Myönnetty tuki
Julkinen taide

Taike rahoittaa 13 prosenttitaidehanketta

Taiteen edistämiskeskus on jakanut 500 000 euroa rakentamiseen yhdistettäviin taidehankintoihin. Avustuksia saivat pääosin kunnat ympäri Suomen.
Julkaistu
Luonnoskuva liikenneympyrään sijaitsevasta taideteoksesta, joka on spiraalimainen ja värikäs
Kuvassa luonnos Ihana-veistoksesta, joka rakennetaan Siilinjärven Kasurilantien kiertoliittymään. Teoksen on suunnitellut Neon-työryhmä: Viliina Koivisto ja Mark Nixon. Epäsymmetrisen muotonsa ja väriensä ansiosta teos elää katsojan liikkeen mukana.
500 000

Jaettavan tuen suuruus
500 000

28

Hakemusten määrä
28

13

Myönnettyjä tukia
13

Taike on jakanut vuoden 2023 avustukset prosenttiperiaatteen mukaisiin taidehankkeisiin. Kaikki avustuksen saajat yhtä lukuun ottamatta ovat kuntia tai kaupunkeja. Avustusten suuruus vaihtelee 20 000 eurosta 75 000 euroon. Hakemuksia tuli 28.

Useimmat avustukset myönnettiin julkisten rakennusten tai infrastruktuurin yhteyteen tulevien taideteosten kustannuksiin. Teoksista moni toteutetaan ympäristötaiteen keinoin.

Suurimmat avustukset, 75 000 euroa, jaettiin Kaarinan ja Nokian kaupungeille. Kaarinan kaupunki hankkii taidetta Valkeavuoren kampuksen ulkotiloihin ja koulutaloon, ja Nokia käyttää avustuksen kaupungin taidekokoelmaan kuuluvan Nancy Holtin Up and Under -teoksen peruskunnostukseen.

Nancy Holtin taideteos Yltä ja alta valmistui vuonna 1998, ja se on tarkoitus kunnostaa sellaiseksi kuin Holt sen aikoinaan suunnitteli. Holtin teos on yksi ympäristötaiteen merkkiteoksista Suomessa. Teos kattaa 5,7 hehtaarin alueen, joka toimii samalla sekä taideteoksena ja retkeily- ja virkistysalueena.

Avustukset on tarkoitettu prosenttiperiaatteen mukaisten taideteosten kustannuksiin, korjauskuluihin ja kehittämishankkeisiin. Kohteiden pitää liittyä uudis-, korjaus- tai infrarakentamiseen. Avustuksella voi kattaa enintään 50 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Lisätietoja: 

Johtaja Henri Terho, [email protected], p. 0295 330 901

Erityisavustukset prosenttiperiaatteen mukaisiin taidehankkeisiin

Kaarinan kaupunki, Kaarina, 75 000 €
Valkeavuoren kampuksen ulkotaiteen ja koulutalon taidehankinnat

Kolarin kunta, Kolari, 20 000 €
Taideteoksien hankinta Kolarin uuteen valmistuvaan monitoimitaloon ja sen lähiympäristöön

Kotkan kaupunki, Kotka, 70 000 €
Kaksiosaisen taideteoksen toteuttaminen Karhulan kaupunginosaan Kotkassa

Kouvolan kaupunki, Kouvola, 20 000 €
Ratamon terveysmetsän prosenttiperiaatteen mukaisten taideteosten välittömät hankinta- ja perustuskustannukset

Lappajärven kunta, Lappajärvi, 25 000 €
Lappajärven kunnan julkinen taidehankinta prosenttiperiaatteen mukaan kahteen uudiskohteeseen

Nokian kaupunki, Nokia, 75 000 €
Nokian kaupungin taidekokoelmaan kuuluvan Nancy Holtin Up and Under (1998) -teoksen peruskunnostus

Paltamon kunta, Paltamo, 25 000 €
Julkisen taiteen hankinta Paltamon uudelle kunnantalolle

Pieksämäen kaupunki, Pieksämäki, 20 000 €
Prosenttiperiaatteella toteutettavan taidekilpailun järjestämiseen ja taidehankintaan

Rovaniemen kaupunki, Rovaniemi, 35 000 €
Taideteosten toteuttamiseen Napsun ja Vaaralammen monitoimitaloihin

Siikajoen kunta, Siikajoki, 20 000 €
Julkinen ja toiminnallinen taideteos Paavolan uuden monitoimitalon pihalle

Siilinjärven kunta, Siilinjärvi, 20 000 €
Ihana-teoksen toteuttaminen Kasurilantien kiertoliittymään Siilinjärvelle

TVT Asunnot Oy, Turku, 35 000 €
Julkisen taideteoksen toteuttaminen uudisrakennushankkeen yhteydessä Turun Mäntymäessä

Uudenkaupungin kaupunki, Uusikaupunki, 60 000 €
Wintteri-taidehankkeen taideteosten toteuttaminen