Pohjanmaan taidetoimikunta myönsi valtionavustuksia

Kokouksessaan 23.2.2012 Pohjanmaan taidetoimikunta myönsi yhteisöille ja yhdistyksille taiteen edistämiseen varoja yhteensä 50 000 euroa.

Valtionavustuksia myönnettiin tänä vuonna yhteensä 34 kappaletta. Yhdistysten ja yhteisöjen valtionavustusten hakemuksia tuli tänä vuonna kaiken kaikkiaan 80 kappaletta (yhteensä 307 430 euroa) joista valtionavustushakemuksia 38 kappaletta (147 226 euroa), lastenkulttuurin kohdeapurahahakemuksia 7 kappaletta (28 800 euroa) ja lastenkulttuurin erityisavustushakemuksia 35 kappaletta (131 404 euroa).

Tänä vuonna olivat ensikerran jaossa lastenkulttuurin kohdeapurahat ja erityisavustukset.

Valtionavustuksia myöntäessään taidetoimikunta kiinnitti erityistä huomiota uuden ja luovan taiteen edistämiseen. Valtionavustuksilla pyritään siten synnyttämään uusia tasokkaita hankkeita, jotka kehittävät toimikunnan toiminta-alueen taide-elämää, luovat kontakteja ja ovat näkökulmiltaan tuoreita.

 

Apurahoja / avustuksia myönnettiin seuraavasti:

Valtionavustukset

Elokuva
Elokuvayhdistys Filmiä ja valoa ry, Seinäjoki  1 500,00 €
Filmiä ja Valoa elokuvafestivaalin järjestämiseen Ylistarossa elokuvateatteri Matin-tuvassa syksyllä 2012

Kirjallisuus
Pohjanmaan kirjailijat ry, Seinäjoki  2 000,00 €
Kirjailijaa korville -kiertueen kuluihin

Kuvataide
Perhonjokilaakson kuvataideyhdistys ry, Veteli  2 000,00 €
Vetelin Taidekartanon III kuvataidenäyttelyn järjestämiseen 1.7.-31.8.2012

Platform rf, Vaasa  1000,00 €
Platform Live -tapahtuman järjestämiseen vuonna 2012

Muotoilu
KONSTI Taideteollisuusyhdistys ry, Seinäjoki  1 000,00 €
näyttelytoimintaan kotimaassa ja ulkomailla

Näyttämötaide
Ykspihlajan Työväen Näyttämö ry, Kokkola  1 000,00 €
Katsastus-näytelmän tuottamiseen
 

Ylihärmän nuorisoseura ry, Kauhava  1 000,00 €
näytelmän Paluu Ihmemaa Oziin tuotantokustannuksiin

Rakennustaide
Pohjanmaan Arkkitehdit
Österbottens Arkitekter Safa, Vaasa  2 000,00 €

laaja-alaisen kaupunkisuunnitteluseminaarin järjestämiseen Vasassa lokakuussa 2012
 

Säveltaide
Chydenius-kapelli ry, Kokkola  500,00 €
kamarimusiikkikonserttien järjestämiseen Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla

Jalasjärven musiikkiopiston kannatusyhdistys ry,
Jalasjärvi  1 000,00 €

orkesteritoimintaan

Kaskisten Matkailu ry - Kaskö Turism rf, Kaskinen  1 000,00 €
19.-22.7.2012 Kaskisten Musiikkikesä, klassisen musiikin festivaalin järjestämiseen Kaskisissa
 

Rytmi-instituutin kannatusyhdistys ry, Seinäjoki 1 000,00 €
Kokkola-Vaasa-Seinäjoki Elmujen välisen bändivaihdon kehittämiseen
 

Seinäjoen Oopperayhdistys ry, Seinäjoki  1 000,00 €
Ryöstö Lakeurelta (Seraljista) -oopperan solistien taiteellisen työn kustannusten kattamiseen
 

Toholammin Kamarimusiikkiyhdistys ry, Toholampi  1 500,00 €
Kotilaakso Soi -tapahtuman järjestämiseen Toholammilla heinäkuussa 2012
 

Vaasan kamarimuusikot - Vasa kammarmusiker ry, Vaasa  500,00 €
konserttitoimintaan Vaasassa

Tanssitaide
Seinäjoen Baletti ry, Seinäjoki  1 000,00 €
klassisen baletin teoksen "Coppelia" tuottamiseen Seinäjoen Baletti- ja Tanssiopiston oppilasnäytökseen

Valokuva
Valokuvayhdistys IBIS ry, Vaasa  1 000,00 €
valokuvanäyttelyiden järjestämiseen valokuvagalleria Ibiksessä 2012
 

Valtionavustukset, myönnetty 17 kpl, yhteensä 20 000,00 €

 

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Muut
Blåfield, Maans, Vaasa  1 000,00 €
Corpus -kokemustaidetapahtuma -kiertueen kustannuksiin

Lastenkulttuurin kohdeapurahat, myönnetty 1 kpl,
yhteensä 1 000,00 €



Lastenkulttuurin erityisavustukset

Kuvataide
VISU ry rf, Kokkola  3 500,00 €
för att producera avancerad mediakonst med unga mediakonstnärer från Finland och Sverige tillsammans med skateboard-aktiva unga och med hjälp från KTH och Riksteaterns forskare och tekniker
 

Muotoilu
Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistys ry/  Näppi-käsityökoulu, Seinäjoki  1 500,00 €
Näppi-käsityökoulun KÄSILLÄ taitoa - iloa - muotoa -oppilastöiden kevätnäyttelyyn ja niihin liittyvien työpajojen järjestämiseen
 

Näyttämötaide
Kulttuuriosuuskunta Oravan Pyörä, Kokkola  1 500,00 €
kiertävän lastenteatteriesityksen tuottamiseen kesäksi 2012 Keski-Pohjanmaan alueelle
 

Kulttuuriyhdistys Karikko ry, Lappajärvi  1 500,00 €
lastenteatteriesityksen tuottamiseen Lappajärven Taavintuvalle kesällä 2012

Lasten ja nuorten kuva- ja esittävän taiteen kannatusyhdistys ry, Vaasa  1 500,00 €
Villa Dei Misteri -lastenkulttuurifestivaaliin osallistumiseen kesällä 2012 Vaasassa

Nukketeatteriyhdistys Pikku Aasi ry, Vaasa  2 500,00 €
nukketeatterinäytelmän toteuttamiseen suomeksi ja ruotsiksi Villa dei misteri -tapahtumassa Vaasassa
 

Säveltaide
Kaustisen Kamarimusiikkiyhdistys ry., Kaustinen  2 500,00 €
lapsille ja nuorille suunnattuun konsertti- ja tapahtuma-kokonaisuuteen Kaustisen Kamarimusiikkiviikoilla 27.1.-5.2.2012
 

Kaustisen Näppärit ry, Kaustinen  2 500,00 € 
Kaustisen ja Uumajan väliseen Folkskandia yhteistyöhön

Luritus ry, Seinäjoki  1 500,00 €
musiikaalin "Tie Tangotalentiksi" valmistamiseen

Seinäjoen kaupunki, kulttuuritoimi, LOUHIMO, Seinäjoki  2 500,00 €
bändikerhon vetämisen opas - julkaisuun

Seinäjoen Orkesteriyhdistys ry, Seinäjoki  2 500,00 €
Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkestereiden yhteiseen koululaiskonserttiprojektiin

Vaasan Muusikot ry, Vaasa 1 500,00 €
lasten- ja koululaiskonserteissa esitettävän sävellyksen tilaamiseen Marko Portinilta

Tanssitaide
Nuorten tanssi- ja lauluryhmä Saranskiin, Vaasa 1 000,00 €
nuorten tanssi- ja lauluryhmän viemiseen Mordvan tasavaltaan perinnefestivaaleille elokuussa 2012
 

Tanssikipinä ry, Vaasa 1 000,00 €
Vaasa Dance Challenge -tanssitapahtuman järjestämiseen 28.-30.11.2012
 

Muut
Pohjanmaan kirjailijat ry, Seinäjoki  1 000,00 €
Tie hyvinvointiin -messujen monikultuuurisen Satumaailman sadunkertojien kustannuksiin
 

Villa dei Misteri, Vaasa  1 000,00 €
Villa dei misteri festivaalin järjestämiseen Hietalahden Villan Puistossa Vaasassa 6.8.2012
 

Lastenkulttuurin erityisavustukset, myönnetty 16 kpl,
yhteensä 29 000,00 €

 


Lisätiedot

Antti Huntus
ma. Pääsihteeri
Pohjanmaan taidetoimikunta
050 375 6600 / 06 317 1116
antti.huntus@minedu.fi