Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta jakoivat tukea elokuva-alan toimijoille 899 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus ja valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta ovat myöntäneet vuodelle 2015 apurahoja ja avustuksia yhteensä 899 000 euroa: elokuva-alan yhteisöjen toimintaan 620 000 euroa, erityisavustuksina yhteisöille 195 000 euroa ja kohdeapurahoina taiteilijoille ja työryhmille 84 000 euroa.
Julkaistu

Taiteen edistämiskeskus sai 90 kohdeapurahahakemusta, yhteisöiltä hakemuksia tuli yhteensä 68.  Suurin osa haetuista ja myönnetyistä kohdeapurahoista suuntautui käsikirjoitustyöhön. Apurahoja myönnettiin niin pitkien kuin lyhyiden näytelmäelokuvien, dokumenttielokuvien sekä animaatioiden käsikirjoittamiseen.

Erityisavustuksia eli hanketukea yhteisöille myönnettiin enimmäkseen erilaisten vakiintuneiden elokuvatapahtumien ja -festivaalien järjestämiseen. Yhteisöjen toiminta-avustuksilla tuetaan pääosin alueellista elokuvatoimintaa eri puolilla Suomea.

Valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Lisätietoja:
Silja Kulmala, osastosihteeri
puh. 0295 330 708
[email protected]

Elokuvataiteen toiminta-avustukset 2015

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt toiminta-avustuksen 12 yhteisölle, yhteensä 620 000 euroa. Toiminta-avustusta haki 23 yhteisöä.

Elokuvakeskus Botnia ry - Filmcentrum Botnia rf, Vaasa, 11 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan vuonna 2015

Filmihullu ry, Helsinki, 31 000 €
Filmihullu-lehden julkaisutoimintaan

Filmiverkko ry, Turku, 9000 €
elokuvalehtien verkkojulkaisutoimintaan

Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja kehittämisyhdistys ISAK ry, Kuopio, 72 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Keski-Suomen elokuvakeskus ry, Jyväskylä, 50 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Lens Politica ry, Helsinki, 7 000 €
elokuvatoimintaan

Oulun Elokuvakeskus ry, Oulu, 82 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Pirkanmaan elokuvakeskus ry, Tampere, 102 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry, Joensuu, 44 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Päijät-Hämeen Elokuvakeskus ry, Lahti, 64 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, SEKK ry, Pori, 59 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Varsinais-Suomen Elokuvakeskus ry, Turku, 89 000 €
alueelliseen elokuvatoimintaan

Elokuvataiteen erityisavustukset 2015

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt erityisavustuksen 30 yhteisölle, yhteensä 195 000 euroa. Erityisavustusta haki 45 yhteisöä.

Arabiaranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistys ry, Helsinki, 3 000 €
Artova Film Festivalin toiminta- sekä kehittämiskuluihin

Association WHS ry, Helsinki, 5 000 €
kansainvälisen elokuvakonserttisarjan järjestämiskuluihin

Cinema Events Finland ry, Tampere, 4 500 €
Future Cinema -hankkeen kuluihin

Elokuvayhdistys Filmiä ja Valoa ry, Ylistaro, 5 000 €
Filmiä ja valoa -elokuvafestivaalin kuluihin

Elokuvien Aasia ry, Helsinki, 4 000 €
Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaalin järjestämiseen

Euphoria Borealis ry, Helsinki, 3 000 €
Kino Euphoria - Helsinki International Kino Kabret -elokuvatapahtuman järjestämiseen

Forssan Mykkäelokuvayhdistys ry, Forssa, 9 000 €
kansainvälisten mykkäelokuvafestivaalien järjestämiseen

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa/Love & Anarchy ry, Helsinki, 9 000 €
Season-elokuvafestivaalin järjestämiseen

Iikkuvat ry, Haukipudas, 5 000 €
IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin järjestämiseen

Joensuun Popmuusikot ry, Joensuu, 5 000 €
Rokumentti-festivaalin järjestämiseen

Kiertävä elokuvakerho Filmipyörä ry, Kangasala, 6000 €
Kesän ulkoilmakiertue, kesäkino ja lasten ja nuorten työpajat

Kroma Productions Oy, Porvoo, 8 000 €
Gardens teoksen taiteelliseen toteutukseen

Lähikuva-yhdistys ry, Turku, 9 000 €
Lähikuva-lehden julkaisemiseen

Middle-Eastern Film Festival ry, Espoo, 4 000 €
MEFA -festivaalin kuluihin

Nordic Glory Festival ry, Jyväskylä, 6 000 €
Arktisen Upeeta -festivaalin järjestelykuluihin

Oulun musiikkivideofestivaalit ry, Oulu, 14 000 €
Oulun Musiikkivideofestivaalien järjestämiseen

Palikka ry, Helsinki, 4 000 €
Animatricks -animaatiofestivaalin järjestämiseen

Pohjoinen mediakulttuuriyhdistys Magneetti ry, Rovaniemi, 8 000 €
Lapin alueellisen elokuvatoiminnan kehittämiseen

Pohjola-Norden Lapin piiri ry, Rovaniemi, 7 000 €
Arktista Vimmaa elokuvafestivaalien järjestämiseen

Rauman Elokuvakerho ry, Rauma, 13 000 €
XXI Blue Sea Film Festivalin järjestämiseen

Saarijärven Elokuvakerho ry, Saarijärvi, 7 000 €
Saarijärven 32. elokuvaviikon järjestämiseen

Sámedáidaga doarjjasearvi rs, Saamelaistaiteen tukiyhdistys ry, Inari, 6 000 €
Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat järjestämiseen

Savonlinnan kansainvälisten luontoelokuvafestivaalien kannatusyhdistys ry, Savonlinna, 4 000 €
Savonlinnan kansainvälisen luontoelokuvafestivaalin järjestämiseen

Suomen elokuvaklubit ry, Helsinki, 11 000 €
dokumenttielokuvien levitykseen elokuvaklubeissa, yhdistyksen toiminnan kehittämiseen

Suomen elokuvakontakti ry, Helsinki, 6 000 €
Helsingin Lyhytelokuvafestivaali HLEFin järjestämiseen

Suomen Elokuvatuottajien Keskusliitto SEK ry, Helsinki, 2 000 €
Kotimaisen elokuvan viikko -tapahtuman kuluihin

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat – Finlands Dramatiker och Manusförfattare ry, Helsinki, 2 000 €
Script Tampere -käsikirjoitusfestivaalin järjestämiseen

Turun Seudun SETA ry, Turku, 15 500 €
Vinokino -elokuvafestivaalin järjestämiseen

Uneton48 ry, Helsinki, 7 500 €
Uneton48 elokuvakilpailun ja festivaalin järjestämiseen

Women in Film & Television Finland ry, Helsinki, 2 500 €
WIFT Nordic Network -yhteistyöverkoston perustaminen Pohjoismaihin

Elokuvataiteen kohdeapurahat 2015

Audiovisuaalinen taidetoimikunta on myöntänyt 84 000 euroa elokuvataiteen kohdeapurahoja. Hakemuksia saapui 90 kpl, joista apurahan saivat seuraavat 22 hakijaa:

Haapasalo Alli, Helsinki, 4 000 €
Kaksoiselämää -elokuvan ennakkosuunnitteluun

Halonen Arto, Helsinki, 5 000 €
työryhmälle elokuvan tausta-, ennakkotutkimus- ja käsikirjoitustyöhön

Hiltunen Jussi, Rovaniemi, 4 000 €
pitkän näytelmäelokuvan käsikirjoittamiseen

Hirvonen Maija, Helsinki, 2 400 €
dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen, ennakkotutkimukseen ja materiaalikuluihin

Junkkonen Mervi, Uppsala, 4 000 €
lyhytelokuvan kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen

Jääskeläinen Leena, Helsinki, 4 000 €
lastenanimaatiosarjan käsikirjoittamiseen

Kamula Toni, Helsinki, 4 000 €
kansainväliseen yhteistyöhön ja jatkokoulutukseen

Koiso-Kanttila Visa, Espoo, 4 000 €
elokuvan käsikirjoitukseen

Korhonen Anna, Helsinki, 4 000 €
dokumenttielokuvan kuvallisen ilmeen ja kertojaäänen suunnitteluun ja kehittelyyn

Laine Jarkko T., Hämeenlinna, 3 600 €
työryhmälle pitkän näytelmäelokuvan taustatutkimukseen ja käsikirjoittamiseen

Lehto-Michaud Veera, Helsinki, 3 000 €
dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen ja esitutkimusmatkaan

Lillqvist Katariina, Tampere, 4 000 €
kollaasioanimaation materiaalin työstämiseen ja nukke- sekä lavastussuunnitteluun

Mantela Mari, Helsinki, 4 000 €
pitkän näytelmäelokuvan treatmentin kehittämiseen ja käsikirjoittamiseen

Mattila Mika, Helsinki, 4 000 €
turismia käsittelevän dokumenttielokuvan suunnitteluun

Niemi Katja, Helsinki, 3 000 €
dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen

Nyberg Jenni, Helsinki, 4 000 €
dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen

Passi Jani-Petteri, Riihimäki, 4 000 €
dokumenttielokuvan ennakkosuunnitteluun ja käsikirjoittamiseen

Poutiainen Miikka, Helsinki, 4 000 €
dokumenttielokuvan taustatutkimustyöhön ja käsikirjoittamiseen

Rautio Ilkka, Helsinki, 4 000 €
kahden dokumenttielokuvan ennakkotutkimukseen ja käsikirjoittamiseen

Ryynänen Juhana (Juhana Lumme), Helsinki, 3 000 €
lyhytelokuvan taustatutkimukseen ja käsikirjoittamiseen

Simma Paul-Anders, Kilpisjärvi, 4 000 €
för att utveckla dokumentärfilmsmanus

Tuoresmäki Heini, Helsinki, 4 000 €
tanssielokuvan kuvaamiseen ja valmistamiseen