Pirkanmaan kansanmusiikin ja kansantanssin tulevaisuusseminaari 18. maaliskuuta

Tule ideoimaan Pirkanmaan alueen kansan- ja maailmanmusiikin sekä tanssin yhteistyömahdollisuuksia ja tulevaisuutta Rahvaan Musiikin Seminaariin sunnuntaina 18. maaliskuuta klo 12-16 Tampere-talon Studioon.

Pirkanmaan taidetoimikunnan tuottaja-läänintaiteilija järjestää maksuttoman ja kaikille aiheesta kiinnostuneille avoimen Rahvaan Musiikin Seminaarin. Seminaarissa pureudutaan Pirkanmaan kansan- ja maailmanmusiikin sekä tanssin tilaan, sen sisäisiin yhteistyömahdollisuuksiin sekä tulevaisuudenkuviin ja -haasteisiin. Seminaarin tavoitteena on koota yhteen alan eri toimijoita, niin harrastajia kuin ammattilaisiakin keskustelemaan aiheesta.

Seminaariaiheita alustavat viisi alan vahvaa toimijaa: Lari Aaltonen Kulttuuriosuuskunta Uulusta, Jaana Kari-Lepistö Akaan kulttuuritoimesta, Anne-Mari Kivimäki Rahvaanmusiikin kerhosta, Jukka Heinämäki Pispalan Sottiisista sekä Riitta-Liisa Joutsenlahti Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskuksesta. Alustusten jälkeen pidetään paneelikeskustelu, jota moderoi Petri Hoppu Tampereen yliopiston Musiikintutkimuksen oppiaineesta. Seminaariin on varattu aikaa myös keskustelulle ja kysymyksille.

Seminaari järjestetään sunnuntaina 18.3.2012 klo 12-16 Tampere-talon Studiossa (Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere). Ennakkoilmoittautuminen 12.3. mennessä osoitteeseen elina.orjatsalo@minedu.fi. Seminaari järjestetään yhteistyössä Rahvaanmusiikin kerhon ja Tampere-talon kanssa.

Muista myös illan huippukonsertti:
Väsen & Le Vent Du Nord
Sunnuntaina 18.03.2012 kello 19:00 Tampere-talon Pienessä salissa.