Taidetoimikunta jakoi avustuksia kulttuurin hyvinvointityölle

Hämeen taidetoimikunta on jakanut 25 000 euroa avustuksina yhteisöille kulttuurin hyvinvointihankkeille. Avustusta haki yhteensä 25 yhteisöä, ja heistä viidelle päätettiin myöntää tukea.

Hämeen taidetoimikunta on jakanut 25 000 euroa avustuksina yhteisöille kulttuurin hyvinvointihankkeille. Avustusta haki yhteensä 25 yhteisöä, ja heistä viidelle päätettiin myöntää tukea. Haussa oli mukana paljon tärkeitä hankkeita ja huomaa hyvin, että Hämeen maakunnissa on osaamista ja kokemusta kulttuurin hyvinvointityöhön. 

Avustus oli ensimmäistä kertaa jaossa alueellisissa taidetoimikunnissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2010 julkaiseman Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimenpideohjelman myötä teemaan liittyviä tehtäviä on siirretty taidetoimikuntiin.

Tukea saivat seuraavat hankkeet:

T:mi Hopeaseppä Heidi Pesu, Hämeenlinna
Lähde lentoon -projektiin 3700 €

Päijät-Hämeen Klubitalot ry, Lahti
Taideprojektiin mielenterveyskuntoutujille 2800 €

Lahden kaupungin kulttuurikeskus, Lahti
Berliini 2003 – Lahti 2013 -projektiin 7500 €

Lahden kaupunginteatteri, Lahti
Iloa, virkistystä ja uutta ajateltavaa palvelutaloissa asuvien vanhusten arkeen 6000 €

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus, Tampere
Kohtaamisia yhteisöissä – ammattilaisten perehdytykseen Kanta- ja Päijät-Hämeessä 5000 €

Lisätietoja

Pääsihteeri (oto) Henri Terho
henri.terho@minedu.fi
p. 040-7373 084