikunnan läänintaiteilijat, kuvataiteen läänintaiteilija Marja Kolu ja kansainvälisen yhteistyön läänintaiteilija Norah Nelson bongaavat vuoden aikana Pohjanmaan alueelta mielenkiintoisia kulttuurin ilmiöitä; näyttelyitä, tekoja, tapahtumia. Bongauksen tarkoitus on nostaa esiin ihmisten arkiympäristöä rikastuttavia ilmiöitä ja tapahtumia. Pieniä ja suuria.

Vuoden ensimmäinen bongaus on Vaasan kaupungin kirjaston Joulun ajan koristeet kirjastolla ja Taiteen perusopetuksen näyttely Kaupungin kirjaston lasten osastolla.

Kirjaston henkilökunta on valmistanut kirjaston Joulun ajan koristeet käytöstä poistetuista kirjoista. Lopputuloksena on kauniita, kirjaston henkeen sopivia, runollisen yksilöllisiä, ajattomia koristeita; omaperäisiä, huolellisesti toteutettuja ja kauniisti esille aseteltuja. Täytyy ihmetellä  taidokkuutta  ja mielikuvitusta millä vanhat kirjat saivat uuden elämän. Joulun tunnelmaa on toteutettu yhteisöllisesti Innostunut käsityöpajatunnelma välittyy lopputuloksesta. Omaperäisiä, huolellisesti toteutettuja ja kauniisti aseteltuja koosteita. Vetäjänä toimi osastonjohtaja Kati Vuorenmaa.
 
Toinen bongaus osuu myös kirjastolle; lastenosastolla oli esillä Vaasan kaupungin Taiteen perusopetuksen kuvataiteen ryhmät 1a j 1b (7-8v.) opettajana kuvanveistäjä Alli Alho. Innoittajana  lasten teoksille olivat säveltäjä Jean Sibelius ja sarjakuvataiteilija Mauri Kunnas. Rikas-sisältöisistä piirustuksista ja maalauksista välittyi into ja elämyksellisyys. Teokset oli ripustettu hyvin esille. Lasten ja Nuorten osasto sopii mainiosti taiteen perusopetuksen eri teemoin toteutettujen teosten esittelyyn.

 

Tiedustelut    

Marja Kolu
Kuvataiteen läänintaiteilija
040 544 0599
marja.kolu@minedu.fi

Norah Nelson
Kansainvälisen yhteistyön läänintaiteilija
040 557 8200
norah.nelson@minedu.fi