Myönnetty tuki

Kati Rapia sai sarjakuvataiteen valtionpalkinnon

Visuaalisten taiteiden toimikunta on jakanut sarjakuvataiteen valtionpalkinnon kuvataiteilija, sarjakuvantekijä Kati Rapialle.
Julkaistu

Kuvataiteilija, sarjakuvantekijä Kati Rapia (s. 1972) on tinkimätön, persoonallinen ja omaääninen kertoja ja monen kuvallisen ilmaisutavan mestari. Hän luo näyttelytiloihin sarjakuvan kollaasimaista estetiikkaa, ja hänen sarjakuvateoksensa tekevät sekä tarinan että kuvamaailman osalta tarkkoja huomiota maailmasta. Tuoreimpana esimerkkinä on sarjakuvateos Pyrstötähti. Se on poikkeuksellinen teos suomalaisen nykysarjakuvan kentässä ja taidokas esimerkki historian kertomisen mahdollisuuksista yhdistäessään erilaisia lähteitä uudella tavalla.

Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijoina toimivat valtion taidetoimikunnat päättävät vuosittain alansa valtionpalkinnoista. Palkinnon voi saada taiteilija tai taiteilijaryhmä tunnustuksena kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai suorituksesta. Palkinnon voi saada myös taiteilija, joka on toiminut pitkään ja ansiokkaasti oman taiteenalansa hyväksi. Myös taiteenalan yhdistys tai muu yhteisö voidaan palkita.

Kukin valtionpalkinto on suuruudeltaan 14 000 euroa. Palkinnot maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Lisätiedot: erityisasiantuntija Henri Terho, p. 0295 330 901