Taiteen keskustoimikunta tukee Tukholman Supermarketiin osallistuvia taiteilijoita 10 000 eurolla

Taiteen keskustoimikunta jakoi 150 000 euroa eri taiteenalojen kansainvälisiin hankkeisiin. Tukholmassa järjestettäville nykytaiteen messuille osallistuu taiteen keskustoimikunnan tuella kaksi taiteilijaryhmää ja kolme yhdistystä - Ars-Häme, Rajataide ja Valokuvataiteilijoiden liitto. Niille jaettiin yhteensä 10 000 euroa. Supermarket-messut järjestetään Tukholman Kulttuuritalolla 17.-19.2.

Apurahat ja avustukset on tarkoitettu eri taiteenalojen kansainvälisiin kulttuuriyhteistyön, kulttuurin viennin ja vaihdon hankkeisiin.  Apurahoja ja avustuksia jaettiin 58 hankkeeseen. Hakemuksia tuli 269.

Avustukset kansainvälisiin hankkeisiin

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu LASTU ry, Lapinlahti, 1500 €
eri maiden koululaisryhmien kanssa toteutettavan yhteistyöprojektin kuluihin

Ars-Häme ry, Hämeenlinna, 1500 €
Supermarket 2012 messuille osallistumiseen Tukholmassa

Dominante ry, Espoo, 4000 €
Kaakkois-Aasiaan suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

EASAfinland ry, Helsinki, 1500 €
ekskursioiden, opintomatkojen sekä tapahtumien ja näyttelyiden kuluihin

Finland Center Foundation, New york, 4000 €
suomalaisen romanimusiikin konsertin kuluihin New Yorkissa

Flow ry, Oulu, 4000 €
norjalaisen Terje Isungsetin konserttien järjestämiseen Oulussa

Frigg Oy, Helsinki, 4000 €
Australian ja Japanin kiertueen kuluihin

Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry, Helsinki, 3000 €
Berliinin Särö-tilan kuluihin

KokoTeatteri yhdistys ry, Helsinki, 4000 €
Koko Jazz Clubin Katapulttihankkeen kuluihin

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry, Helsinki, 1500 €
näyttelyn ja työpajan kuluihin Pariisissa

Myllyteatteri-yhdistys ry, Helsinki, 5000 €
esitysprojektin toteuttamiseen Kreikassa, Portugalissa ja Hollannissa

Osuuskunta Poesia, Helsinki, 2000 €
runoilijavierailujen vaihtoon Islannin kanssa

Rajataide ry, Tampere, 1000 €
Supermarket -messuille osallistumiseen Tukholmassa

Runoviikko ry, Turku, 2000 €
esityksen valmistus- ja esityskuluihin Suomessa ja Englannissa

Suomen Käsityön Ystävät ry, Helsinki, 2000 €
Tukholman vierailun matkakuluihin

Tanssiryhmä Off/Balance ry, Jyväskylä, 7000 €
yhteistuotannon kuluihin Suomessa ja ulkomailla

Uneton48 ry, Helsinki, 5000 €
Uneton48 -festivaalin laajentamiseen Ruotsiin ja Viroon

Valokuvataiteilijoiden liitto ry, Helsinki, 3000 €
Supermarket -taidemessuille osallistumiseen; MUU gallerian ja Hippolyten yhteishanke

Apurahat kansainvälisiin hankkeisiin

Aaltonen Vesa, Turku, 2500 €
Turku-Pietari-Köln valokuvaproduktion tuotantokustannuksiin

Asikainen Vesa-Petteri, Helsinki, 1000 €
Prahaan suuntautuvan verkostoitumismatkan kuluihin

Bergman Anders och arbetsgruppen, Helsingfors, 2000 €
för kostnader av en konstinstallation/ performance i Supermarket

Björkman Nina och arbetsgruppen, 3500 €
för kostnader av en grupputställning i Belgia

Fredriksson Johanna och arbetsgruppen, Helsingfors, 2000 €
för kostnader av en utställning i Stor Britannia

Haapalinna Sini ja Gustavsson Malin, Helsinki, 1000 €
tieteen, taiteen, aktivismin ja kulttuurien väliseen yhteistyöprojektiin

Haavisto Joonas ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
Joonas Haavisto Trion levyn julkaisukiertueeseen Japanissa ja Englannissa

Halonen Janne ja työryhmä, Helsinki, 2000 €
Helsinki-Cotonou Ensemblen äänitys- ja esiintymismatkaan Beniin

Isorättyä Teija ja Isorättyä Pekka, Tornio, 2000 €
taidetapahtuman järjestämiseen festivaaleille Berliinissä

Itkonen Tiina, Helsinki, 2000 €
Hollannissa pidettävän näyttelyn kuluihin

Janhunen Kristiina, Helsinki, 4000 €
sirkusalan ammattilaisten yhteistyö- ja verkostoitumishankkeeseen

Jäntti Laura ja työryhmä, Helsinki, 6000 €
Woyzeck-esityksen vierailuun Kolumbiassa 2012

Kaila Tuukka, Helsinki, 1000 €
Bookies -seminaarin ulkomaisen kuraattori-kustantajan vierailukuluihin

Karsikas Ilja ja Koskinen Samae, Helsinki, 3000 €
näyttelytöiden valmistus- ja materiaalikuluihin

Karvonen Kirsti  ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
taidegrafiikan näyttelykuluihin Thaimaassa, Malesiassa ja Filippiineillä 2012

Kohtala Cindy ja työryhmä, Espoo, 3000 €
Green Map-näyttelyn ja seminaarin toteuttamiseen

Kolu Siri Marju, Vantaa, 1000 €
Lontooseen suuntautuvan IBBY Finlandin juhlaan osallistumismatkan kuluihin

Kuuskoski Kati-Aurora ja työryhmä, Oulu, 2000 €
PROtotyypit nukketeatterin materiaalin tuottamiseen Kiinaan 2012

Lehtinen Helena ja Rikkinen Anna, Lahti, 4000 €
kansainvälisen korunäyttelyn kuluihin Lahdessa

Lehtinen Milla, Oulu, 1000 €
tanssiteoksen valmistuskuluihin Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa

Majamäki Teho ja työryhmä, Helsinki, 2500 €
Tansania-projektin kuluihin

Matikka Maria ja Matikka Tommi, Espoo, 1700 €
workshopin ja videofestivaalin kuluihin Senegalissa ja Suomessa

Mikkola Anna, Porvoo, 1000 €
Tokioon suuntautuvan luentomatkan kuluihin

Mutel Eric ja työryhmä, Helsinki, 1000 €
Border line -projektin esityksen kuluihin Pietarissa kesällä 2012

Muukkonen Marita ja työryhmä, Helsinki, 4000 €
biennaleen osallistumiseen Senegalissa 2012

Mäntylä Mari ja työryhmä, Kuhmo, 1500 €
konserttikuluihin Ranskassa

Nisonen Nina, Helsinki, 1300 €
Saksassa järjestettävän näyttelyn kuluihin

Palmgren Sari Katriina ja työryhmä, Vantaa, 3500 €
Lost, missing and found -yhteistuotannon kuluihin Koreassa

Puolakka Anni-Maija ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
juhannus-kulttuuritapahtuman järjestämiseen Pariisissa

Rosenström Hans Christian, Helsinki, 1500 €
för projektkostnader i Berlin och Stockholm

Ruotsalainen Topi, Helsinki, 2500 €
näyttelykuluihin Ruotsissa ja katalogin julkaisemiseen

Rytkölä Johanna ja työryhmä, Vantaa, 5000 €
näyttelyn järjestämiseen Italiassa

Räsänen Jarkko ja työryhmä, Helsinki, 1000 €
näyttelykuluihin Saksassa 2012

Saarakkala Janne, Helsinki, 1000 €
Riikaan ja Berliinin suuntautuvien työskentelymatkojen kuluihin

Saastamoinen Anna, Leuven, 3000 €
Boliviaan tuotettavan koreografian toteuttamiseen

Salenius Päivi ja työryhmä, Mäntsälä, 2000 €
Woodism-workshopin kuluihin messuilla Saksassa

Sirviö Sauli ja työryhmä, Helsinki, 2000 €
Supermarkt taidemessuille osallistumiseen Tukholmassa

Straschnoy Axel, Helsinki, 1500 €
Planetarium Film- tuotantokuluihin

Taiviola Kirsti ja työryhmä, Helsinki, 3200 €
kansainväliseen lasinäyttelyyn osallistumiseen Pekingissä

Valkeapää Juha, Helsinki, 1800 €
projektityöskentelyyn Brysselissä ja Barcelonassa

Lisätietoja:
Pääsihteeri Esa Rantanen
puh. 09-1607 7065