Taidesisältöjä yleisölle ja verkkoalustoja taiteen esittämiseen

Tälle sivulle on listattu linkkejä ammattitaiteilijoiden taidesisältöihin verkossa. Listalle pyritään keräämään mahdollisimman laajasti kaikkea taidetta korona-ajalta.  

Listalla on uusia taiteen esittämisen kanavia, koronan takia peruuntuneiden tai sulkeutuneiden sisältöjen esittelyjä, korona-aikaan pureutuvia erikoisnumeroita, kuratoituja sisältöjä ja teoksia sekä projekteja, jotka kutsuvat taiteilijoita tuottamaan sisältöä korona-ajalta. Sivun rakenne:

Korona-ajan synnyttämiä

  1. korvaavia esityskanavia 
  2. verkkoon siirrettyjä tapahtumia, näyttelyitä ja teoksia
  3. erikoisnumeroita, -teoksia ja -tapahtumia
  4. projekteja, joissa kutsutaan tuottamaan materiaalia koronatilanteesta 

Päivitämme sivua jatkuvasti, mutta menneetkin tapahtumat jäävät arkistomaisesti näkyviin. Otamme vastaan hyviä linkkejä. Lähetä ehdotuksia: hans-peter.schutt@taike.fi 

Muutamat listan linkit kokoavat jo laajasti esim. kuvataiteen tai esittävien taiteiden sisältöjä yhteen. Kannustamme käyttämään niitä ensisijaisina kanavina, jotta korona-ajan taidesisällöt keskittyvät jonnekin. Suoran linkin löytyminen tältä sivulta ei ole olennaista. 

Taustaa: Taiteen rooli koronakriisissä

Taidetyön tulokset ovat yksi niistä olennaisista asioista, jonka avulla pääsemme korona-kriisistä yli. Taide pyrkii määrittelemään maailmaa ympärillämme. Taide kertoo tunteista, kipupisteistä ja olemisen muodoista. Se hahmottaa mahdollisuuksia sekä tarjoaa tilan nähdä maailma monelta suunnalta. Taide rakentaa kohti tuntematonta ja kannustaa mielikuvituksen käyttämiseen. Tarvitsemme näitä kykyjä asettuaksemme toisen asemaan ja nähdäksemme itseämme pidemmälle. Nyt ja tulevaisuudessa se on ensisijaisen tärkeää.

1. Korvaavia esityskanavia

Musiikki

Kanavat, joiden kautta voi seurata live-esiintymisiä. 

https://www.keikalla.fi/

http://www.karanteeniklubi.fi/

https://www.koronakonsertit.fi/

Tampere Filharmonian konserttisarja www.tamperefilharmonia.fi/live 

Himera ry:n Worknight konserttisarja 9.5. alkaen https://himera.fi/

Kuvataide

Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton Galleria Liki kerää kuvataiteen näyttelysisältöjä, näyttelyiden esittelyjä ja opastuksia sekä taiteilijahaastatteluja https://www.skjl.fi/nayttelytoiminta/galleria-liki/

Lahden taiteilijaseura Kauno ry, Karanteenigalleria https://www.facebook.com/karanteenigalleria/

Taiteen edistämiskeskuksen Kuution jälkeen keskustelusarja. 6.5. alkaen kerran viikossa keskiviikkoisin klo 13-13.30. https://www.facebook.com/events/3946033882104027/

Esittävät taiteet   

Digitapahtumat-sivusto kerää yhteen verkon kautta saavutettavia esityksiä https://www.digitapahtumat.fi/

Karanteeniteatteri http://www.karanteeniteatteri.fi/

Teatterin tiedotuskeskuksen laaja listaus esityksistä, tapahtumista ja projekteista verkossa poikkeustilan aikana https://www.tinfo.fi/fi/Teatteri_kotisohvalle  

Tanssia sosiaalisella etäisyydellä, tanssitapaamiset https://www.zodiak.fi/kalenteri/tanssia-sosiaalisella-etaisyydella

Tanssin tiedotuskeskuksen listaus tanssisisällöistä verkossa https://www.danceinfo.fi/artikkelit/nauti-tanssista-kotona-kokosimme-linkkeja-ja-vinkkeja-tanssisisaltoihin-opetusvideoista-esitystallenteisiin-ja-tanssielokuviin/ 

Telakka Elää, Juha Hurme: Kaaskerin Lundström https://www.facebook.com/events/246810913362289/

Pihalla tapahtuvat esitykset

Teatterikone: Ikkunateatteri https://www.teatterikone.fi/naytelma/ikkunateatteri/ 

FlouTila: Pihakiertue, pihalle tilattava esitys Turun seudulla https://www.facebook.com/floutila/

Circus Johku, Ikkunasirkus https://www.facebook.com/Circus-Johku-703744056324685/

Kirjallisuus

Lukukeskus, virtuaalivierailut https://kirjailijavierailut.lukukeskus.fi/kooste/virtuaalivierailut/

Lasten ja nuorten virtuaalinen kirjallisuusfestivaali LANU! 3.-9.4. https://www.facebook.com/events/531349171129210/

Muut

Framen listaus infoa + taidesisältöjä: https://frame-finland.fi/koronavirus/

Kulttuurivinkkejä keräävä sivusto https://www.facebook.com/groups/kulttuuriakotisohville

2. Verkkoon siirrettyjä tapahtumia, näyttelyitä ja teoksia

Musiikki

Radiofestivaali Tampere Biennale 2.0, 2.-3.4. ja Yle Areenassa 30 päivää https://tamperebiennale.fi/konsertteja-kotisohville/ 

Konserttikeskus, lastenmusiikin esityksiä livenä ja tallenteina http://www.konserttikeskus.fi/etakonsertit

Kuvataide

Galleria Pirkko Liisa Topelius: Melek Mazici
https://my.matterport.com/show/?m=KQfjaqpdqLo

Galleria Oksasenkatu 11: Jyrki Nissinen 
https://youtu.be/-poOif4t6Do 

Pohjoinen valokuvakeskus: Harri Heinonen  https://www.photonorth.net/  https://www.facebook.com/Pohjoinenvalokuvakeskus

Makasiini contemporary: Sami Korkiakoski  https://www.facebook.com/721007265/videos/10157362961612266/

Galleria Kuvitus: Liisa Kallio - Tunto https://kuvittajat.fi/gallery-exhibitions/liisa-kallio-tunto
Näyttelyyn liittyvä taiteilijatapaaminen 20.4. https://kuvittajat.fi/tapahtumat/kohtaa-kuvittaja-liisa-kallio-zoom-tapaamisessa

Galleria KONE: Kukka Pitkänen: Ajokkaat https://kuula.co/post/7F9yC/collection/7lZkR avajaiset ja taiteilijahaastattelu https://youtu.be/y7pUqXIDawQ

Galleria Halmetoja: Kim Somervuori – Maalaus Rules O.K. https://my.matterport.com/show/?m=GXM7ahwSmiu&fbclid=IwAR0zXkf5c0E6Ci9en5OG4HQgVdNq37iy1vPnBCWEHNYdlEoc-kKvFTkplq0

Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto, virtuaalinen Galleria Liki https://www.facebook.com/groups/214393086445944  

Fiskarsissa kevään työskennelleen Céline Ducretin näyttely Kultakala
Onoman verkkosivuilla https://onoma.fi/nayttelyt/

Muurlan opiston valokuvauslinjan näyttely, joka käsittelee mennyttä kevättä 
https://yhdessahetkessa.fi/

Elokuva

Sodankylän elokuvajuhlat kotona 
https://msfilmfestival.fi/uutiset/sodankylan-elokuvajuhlat-muuttaa-muotoaan/

Kirjallisuus

Tampereen Tarinatehdas goes Metso, runo- ja loruhetkiä verkossa
https://www.youtube.com/playlist?list=PLWPtg591QU0oiv8D4uECZsyr-5jvpzsnk

Runoklubi 6 #43, 24.3.
https://www.face­­­book.com/events/2561664264082371/

Turku Öpen Mic 16.4. https://www.facebook.com/events/2676406509155648/permalink/2689279994534966/

Esittävät taiteet

Jalostamo2n esitykset verkossa
https://jalostamo2.com/fi/ohjelmisto/on-demand/

Kansallisooppera ja –baletti
https://oopperabaletti.fi/talo/uutisia/tervetuloa-seuraamaan-oopperaa-ja-balettia-verkossa/

Aura Of Puppets, OH NO Puppets-festivaali, 16.-18.4. https://www.facebook.com/events/1563448530479858/

Annikin runofestivaali-live 6.6.
https://www.annikinrunofestivaali.net/

Taideyliopiston opiskelijoiden ja opettajien monitaiteellinen Feel-Helsinki -festivaali 18.5.-13.6. https://www.feelhelsinki.info/

Ilmastokirkon Room of organs -performanssi, 30.5., klo 18 (klo 19 Suomen aikaa) https://www.fib.no/en/programme/climate-church-collective-room-of-organs/ 
(Bergen international festival, 20.5.-3.6. https://www.fib.no/en/programme/ )

 

3. Erikoisnumeroita, -teoksia ja -tapahtumia 

Fragile life and celestial matter(s), Bioart Societyn järjestämä paneelikeskustelu taiteen ja tieteen rajapinnoilta. Aiheena avaruus. Ti 26.5. ja to 28.5.
https://bioartsociety.fi/activities/fragile-life-and-celestial-matter-s

Kuvataide

FIXC-taiteilijaryhmän verkkosivulla jaettuja media- ja videoteoksia http://www.fixc.fi/stayhome/

Publics, Today is our tomorrow, kuratoitu videolista 6.-18.4. https://www.publics.fi/calendar/tiot-online-film-program/

Riikka Anundi-Koskinen: Himassa huomassa, virtuaalinen näyttely https://manundi.github.io/Naytely/index.html

Galleria Huudon Facebook-sivulla https://www.facebook.com/GalleriaHuuto/ ja Instagramissa https://www.instagram.com/galleriahuuto/ #huutotemporary, jossa jäsentaiteilijat esittelevät teoksen ja siihen liittyvää taustaa.

Galleria Jänis, Fanny Verho 19.4.-15.5.: Survival Kit
https://www.facebook.com/Galleria-J%C3%A4nis-308949142470644/ 

Suomen Puupiirtäjien Seuran Koronagalleria 15.4.-31.8. http://www.puupiirtajat.fi/koronagalleria/

Kuvataiteilija Jyri Pitkänen valokuvaa joka päivä kompostilautasen omalle Facebook-sivulleen https://www.facebook.com/jyri.pitkanen.39

Valokuvataiteilija Harri Kemppaisen Mietiskelyä -teoksia http://harrikemppainen.com/2020/04/30/mietiskelya/

Sirkku Ketolan performanssi A Body Called Paula - Elaboration, Circulation, 7.5. ja 8.5. www.twich.tv/abodycalledpaula

Valokuvaaja Wilma Hurskaisen projekti: Sivustolla seurataan (ihmisen) pesimistä ja se päivittyy jatkuvasti ainakin kesäkuun lopulle asti
www.pesakamera.fi 

Sarjakuva

Tampere kuplii – pienlehtifestari + myynti
https://tinyurl.com/viraalisarjakuvafestari-lehdet

Petteri Tikkanen julkaisee Facebook-sivullaan https://www.facebook.com/petteri.tikkanen.33 Puupäähattu 2020 (poikkeustila) -nimistä päiväkirjaa, joka on piirretty vessapaperille.

Nokturnon digitaalinen residenssi synnytti korona-aikana pelitaiteen, runouden ja sarjakuvan keinoin kaksi yhteistyöprojektia. Teosten julkaisua odotetaan. Päiväkirja prosessista löytyy jo Nokturnon sivuilta.
https://nokturno.fi/digitaalinen-residenssi

Musiikki

Pahkala-Hertell-Lehtinen, All that plazz -records https://www.rumba.fi/uutiset/kotimaisen-vaihtoehtomusiikin-veteraanit-lyottaytyivat-yhteen-spoken-word-runoilijan-kanssa-talta-kuulostaa/

Kiilan äänipäivät verkossa 28.3.
https://www.facebook.com/events/910625792673865/

Musa Ullakolla #4 17.4.
https://www.facebook.com/events/1084435318586597/

Helis Maa: Kuiva kärki
https://www.youtube.com/watch?v=XglK6GX_TPQ

YO! Karanteeni Raps
https://www.youtube.com/watch?v=uNCZXLZKOJw

Kirjallisuus

Runouslehti Janon Runoja koronan aikaan
http://www.janolehti.fi/

Nokturnon Väliaikajulkaisuja
https://nokturno.fi/ajankohtaista/valiaikajulkaisuja

Kirjailijaliiton listaus kirjailijoiden blogeista. Useissa viimeaikaisissa kirjoituksissa käsitellään korona-aikaa ja poikkeustilaa. https://kirjailijaliitto.fi/medialle/kirjailijablogeja/

Esittävät taiteet

Mamia Company, Home Delivery Teatteri kotiinkuljettaa esityksiä 1.6.- 26.7. Vantaalla  
https://www.facebook.com/events/245919109811434

Company Uusi Maailma: Hazmat Hole tanssiteos, Galleria Hoppa, Jyväskylä. Tanssija Saga Elgland esittää teoksen yhdelle katsojalle / päivä, 64 päivän ajan.

Keski-suomen Elokuvakeskuksen youtube kanavalla Ilta Tarkovskin ja Salovaaran seurassa: https://www.youtube.com/watch?v=UMcEFZS5g_I
ja kommenttiosuudessa linkit elokuviin englanninkielisillä teksteillä.

Nocte, digitaalisen taiteen festivaali, 27.6. klo 17 eteenpäin 12 tuntia taidetta putkeen. https://www.facebook.com/events/255101182469625/

 

4. Projekteja, joissa kutsutaan tuottamaan materiaalia koronatilanteesta  

Kuvataide

Porvoon taiteilijaseura, https://porvoontaiteilijaseura.com/  Piirrä ja jaa Instagramissa #karanteeniunia #porvoontaiteilijaseura

Kulttuuritoimituksen kutsu yhteisötaidenäyttelyyn ”Kasvoja karanteenista” 31.5. asti https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/artikkelit-kulttuuritoimitus/avoin-haku-yhteisotaidenayttelyyn-kasvoja-karanteenista-osallistumisaika-paattyy-31-5-kello-23-59/

Poikkeustila 2020, valokuvausprojekti, 18.3. alkaen ja poikkeustilan loppumiseen asti. https://www.poikkeustila2020.fi/  https://drive.google.com/file/d/1O5np6ZXYiJGEYPMMXFjlU789Jk8LdqKq/view

Playdate, pelien ja esitystaiteen rajapinnalla, 22.3.-28.3. https://www.facebook.com/events/1434770886705108/

Kuraattori Keke, Fyysinen etäisyys – henkinen läheisyys. Haku 30.3.-8.4. ja näyttely auki 17.4.-30.5.
https://www.facebook.com/events/562143994657100/

Elokuva

Uneton48 lyhytelokuvakilpailu 15.5.-17.5. https://uneton48.com/poikkeustila/

Sarjakuva

Sarjakuvablogit.com:n Kun poikkeustila loppuu -piirroskilpailu  http://hesantapaamiset.sarjakuvablogit.com/2020/04/16/piirroskilpailu-16-4-2020/

Kirjallisuus

Korona-ajan Decamerone, tarinoita epävarmuuden ajasta. Projekti hakee kirjoittajia. https://www.facebook.com/pg/koronadecamerone/
https://koronadecamerone.blogi.net

Kulttuuritoimituksen kirjoituskilpailu, päättyy 2.4., julkistus 20.4. https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/artikkelit-kirjallisuus/kirjoituskilpailu/

Nokturnon poikkeusajan erikoisnumerot ja teoshaku https://nokturno.fi/ajankohtaista/kevaan-ilmestymisaikataulu-ja-ajankohtaista-tietoa

Nuoren Voiman Debytoi runoilijana -kilpailu 17.3.-30.4.
https://nuorivoima.fi/lue/juttu/on-aika-debytoida-runoilija

Muut

Monitaiteellinen livestream 6.6. Tampereen alueen taiteilijoille. Avoin haku käynnissä. https://dumboe.com/artshow

Klovniposteljoonit toimittavat postia verkon välityksellä vanhainkoteihin. Kuka tahansa voi kirjoittaa kirjeen ja lähettää sen tämän postitoimiston kautta. Kirjeen kirjoitteluohjeet ja lisätietoja: klovniposti@gmail.com https://www.facebook.com/klovniposteljoonit/

Valotaiteen seuran virtuaaliresidenssin haku auki 25.5. asti.
https://flash-virtual-residency.webnode.fi/open-call/

Microgalleries -kollektiivin maailmanlaajuinen projekti Words in Windows, johon kuka tahansa voi osallistua. 18.-24.5. https://microgalleries.org/program#rec188623499

Taiteen edistämiskeskuksen organisoima digitaaliseen ympäristöön kohdistuva kokeellinen tutkimusmatka. Haku auki 31.7. asti 
https://www.taike.fi/fi/tapahtuma/-/tapahtuma/3305/view

Senast ändrad: 23.06.2020

Kontakt

Centret för konstfrämjande
Hagnäskajen 6, PB 1001
00531  Helsingfors
Karta

tfn 0295 330 700
asiakaspalvelu@taike.fi

Sök personer

 

Prenumerera på Taikes meddelanden

Senast ändrad: 17.04.2019