Taiteilijan venttiili: työhyvinvointia taiteilijoille 17.–18. marraskuuta

Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipiste järjestää yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa Taiteilijan venttiili –nimisen työhyvinvointiklinikan. Tilaisuus on suunnattu alueella työskenteleville eri alojen ammattitaiteilijoille. Se tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden vertais- ja yksilökeskustelujen kautta käsitellä omaan ammattiin liittyviä haasteita ja hahmottaa työkaluja oman työn ja työssä jaksamisen tueksi.

Tilaisuus koostuu kolmesta osiosta. Päivä aloitetaan kaikille yhteisellä osiolla, jossa luodaan katsaus taiteilijan työhön tutkimustiedon valossa. Tämän jälkeen jatketaan ohjatuilla vertaisryhmäkeskusteluilla sekä henkilökohtaisilla klinikoilla, jotka jatkuvat toisen päivän aikana. Kaikkien osallistujien ei edellytetä osallistuvan yksityisklinikoihin, mutta toki tilaisuus henkilökohtaiseen mentorointiin kannattaa hyödyntää. Klinikalle voi tulla joko yksin tai yhdessä työparin/työryhmän kanssa.

Päivän aiemmat osiot toimivat ajatuksia herättävinä, mutta erityisesti yksityisklinikoille osallistuvien kannattaa jo etukäteen pohtia, mitkä aiheet vaikuttavat omaan työskentelyyn ja hyvinvointiin. Aiheina voi olla esimerkiksi taiteellisen työn merkityksellisyyden kokeminen, työstä palautuminen, kollegiaalisen tuen ja palautteen tarve, työn ja vapaa-ajan jaottelu, epävarmuuden kestäminen, työn suunnittelu ja järjestäminen jne. Tässä tilaisuudessa emme käsittele rahoituksen, tiedotuksen tai markkinoinnin asioita vaan keskitymme työhyvinvointiin liittyviin kysymyksiin.

Tilaisuus ja klinikat ovat osallistujille maksuttomia. Osallistujille aamun aikana kahvitarjoilu.

Tilaisuuden vetäjät

Tilaisuuden yhtenä vetäjänä toimii Työterveyslaitoksen erikoistutkija, teatteritaiteen tohtori, dosentti Pia Houni, joka on tutkinut taiteilijoita yli kahden kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2013 ilmestyi laajempi tutkimus Taiteilijan työ, joka käsitteli erityisesti taiteilijoiden hyvinvointia. Taiteilijan työ –projektin dokumenttielokuva löytyy osoitteesta www.taiteilijantyo.fi.

Ryhmäkeskusteluissa ohjaajana toimii Pian lisäksi työnohjaaja, teatteri-ilmaisun ohjaaja, psykologi Marja Susi sekä Taiken Turun toimipisteen työnsuunnittelija, sosiaalipsykologi Miia Hyvönen.

Pia Houni ja Miia Hyvönen vetävät yhdessä klinikoita. Yksilöllisiä keskusteluja voi tarvittaessa jatkaa yhdessä työnsuunnittelijan kanssa ammattitaiteilijoille suunnatussa maksuttomassa neuvonnassa Taiken Turun toimipisteessä.

Aikataulu ja paikka

Tilaisuus  järjestetään Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipisteessä Turussa, osoitteessa Linnankatu 24.

Tiistai 17.11.

klo 9 Taiteilijoiden työ tutkimustiedon valossa, Pia Houni Työterveyslaitos

klo 10.15 Lyhyt tauko ja jakautuminen pienryhmiin

klo 10.30 Ohjatut keskustelut vertaisryhmissä 

klo 12 Yhteisen osion päätös

Tiistaina klo 13-16 ja keskiviikkona klo 9-17 Henkilökohtaisia klinikoita (30min/45min)

Osallistuminen yksityisklinikoihin edellyttää osallistumista aamun yhteiseen osioon sekä ryhmäkeskusteluihin. Klinikoille ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä sähköpostitse ilmoittautumisen päätyttyä, jolloin sovitaan tarkemmat ajat. Yksittäisen taiteilijan kohdalla aika on 30 minuuttia ja työryhmän tai työparin kohdalla 45 minuuttia.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot

Ilmoittautuminen tilaisuuteen 6.11. mennessä osoitteessa https://www.webropolsurveys.com/S/FE881593BBF04CB9.par . Varaa paikkasi pian, sillä klinikkapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä! Jokaisen työparina tai työryhmänä ilmoittautuvan täytyy ilmoittautua erikseen.

Lisätietoja antaa Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipisteen työnsuunnittelija Miia Hyvönen

miia.hyvonen@minedu.fi, puh. 0295 330 909.

Lämpimästi tervetuloa!