Pohjanmaan taidetoimikunta jakoi kohde- ja työskentelyapurahoja taiteilijoille

Pohjanmaan taidetoimikunta jakoi vuoden 2010 taiteilija-apurahat toimialueensa taiteilijoille. Yhteensä apurahoja myönnettiin taiteen edistämiseen 177.972,20 euroa, josta kohdeapurahoja 19.000 euroa ja työskentelyapurahoja 158.972,10 euroa.

Työskentely- ja kohdeapurahoja on myönnetty edistämään taiteellista työskentelyä Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa.

Työskentelyapuraha myönnetään työskentelyedellytysten turvaamiseen ja paranta-miseen. Apuraha voidaan myöntää eri alojen taiteenharjoittajille sekä erityisestä syystä myös arvostelijoille, taiteen oppilaitosten ja muillekin taiteen opettajille sekä taiteen ja taidehistorian tutkijoille.
Taiteilija-apurahan tarkoituksena on luoda ansioituneelle taiteenharjoittajalle apurahakauden ajaksi muusta ansiotoiminnasta vapaa kohtuullinen toimeentulo.

Vuonna 2010 työskentelyapurahoja jaettiin 13 kappaletta yhteensä 158.972,10 euroa. Työskentelyapurahoista neljä oli 1-vuotisia apurahoja ja loput ½-vuotisia apurahoja. Yksivuotinen apuraha on suuruudeltaan 18.702,60 euroa ja ½-vuotinen 9.351,30 euroa.

Kohdeapurahoja myönnetään avustuksina tiettyjen työsuunnitelmien toteuttamiseen sekä työkustannusten, kuten materiaali-, työväline-, valmistus- ym. kustannusten korvaamiseen, esitys-, esittely- ja julkistamiskustannuksiin sekä taiteen piiriin luet-tavaan tutkimustyöhön. Kohdeapuraha myönnetään taiteenharjoittajille ja arvostelijoille sekä erityisestä syystä myös taiteen opettajille ja taiteen ja taidehistorian tutkijoille. Kohdeapurahoja voidaan myöntää myös kahdelle tai useammalle taiteenharjoittajalle yhteisesti tai työryhmälle, jonka muodostaa yksi tai useampi taiteenharjoittaja avustajineen.

Vuonna 2010 kohdeapurahoja jaettiin 13 kappaletta yhteensä 19.000 euroa. Kohdeapurahat ovat suuruudeltaan 1.000 - 2.000 euroa.


Apurahoja myönnettiin seuraavasti:

TYÖSKENTELYAPURAHAT

Kirjallisuus:
Andtbacka Ralf
, Vaasa
Työskentelyapuraha, 1-vuotinen
för litterärt arbete

Hautala Marko, Vaasa
Työskentelyapuraha, 1-vuotinen
kirjalliseen työskentelyyn

Kuvataide:
Hannula-Ketola Elina
, Kauhajoki
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
taiteelliseen työskentelyyn

Kalliokoski Seppo, Halsua
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
taiteelliseen työskentelyyn

Kontulainen Kaija, Kälviä
Työskentelyapuraha, 1-vuotinen
taiteelliseen työskentelyyn

Lerviks Marcus, Vaasa
Työskentelyapuraha, 1-vuotinen
för konstnärlig verksamhet

Ångerman Maria, Vaasa
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
för konstnärlig verksamhet

Näyttämö- ja puhetaide:
Kujala Katja
, Lappajärvi
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
näytelmän käsikirjoittamiseen ja ohjaamiseen

Säveltaide:
Kangas Juho
, Kokkola
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
sävellystyöhön

Nisula Juhani, Seinäjoki
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
sävellys- ja sovitystyöhön

Vidjeskog Patrik, Mustasaari
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
för kompositionsarbete

Taideteollisuus:
Leinonen Eija
, Vaasa
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
tuotemuotoiluun keskittymiseen

Lönnroth Liina-Maaria, Seinäjoki
Työskentelyapuraha, ½-vuotinen
asuste- ja vaatemallistokokonaisuuden tuotekehittelyprosessin
toteuttamiseen


KOHDEAPURAHAT

Elokuva- ja videotaide:
Dreshaj Mentor
, Vaasa 2 000,00 €
för att producera en dokumentärfilm

Ung Österbottnisk Samtidskonst, Pietarsaari 1 000,00 €
för produktion av kortfilm, för utställning med Österbottnisk samtidskonst vid Pro Artibus, galleri Elverket Ekenäs 14.2.-4.4.2010

Kuvataide:
Lehtimäki Tiina
, Vaasa 2 000,00 €
materiaali- ja näyttelykustannuksiin

Leimu Hannu, Kokkola 2 000,00 €
taidenäyttelyn järjestämiseen K.H. Renlundin museossa syys-lokakuussa 2010

Nordbäck Maria, Vaasa 2 000,00 €
för genomförande av samfundskonstprojektet bredspel " Vaasan torin aikamatka - Vasa torgs tidsresa"

Säveltaide:
Jenkins
, Vaasa 1 000,00 €
för täckande av projektlednings och de konstnärliga ledarnas arbete i arbetsgruppen

Lastenmusiikkiorkesteri "Rytmisoppa", Jalasjärvi 1 000,00 €
soittimien hankintoihin

Sekakuoro Viljava, Kokkola 1 000,00 €
keskipohjalaista kulttuuria tukevan ammattimaisen kuorotoiminnan aloittamiseen Kokkolassa

Taideteollisuus:
Simons Malin
, Pietarsaari 2 000,00 €
för anskaffning av keramikugn

Tanssitaide:
Juttu kahdelle miehelle
, Seinäjoki 2 000,00 €
Juttu kahdelle miehelle, duetto tanssijalle ja klarinetistille
teoksen valmistamiseen Valkea Kääpiö ry:n tuotantoon

Valokuvataide:
Lammi Seppo
, Mustasaari 1 000,00 €
Lato-valokuvanäyttelyn valmistuskustannuksiin

Portin Jyrki, Kokkola 1 000,00 €
poikkitaiteellisen valokuvateoksen valmistamiseen

Rodas Patricia, Mustasaari 1 000,00 €
för soloutställning i Tobaksmagasinet april 2010