Awarded support

Annette Arlander palkittiin monitaiteen valtionpalkinnolla

Monitaiteen valtionpalkinnon sai taiteilija Annette Arlander. Monitaiteen valtionpalkinnosta päätti taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta.
Published

Suomalaisen performanssitaiteen ja taiteellisen tutkimuksen uranuurtajiin kuuluva Annette Arlander (s. 1956) on koulutukseltaan teatteriohjaaja, filosofian maisteri ja teatteritaiteen tohtori. Hän on toiminut professorina Teatterikorkeakoulussa, Kuvataideakatemiassa ja Tukholman taideyliopistossa. Taiteellisessa työskentelyssään Arlander yhdistää taiteen ja tutkimuksen. Hän on monipuolinen taiteilija, jonka teoksissa maisemasta tulee esitys puheen tai videon avulla. Hänen voimansa on liikkua ympäristön, videon ja performanssin muodostamassa välitilassa.

Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijoina toimivat valtion taidetoimikunnat päättävät vuosittain alansa valtionpalkinnoista. Palkinnon voi saada taiteilija tai taiteilijaryhmä tunnustuksena kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai suorituksesta. Palkinnon voi saada myös taiteilija, joka on toiminut pitkään ja ansiokkaasti oman taiteenalansa hyväksi. Myös taiteenalan yhdistys tai muu yhteisö voidaan palkita.

Kukin valtionpalkinto on suuruudeltaan 14 000 euroa. Palkinnot maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Lisätiedot: erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta, p. 0295 330 724