Tanssitaidetoimikunta jakoi puoli miljoonaa sirkustaiteelle

Valtion tanssitaidetoimikunta on sirkustaiteen asiantuntijatyöryhmän esityksestä jakanut sirkustaiteelle tukea reilut puoli miljoonaa euroa. Cirko − Uuden sirkuksen keskus sai 210 000 euron toiminta-avustuksen. ja Cirko Aereo vajaa satatuhatta euroa.

Pienempiä toiminta-avustuksia saivat 11 muuta sirkusalan yhteisöä. Neljä yhdistystä sai kertaluontoisia erityisavustukia esitystoimintaan. Kohdeapurahoja esitysten valmisteluun sai 14 sirkustaiteilijaa työryhmineen, yhteeensä 42 000 euroa.

Sirkustaiteen hakemusten määrä nousi edellisvuodesta 23 prosenttia. Kohdeapurahahakemuksia tuli 55, joista 14 sai apurahan. Erityisavustuksia haki 12 sirkusyhteisöä, joista neljä sai avustuksen esitysten tuottamiseen, yhteensä 18 000 €. Toiminta-avustusta haki 24 sirkusryhmää, joista 13 sai avustuksen, yhteensä 490 000 euroa.

Toimikunnalla oli 100 000 euroa enemmän jaettavaa verrattuna edellisvuoteen. Ministeriön päätöksellä noususta enin osa meni Cirko − Uuden sirkuksen keskukselle.


Sirkustaiteen kohdeapurahat vuodelle 2012

Erälinna Marjukka, Turku, 1000 €
poikkitaiteellisen esityksen valmistamiseen

Haavisto Janna (Klovni Britta), Turku, 2000 €
klovneriasoolon valmistamiseen

Hakanpää Salla, Helsinki, 2000 €
ilma-akrobatiaan perustuvan sooloesityksen valmistamiseen

Hakkarainen Kalle ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
Lähtö -uuden taikuuden esityksen valmistamiseen

Holsti Leo, Helsinki, 2000 €
sooloesityksen valmistamiseen

Hurri Aino, Helsinki, 2000 €
nykysirkusteoksen valmistamiseen

Ihalainen Jouni ja työryhmä, Lahti, 2000 €
Outcast -teoksen kuluihin

Jäntti Ilona ja työryhmä, Oulu, 3000 €
sirkusta ja nykytanssia yhdistävän teoksen valmistamiseen

Kaikula Henna ja työryhmä, Rovaniemi, 5000 €
kolmen nykysirkusteoksen valmistamiseen

Kosonen Sanja ja työryhmä, Turku, 5000 €
nykysirkusesityksen valmistamiseen

Pylkkänen Jenni ja työryhmä, Tampere, 5000 €
sirkusteoksen valmistamiseen

Sarno Juho ja työryhmä, Helsinki, 5000 €
sirkusproduktion valmistamiseen

Silvennoinen Sanna ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
monitaiteellisen teoksen valmistamiseen

Tyni Tatu ja työryhmä, Helsinki, 2000 €
Politiikka ja illuusiot -esityksen 1. version valmistamiseen


Sirkustaiteen erityisavustukset vuodelle 2012

Helsingin Sirkusammattilaiset ry, Helsinki, 5000 €
esityksen valmistamiseen

Juntti Jukka tmi, Järvenpää, 5000 €
esityksen tuottamiseen

PerformanceSirkusyhdistys ry, Helsinki, 3000 €
sirkusesityksen tuottamiseen

Tulikollektiivi Flamma ry, Tampere, 5000 €
juhlavuoden kuluihin


Toiminta-avustukset vuodelle 2012

Association WHS ry, Helsinki, 60 000 €

Circo Aereo ry, Helsinki, 90 000 €

Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 210 000 €

Jakobin Sirkustuotanto Oy, Tampere, 15 000 €

Lokal Collective ry, Helsinki, 10 000 €

Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 10 000 €

Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 15 000 €

Sirkus Supiainen ry, Orivesi, 15 000 €

Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk, Rovaniemi, 18 000 €

Sirkusyhdistys Circus Uusi Maailma ry, Jyväskylä, 10 000 €

Sirkusyhdistys Race Horse ry, Helsinki, 15 000 €

Sirkusyhdistys Unioni ry, Kaarina, 7 000 €

Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry, Helsinki, 15 000 €


Lisätietoja:

Mari Karikoski, taidesihteeri
p. (09) 1607 7064, mari.karikoski@minedu.fi