Taustakuva

Kuvataide

Kuvataiteen tuottamien elämyksien avulla tunnen voivani hahmottaa monipuolisemmin maailmaa.

- Eeva

© Antti Luostarinen / Hahmo
Viimeksi muokattu: 02.09.2016

Erityisavustukset

Hakuilmoitus

Hakuaika:

01.10.2021 - 02.11.2021
Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16:00.

Avustusta voi hakea verkossa hakuaikana.

Edellytämme, että hakija perehtyy hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Kenelle?

Avustukset on tarkoitettu oikeuskelpoisille yhteisöille, kuten yhdistyksille, osuuskunnille ja yrityksille. Myös kuntien ja säätiöiden ylläpitämät organisaatiot voivat olla hakijoina. Huom. rekisteröimättömät yhteisöt ja toiminimet eivät voi saada avustusta. Avustus on tarkoitettu taiteenalan ammattilaisten toteuttamiin hankkeisiin, ei harrastustoimintaan. 

Voit hakea avustusta vain yhdellä hakemuksella. Valitse taiteenala, johon hanke pääosin kohdistuu. Jos hanke yhdistää eri taiteenaloja siten, että vakiintuneet taiteenalat eivät tule kyseeseen, hae monitaiteesta.

Kuka päättää?

Hakemuksia ja hakijoiden toimintaa arvioivat Taiken asiantuntijat. Päätökset tekee erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja.

Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen?

Avustus on tarkoitettu yksittäisiin taiteenaloilla toteutettaviin hankkeisiin Suomessa tai ulkomailla vuonna 2022. Avustus voidaan myöntää, jos avustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena avustuksen hakijan saama muu julkinen tuki sekä hankkeen arviointi huomioon ottaen. Avustukset ovat harkinnanvaraisia.

Myönnettävä avustus on vähintään 5 000 euroa. Avustusta ei myönnetä yhteisön säännönmukaisen perustoiminnan kuluihin (toiminta-avustus).

Avustus on aina osa hankkeen kokonaisrahoitusta, joten se ei voi kattaa hankkeen kaikkia kuluja. Jos hanke tuottaa voittoa, avustus tai sen osa voidaan pyytää palauttamaan.

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa Taiken Myönnetyt apurahat ja avustukset -sivulta.

Millä perusteella?

Avustuksen myöntäminen perustuu hakemusten arviointiin, keskinäiseen vertailuun ja kokonaisarviointiin. Hakemusten vertailussa käytetään kolmea arviointiperustetta tarkentavine apukysymyksineen. Kaikkien kohtien ei tarvitse toteutua. Arviointiperusteissa ei ole painotuksia. Päätöksenteossa otetaan huomioon myös hakijoiden alueellinen jakautuneisuus, kieli ja käytettävissä oleva määräraha. Lisäksi otetaan huomioon tasa-arvo ja yhdenvertainen kohtelu. 

Hankkeen laatu

  • Onko hankesuunnitelma laadukas ja sen tavoitteet kiinnostavia?
  • Millaisia ideoita ja toimintatapoja hanke tarjoaa taiteen kentälle, taiteilijoille ja yleisölle?
  • Miten vakuuttava hanketta toteuttava yhteisö on taiteenalallaan?
  • Ovatko yhteisön työntekijät tai hankkeen toteuttajat ammattilaisia?
  • Millainen on hankkeen taiteellinen sisältö laadultaan?
  • Millainen on hankkeen kansainvälinen ulottuvuus?
  • Miten realistinen hanke on toteutustavoiltaan?
  • Maksaako yhteisö palkkaa tai palkkiota alan reilujen palkkiokäytäntöjen mukaan?

Hankkeen vaikuttavuus

  • Millainen on hankkeen laajuus alueellisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti?
  • Millaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta hanke tuottaa?
  • Miten hanke edistää taiteen ymmärtämistä ja keskustelua taiteesta?
  • Millaisia yhteistyökumppaneita hankkeessa on?
  • Miten saavutettavuus toteutuu?

Hankkeen talousarvio

  • Miten yhteisön talous on hoidettu aiempina vuosina?
  • Miten realistinen hankkeen talousarvio on?
  • Onko haettu avustussumma suhteessa hankkeen laajuuteen?
  • Millainen on avustuksen tarve suhteessa yhteisön taloudelliseen tilanteeseen?
  • Millainen on hankkeen muu rahoitus?

Erityisehdot

  • Taike ei myönnä samaan tarkoitukseen kahta tai useampaa erityisavustusta.
  • Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon muiden tahojen myöntämät avustukset.
  • Taiken toiminta-avustusta saava yhteisö ei voi saada Taiken taiteenalakohtaista erityisavustusta.
  • Avustuksen saajan tulee käyttää avustus myöntövuoden aikana. Uutta avustusta ei myönnetä, jos aiemmin samaan tarkoitukseen myönnetty avustus on käyttämättä.
  • Avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys sekä talousselvitys avustuksen käytöstä.
  • Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuosittain valtion talousarviossa tarkoitukseen määrärahat.

Mitä liitteisiin?

  • Pakollisena liitteenä yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta (tuloslaskelma ja tase).
  • Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan enintään kaksi muuta hakemuksesi kannalta olennaista liitettä. Liitteen nimestä tulee käydä ilmi sen sisältö. Yhden liitteen maksimikoko on 4MB.

Liitteitä ei voi toimittaa sähköpostitse. Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta.

Avustusta ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16.00 mennessä
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta)
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiken myöntämistä avustuksista

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Hakeminen

Kirjaudu ja täytä hakemus verkossa

Kirjautumiseen käytetään Suomi.fi-tunnistusta.

Ohjeita verkkoasiointiin

Jos hakijalla ei ole mahdollisuutta verkkoasiointiin, hakijan tulee olla yhteydessä Taiken asiakaspalveluun.

Ohjeita hakijalle

Tieto päätöksestä

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä helmikuun 2022 loppuun mennessä. Saat viestin sähköpostiisi, kun päätös on asiointipalvelussa. Tarkista myös roskapostisi. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemuksessa.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu p. 0295 330 700, asiakaspalvelu@taike.fi

 


Takaisin

Apurahat yksityisille


Apurahat kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen

Apurahat on tarkoitettu vahvistamaan siirtolaistaustaisten ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden toimintaedellytyksiä sekä edistämään kulttuurista moninaisuutta, vuorovaikutusta ja rasisminvastaisuutta taiteen avulla

Hakuaika päättynyt: 10.11.2021

Kohdeapurahat

Kohdeapurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille yksittäisten hankkeiden toteuttamiseen.

Hakuaika päättynyt: 10.11.2021

Liikkuvuusapurahat

Liikkuvuusapurahat on tarkoitettu Suomessa asuville ammattitaiteilijoille ja heidän muodostamilleen työryhmille sekä taiteen asiantuntijoille. Apuraha on tarkoitettu yksityishenkilöille, ei yhteisöille. Hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).

Hakuaika päättynyt: 10.11.2021

Ylimääräinen taiteilijaeläke

Ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävä taiteilijana.

Hakuaika päättynyt: 30.09.2021

Taiteilija-apurahat

Taiteilija-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille työskentelyyn. Niiden pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen.

Hakuaika päättynyt: 31.03.2021

Alueiden apurahat

Apurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja/tai heidän muodostamilleen työryhmille. Kohdeapurahan hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).

Hakuaika päättynyt: 15.03.2021

Kuvataiteen näyttöapurahat

Kuvataiteen näyttöapurahat on tarkoitettu visuaalisten taiteenalojen, mediataiteen ja muotoilun ammattilaisille, joiden teoksia voidaan näyttää julkisesti.

Hakuaika päättynyt: 01.02.2021

Avustukset yhteisöille


Avustukset kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan

Avustukset on tarkoitettu yhteisöille. Avustuksella edistetään osallisuutta ja osallistumista kulttuuriin sekä kulttuurien välistä vuoropuhelua.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2021

Avustukset saavutettavuuden, osallistumisen ja hyvinvoinnin edistämiseen

Avustukset on tarkoitettu yhteisöille. Avustuksilla edistetään taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja hyvinvointivaikutuksia sekä osallistumista ja osallisuutta taiteeseen ja kulttuuriin.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2021

Erityisavustukset

Erityisavustukset on tarkoitettu eri taiteenalojen yhteisöjen kuten yhdistysten,osuuskuntien ja yritysten hankkeisiin.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2021

Erityisavustukset kulttuurilehdille

Erityisavustukset kulttuurilehdille on tarkoitettu vahvistamaan kulttuurista moninaisuutta, tiedonvälityksen monipuolisuutta ja moniarvoisuutta yhteiskunnassa.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2021

Festivaaliavustukset

Avustukset on tarkoitettu valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville taide- ja kulttuurifestivaaleille.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2021

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Erityisavustukset on tarkoitettu alueella toimiville yhteisöille lasten- ja nuortenkulttuuria edistäviin hankkeisiin.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2021

Toiminta-avustukset

Avustukset on tarkoitettu eri taiteenalojen yhteisöjen kuten yhdistysten, osuuskuntien ja yritysten jatkuvan toiminnan tukemiseen.

Hakuaika päättynyt: 02.11.2021

Erityisavustukset "Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen" -hankkeille

Erityisavustukset on tarkoitettu yhteisöille, jotka hankkivat rakennuskohteisiinsa taideteoksia.

Hakuaika päättynyt: 15.03.2021

Yhteystiedot

Taiteen edistämiskeskus
Hakaniemenranta 6, PL 1001
00531  Helsinki
Kartta

puh. 0295 330 900
asiakaspalvelu@taike.fi
Chat-asiakaspalvelu

Henkilöhaku