Myönnetty tuki

Visuaalisille aloille lähes miljoona euroa näyttöapurahoja

Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta on jakanut apurahan 120 taiteilijalle.
Julkaistu

Näyttöapurahoja jaettiin yhteensä 960 000 euroa. Apurahan sai 120 visuaalisten taiteiden, mediataiteen ja muotoilun ammattilaista. Apuraha on suuruudeltaan 8 000 euroa ja se on tarkoitettu viiden kuukauden taiteelliseen työskentelyyn.

”Kuvataiteen kenttä on jatkuvasti laajentunut”, sanoo näyttöapurahalautakunnan puheenjohtaja Markus Konttinen. ”Visuaalisen kulttuurin ja visuaalisen hahmotuksen merkitys yhteiskunnassa on kasvanut kuvataiteilijoiden työn ansiosta. Taide on syvästi ihmisyyteen liittyvä kieli, joka avaa uusia ikkunoita todellisuuteen.”

Noin joka kuudes hakija sai apurahan. Heistä hieman yli puolet oli miehiä. Apurahat jakautuivat 12 maakunnan alueelle.

Hakijoiden määrä säilyi lähes ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Hakijoissa oli naisia jonkin verran enemmän kuin miehiä. Hakijoita oli kaikkiaan 754. Konttinen kiitteli hakemusten monipuolisuutta. ”Se näkyi sekä käsitteellisenä että välineiden monipuolisuutena.”

Hakemusten vertailussa otettiin huomioon hakijan aikaisempi tuotanto, työsuunnitelma ja muut apurahat.
Näyttöapurahat perustuvat erilliseen lakiin. Apurahat maksetaan veikkausvoittovaroista.

Näyttöapurahalautakunta on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä asiantuntijaelin, joka työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) yhteydessä.

Lisätietoja: Viivi Seirala, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 330 707

Kuvataiteen näyttöapurahat, yhteensä 960 000 euroa

Alftan Henni, Pariisi
Apajalahti Sampo, Helsinki
Arkoma Antti, Helsinki
Autio Elina, Valkeakoski
Berg David, Helsinki
Bredenberg Timo, Tampere
Byström Otto, Helsinki
Cederberg Petteri, Helsinki
Court John, Tornio
de Avila Felipe, Helsinki
Dickhoff Synnöve, Helsinki
Enegren Matilda, Helsingfors
Engeström Tatu, Helsinki
Gaál Miklos, Helsinki
Geagea Noora, Helsinki
Goman Jussi, Riihimäki
Górzna Ewa, Helsinki
Gröndahl Riikka, Helsinki
Gustafsson Tatu, Salo
Haarla Siiri, Helsinki
Haikala Eeva-Mari, Helsinki
Halonen Paavo, Helsinki
Hanhela Anssi, Oulu
Havia Sami, Helsinki
Heino Terhi, Helsinki
Hellberg Karoliina, Helsinki
Huber Sasha, Helsinki
Häkkinen Päivi, Helsinki
Härkönen Henrik, Vantaa
Isojärvi Eija, Orivesi
Jaakkola Aleksi, Helsinki
Johannsen Jakob, Helsinki
Järvi Joonas, Helsinki
Kaikkonen Helena, Oulu
Kalkamo Matti, Tampere
Karhu Mika, Hyvinkää
Karjalainen Hannu, Helsinki
Karppanen Joel, Oulu
Kaski Heikki, Kirkkonummi
Kaulanen Kirsi, Porvoo
Ketola Sirkku, Turku
Kitti Henni, Turku
Koikkalainen Hanna, Helsinki
Koivumäki Juhani, Helsinki
Kokko Jaana, Helsinki
Kontinen Tero, Helsinki
Kopu Klaus, Helsinki
Korhonen Arto, Helsinki
Korpela Teemu, Helsinki
Kuikka Anikó, Helsinki
Kujansuu Jouni, Helsinki
Kuoppala Muriel, Glarus
Kärkkäinen Arja, Helsinki
Laine Janne, Tampere
Lerviks Marcus, Vaasa
Mantsinen Niina, Joensuu
Merimaa Arttu, Helsinki
Mielonen Tiina, Helsinki
Motola Haidi, Helsinki
Mustonen Kalle, Helsinki
Mäenpää Kristiina, Turku
Mäki-Jussila Juha, Karkkila
Mäkikoskela Riikka, Helsinki
Mäkiö Mari, Helsinki
Männikkö Esko, Oulu
Nagy Daniel, Oulu
Niinivaara Umppa, Turku
Niittyvirta Pekka, Helsinki
Niskanen Anna, Helsinki
Niva Paavo, Helsinki
Nurro Arto, Helsinki
Nyyssönen Miika, Helsinki
Orenius Marika, Helsinki
Pallasvuo Jaakko, Helsinki
Penttilä Tuulia, Raasepori
Peura Meri, Janakkala
Pienimäki Outi, Helsinki
Pitkänen Kirsi, Jyväskylä
Pohjola Mikael, Raasepori
Pulkkinen Anssi, Helsinki
Pussinen Antti, Tampere
Raatikainen Samu, Turku
Rajakallio Tiina, Lappeenranta
Ratalahti Antti, Kirkkonummi
Regan Tomas, Tampere
Råst Hanna, Helsinki
Räty Niina, Helsinki
Rönkkö Heikki, Helsinki
Salonen Teemu, Padasjoki
Sariola Ilkka, Helsinki
Sato Yuichiro, Laukaa
Seppo Sanni, Helsinki
Siren Joonas, Helsinki
Suhonen Anu, Helsinki
Suntio Heimo, Helsinki
Suomi-Väänänen Maarit, Helsinki
Sänpäkkilä Sami, Tampere
Söderlund Marja, Helsinki
Takalo Vilja, Tampere
Tammi Maija, Helsinki
Tammisaari Tuukka, Helsinki
Tapper Nora, Helsinki
Toivonen Toni R., Hollola
Toni Jouni, Tampere
Toukola Minnamari, Helsinki
Tsukahara Aiko, Helsinki
Turunen Aki, Helsinki
Törrönen Anssi, Helsinki
Vaittinen Timo, Helsinki
Valkeapää Juha, Helsinki
Valkonen Ilona, Loviisa
Wesamaa Laura, Helsinki
Westerberg Hanna, Helsinki
Viita Milja, Porvoo
Viitahuhta Marja, Helsinki
Väisänen Arto, Kuopio
Yli-Annala Kari, Helsinki

Kolme apurahan saajaa ei ole antanut suostumustaan tietojen julkaisemiseen verkossa.