Myönnetty tuki

Pohjanmaan taidepalkinto 2023 Lapua 1976 -elokuvan työryhmälle

Pohjanmaan taidetoimikunta myöntää vuoden 2023 Pohjanmaan taidepalkinnon Lapua 1976 -elokuvan neljän ydinhenkilön työryhmälle. Palkinnon saavat ohjaaja Toni Kurkimäki (Seinäjoki), tuottaja Pekka Pohjoispää (Lapua), tuottaja Mikko Jokipii (Jalasjärvi) sekä käsikirjoittaja Tuukka Haapamäki (Seinäjoki). Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.
Julkaistu
Neljä ihmistä seisoo elokuvateatterin rappusilla yleisön edessä ja yksi puhuu mikrofoniin.
Kuva: Samuel Hoisko

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Palkinto myönnetään tunnustuksena rohkeasta ja ansiokkaasta työstä Lapua 1976 -elokuvaprojektin parissa. Ennakkoluulottomalla asenteellaan työryhmä on synnyttänyt erittäin haastavista lähtökohdista teoksen, joka on valloittanut suomalaisten sydämet ja avannut katsojille mahdollisuuden käsitellä pitkään vaiettua sukupolvitraumaa.

Työryhmän omin sanoin elokuva kasvoi suuremmaksi kuin kukaan olisi voinut kuvitella. Projektin edetessä yhä useammat ihmiset tahtoivat antaa tuotantoon oman apunsa sekä mahdollistaa taloudellisin resurssein elokuvan syntymisen. Näin Lapua 1976 -projektista muotoutui sydämellinen kertomus yhteisöllisyydestä paitsi valkokankaalla myös sen ulkopuolella.

Pohjanmaan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja: 
Susanna Mäki-Oversteyns, erityisasiantuntija,  [email protected], p. 0295 330 837