Taustakuva

Satakunta

© David Jones
Viimeksi muokattu: 29.08.2016

Haettavana nyt


Liikkuvuusapurahat

Apurahat on tarkoitettu Suomessa asuvien taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja verkostoitumisen edistämiseen.

Hakuaika: 19.11.2019 - 02.03.2020

Apurahat yksityisille


Liikkuvuusapurahat

Apurahat on tarkoitettu Suomessa asuvien taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja verkostoitumisen edistämiseen.

Hakuaika: 19.11.2019 - 02.03.2020

Apurahat kulttuurisen moninaisuuden edistämiseen

Apurahat on tarkoitettu vahvistamaan siirtolaistaustaisten ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden toimintaedellytyksiä sekä edistämään kulttuurista moninaisuutta, vuorovaikutusta ja rasisminvastaisuutta taiteen avulla

Hakuaika päättynyt: 14.11.2019

Kohdeapurahat

Kohdeapurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille yksittäisten hankkeiden toteuttamiseen.

Hakuaika päättynyt: 14.11.2019

Taiteilija-apurahat

Taiteilija-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille työskentelyyn. Niiden pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen.

Hakuaika päättynyt: 03.04.2019

Alueiden apurahat

Apurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja/tai heidän muodostamilleen työryhmille. Kohdeapurahan hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).

Hakuaika päättynyt: 13.03.2019

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Kohdeapurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille tai heidän muodostamilleen työryhmille lasten- ja nuortenkulttuurin hankkeisiin.

Hakuaika päättynyt: 13.03.2019

Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahat

Kirjastoapurahat on tarkoitettu kirjailijoille ja kääntäjille luovaan kirjalliseen työskentelyyn.

Hakuaika päättynyt: 31.01.2019

Kuvataiteen näyttöapurahat

Kuvataiteen näyttöapurahat on tarkoitettu visuaalisten taiteenalojen, mediataiteen ja muotoilun ammattilaisille, joiden teoksia voidaan näyttää julkisesti. Apurahan voi saada taiteilija, joka asuu tai on asunut pysyvästi Suomessa.

Hakuaika päättynyt: 31.01.2019

Residenssiavustukset

Hakuilmoitus

Hakuaika:

01.10.2019 - 31.10.2019
Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16:00.

Avustusta voi yllä olevana hakuaikana hakea verkossa. Kirjaudu verkkopalveluun alla olevasta linkistä. Kirjautumiseen tarvitset Katso-tunnisteen.

Kirjaudu ja täytä hakemus verkossa

Ohjeita verkkoasiointiin

Taiteen edistämiskeskus edellyttää, että hakija on perehtynyt hakuilmoitukseen ennen hakemuksen täyttämistä.

Kenelle
Tavoite
Kuka päättää
Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen
Millä perusteella
Erityisehdot
Mitä liitteisiin
Avustusta ei voida myöntää, jos
Hakemus postin välityksellä
Tieto päätöksestä
Lisätiedot

Kenelle

Avustukset on tarkoitettu vain oikeuskelpoisille yhteisöille, kuten yhdistyksille, osuuskunnille ja yrityksille. Myös kuntien ja säätiöiden ylläpitämät organisaatiot voivat olla hakijoina. Huom. rekisteröimättömät yhteisöt ja toiminimet eivät voi saada avustusta, koska ne eivät ole oikeuskelpoisia yhteisöjä. Avustus on tarkoitettu taiteenalan ammattilaisten toimintaan, ei harrastustoimintaan. 

Tavoite

Residenssiavustuksilla edistetään Suomen taide-elämän kansainvälistä vuorovaikutusta.

Kuka päättää

Hakemusten ja hakijoiden toiminnan arviointi tehdään virkamiestyönä. Tarvittaessa kuullaan asiantuntijoita. Päätökset tekee erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja.

Mihin tarkoitukseen ja minkä suuruinen

Avustukset on tarkoitettu Suomessa toimivien, kansainvälisten taiteilijaresidenssien toimintaan vuonna 2020. Edellytyksenä tuen saamiselle on, että ainakin osa residenssitaiteilijoista on kansainvälisiä.

Valtionavustus voidaan myöntää toiminta-avustuksena yhteisön toimintaan tai jotakin toiminnan osa-aluetta varten. Poikkeustapauksessa tuki voidaan myöntää erityisavustuksena vuonna 2020 toteutettavaan hankkeeseen. Tuki on harkinnanvaraista ja sitä haetaan ja myönnetään vuodeksi kerrallaan kunakin vuonna erikseen.

Avustus voidaan myöntää, jos avustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena avustuksen hakijan saama muu julkinen tuki sekä toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen. Avustus on aina osa toiminnan kokonaisrahoitusta, joten sillä ei voi kattaa toiminnan kaikkia kuluja.

Taiteen edistämiskeskus ei myönnä alle 10 000 euron toiminta-avustuksia, vaan tätä pienemmät tukisummat myönnetään tarvittaessa erityisavustuksena hankkeeseen. Taiken myöntämä toiminta-avustus voi kattaa toiminnan hyväksyttävistä kustannuksista enintään 80 %. Avustus ei saa myöskään yhdessä muiden julkisten tukien kanssa ylittää hyväksyttävien kustannuksien täyttä määrää (100%).

Aiempia tukipäätöksiä voi katsoa Taiken Myönnetyt apurahat ja avustukset -sivulta.

Millä perusteella

Toiminta-avustuksen myöntäminen perustuu hakemusten vertailuun ja kokonaisarviointiin. Hakemusten vertailussa käytetään kolmea arviointiperustetta tarkentavine apukysymyksineen, joiden kaikkien ei tarvitse toteutua toiminnassa. Arviointiperusteissa ei ole painotuksia. Päätöksenteossa otetaan huomioon myös hakijoiden alueellinen jakautuneisuus, kieli ja käytettävissä oleva määräraha.

Hakijayhteisön toiminnan tavoitteellisuus ja laatu

  • Onko yhteisön toiminta tavoitteellista, laadukasta ja kiinnostavaa?
  • Millainen on yhteisön strategia ja visio tai toimintasuunnitelma tuleville vuosille?
  • Millaisia ideoita ja toimintatapoja yhteisö tuo toiminnallaan taiteen kentälle, taiteilijoille ja yleisölle?
  • Millaista kansainvälistä ulottuvuutta yhteisöllä on?
  • Miten vakuuttava yhteisö on taiteenalallaan?
  • Koostuuko henkilökunta ammattilaisista?
  • Miten sukupuolten välinen tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja työhyvinvointi toteutuvat?
  • Miten toiminnassa toteutetaan kestävän kehityksen periaatteita?
  • Maksaako yhteisö asianmukaista palkkaa tai palkkiota?

Hakijayhteisön toiminnan laajuus ja vaikuttavuus

  • Miten laajaa toiminta on alueellisesti, valtakunnallisesti ja/tai kansainvälisesti?
  • Millaisia verkostoja yhteisöllä on?
  • Millaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta toiminnalla on?
  • Miten toiminta edistää taiteen ymmärtämistä ja keskustelua taiteesta?
  • Miten saavutettavuus toteutuu?
  • Mikä on henkilöstön määrä (henkilötyövuodet)?

Talouden kestävyys ja realistisuus

  • Miten yhteisön talous on hoidettu aiempina vuosina?
  • Miten realistinen ja tasapainoinen tulevan vuoden talousarvio on?
  • Onko haettu avustussumma realistinen ja tarpeellinen suhteessa toiminnan laajuuteen ja taloudelliseen tilanteeseen?
  • Mikä on edellisen vuoden avustuksen prosenttiosuus toteutuneista hyväksytyistä kuluista?
  • Mikä on yhteisön omarahoituksen prosenttiosuus edellisellä tilikaudella?

Mitä hakuilmoituksessa tarkoitetaan kestävällä kehityksellä?, Mitä hakuilmoituksessa tarkoitetaan yhdenvertaisuudella ja tasa-arvolla?

Erityisehdot

  • Taike ei myönnä samaan tarkoitukseen kahta tai useampaa avustusta.
  • Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon muiden tahojen myöntämät avustukset.
  • Yhteisön toiminta ei voi perustua taloudellisen voiton tavoittelemiseen.
  • Aiempina vuosina toiminta-avustusta saaneiden yhteisöjen tukea voidaan laskea tai nostaa riippuen yhteisön toiminnasta, vertailusta muiden hakijoiden hakemuksiin ja jaettavana olevasta määrärahasta.
  • Jos tuki myönnetään erityisavustuksena hankkeeseen, tulee saajan käyttää avustus myöntövuoden aikana. Mikäli hanke tuottaa voittoa voidaan avustus tai sen osa pyytää palauttamaan.
  • Uutta avustusta ei myönnetä, jos aiemmin samaan tarkoitukseen myönnetty avustus on käyttämättä.
  • Avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys sekä talousselvitys avustuksen käytöstä.
  • Taike edellyttää, että toiminta-avustusta saava yhteisö ottaa toiminnassaan huomioon tasa-arvolain (609/1986) ja yhdenvertaisuuslain (1325/2014) edellytykset ja muusta lainsäädännöstä tulevat työnantajavelvoitteet.
  • Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuosittain valtion talousarviossa tarkoitukseen määrärahat.

Mitä liitteisiin

  • Pakollisena liitteenä yhteisön allekirjoituksin vahvistettu tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta (toimintakertomus, pitkä tuloslaskelma ja tase).
  • Pakollisena liitteenä sekä residenssin että koko yhteisön seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
  • Lisäksi voi lähettää enintään kaksi muuta hakemuksen kannalta olennaista liitettä. Liitteen nimestä tulee käydä ilmi sen sisältö. Yhden liitteen maksimikoko on 4Mb.

Liitteitä ei voi toimittaa sähköpostitse. Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta.

Avustusta ei voida myöntää, jos

  • hakemus on tullut myöhässä. Hakemuksen on oltava perillä Taikessa viimeisenä hakupäivänä klo 16.00 mennessä.
  • hakemus on puutteellinen (asianmukaisia tietoja ei ole toimitettu Taikeen täydennyspyynnöstä huolimatta)
  • hakija ei ole tehnyt kirjallista selvitystä annettuun määräaikaan mennessä aiemmista Taiteen edistämiskeskuksen myöntämistä avustuksista.

Päätöksiin sovelletaan lakia (657/2012) ja asetusta (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta sekä valtionavustuslakia (688/2001) ja hallintolakia (434/2003). Taiteen edistämiskeskus valvoo avustuksen käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa.

Hakemus postin välityksellä

Avustusta voi hakea myös täyttämällä tulostettavan lomakkeen ja lähettämällä sen Taiteen edistämiskeskukseen. Hakemuksen on oltava perillä Taiken päätoimipisteessä tai aluetoimipisteessä viimeisenä hakupäivänä kello 16:00.

Tallenna lomake koneellesi
Lähetä joko sähköinen hakemus tai paperinen hakemus (ei molempia).

Ohjeita hakijalle

Tieto päätöksestä

Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä tammikuun loppuun mennessä. Saat viestin sähköpostiisi, kun päätös on asiointipalvelussa. Tarkista myös roskapostisi. Hakijan vastuulla on seurata sähköpostiosoitetta, jonka hän on ilmoittanut hakemuksessa. Jos olet lähettänyt hakemuksen postitse, päätös postitetaan sinulle.

Lisätiedot

erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta, p. 0295 330 724, kirsi.vakiparta@taike.fi
asiakaspalvelu p. 0295 330 700, asiakaspalvelu@taike.fi


Takaisin

Yhteystiedot

Porin toimipiste
c/o Satakunnan ELY-keskus, Yrjönkatu 20
28100  Pori
Kartta

puh. 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi
Chat-asiakaspalvelu

Taiken henkilökunta Porissa Viimeksi muokattu: 01.07.2019