Pohjanmaan taidetoimikunta myönsi vuoden 2011 taidepalkinnot

Pohjanmaan taidetoimikunta on myöntänyt kaksi vuoden 2011 taidepalkintoa. Taidepalkinnon saivat kuvataiteilija ja taidegraafikko Liisa Malkamo sekä intendentti Peter Båsk.

Molemmat palkitut ovat toimineet pyyteettömästi ja pitkään taiteen edistämisen puolesta:

-Palkittuja yhdistää hengen palo ja pyrkimys myötävaikuttaa omien taiteen alojensa ammattimaistumiseen pohjanmaalla. Liisa Malkamo on toiminut pitkään kuvataiteen kansainvälistymisen puolesta ja on itse arvostettu sekä tuottelias taiteilija. Peter Båsk puolestaan kuuluu rakennusperintömme eturintamamiehiin. Hän on jaksanut uskoa pohjalaisen rakennuskulttuurin erityisasemaan ja tuonut sitä esille vaalien, esitellen ja konsultoiden, ma.pääsihteeri Antti Huntus toteaa.

Taidepalkinnon suuruus on 3000 euroa.

Liisa Malkamo s.1941, Peräseinäjoki
Liisa Malkamo piti hiljattain Lapuan taidemuseossa retrospektiivisen juhlanäyttelyn kolme vuosikymmentä kestäneen kuvataiteilijauransa johdosta. Malkamo on toiminut aktiivisesti pohjalaisessa taiteilijaliitossa ja on ollut vahvasti myötävaikuttamassa Etelä-Pohjanmaan kansainvälisen kulttuuriyhteistyön syntyyn. Malkamo on itse työskennellyt mielellään kansainvälisissä taiteilijaryhmissä ja osallistunut töillään yli 30 maassa jurytettyihin grafiikan näyttelyihin.
 
Peter Båsk s.1948, Mustasaari
Rakennusmestari Peter Båsk oli vuonna 1973 mukana perustamassa Stundarsin kotiseutuyhdistystä ja 1980-luvun alkupuolella hänestä tuli yhdistyksen toiminnanjohtaja. Osa-aikaeläkkeelle jäänyt Båsk toimii nykyisin Stundarsin intendenttinä vastuualueenaan rakennukset ja esineet. Erikoisalanaan hänellä on korjausrakentaminen. Hän on kehittänyt Stundarsin kotiseutuyhdistyksen toimintaa kohti ammattimaista kulttuuri-instituutiota. Båsk lukeutuu myös Mustasaaren kuvataidekoulun perustajiin.

Lisätiedot:

ma. pääsihteri Antti Huntus
p. 050 375 6600