Myönnetty tuki

Ympäristötaiteen edistämiseen 39 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus ja valtion arkkitehtuuri-, muotoilu- ja ympäristötaidetoimikunta myönsivät kohdeapurahoina taiteilijoille ja työryhmille 31 000 euroa ja yhteisöille erityisavustuksina 8 000 euroa.
Julkaistu

Apurahoilla ja avustuksilla tuetaan ammattitaiteilijoiden näyttelyiden ja tapahtumien järjestämistä, julkaisutoimintaa sekä taiteellista työskentelyä. Yhteensä kahdeksan taiteilijaa tai työryhmää ja yksi yhteisö sai tukea hankkeilleen. Alalle jaettiin nyt toista kertaa sille erikseen osoitettuja määrärahoja.

Kohdeapurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille tai heidän muodostamilleen työryhmille vuonna 2016 toteutettaviin hankkeisiin. Erityisavustuksilla tuetaan yhteisöjen kuluvan vuoden aikana toteutettavia projekteja.

Valtion arkkitehtuuri-, muotoilu- ja ympäristötaidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista. Toimikunnan yhteydessä on muotoilujaosto ja arkkitehtuurijaosto.
 

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija
Viivi Seirala
[email protected]
p. 0295 330 707

 

Kohdeapurahat

Kohdeapuraha myönnettiin kahdeksalle taiteilijalle tai työryhmälle 22 hakijan joukosta. Kohdeapurahoilla tuetaan mm. näyttelyiden tai tapahtumien järjestämistä, teosten valmistamista ja kansainvälisiä hankkeita ja yhteistyötä. Tuettavilla projekteilla lisätään taiteen keinoin ihmisten yhteenkuuluvuutta ja levitetään taidetta instituutioiden ulkopuolella.

Suurin kohdeapuraha myönnettiin Tak-Tiili -yleisötaideteoksen toteuttamiseksi yhteistyössä Näkövammaisten liitto ry:n Iiris-keskuksen kanssa. Kaupunkitaidetta, muraalimaalausta ja graffiteja tehdään ja nähdään Taiken tukemana mm. Porissa ja Mikkelissä.

Johannsen Jakob, Helsinki, 8000 €
Tak-Tiili -yleisötaideteoksen toteuttamiseen Helsingissä

Mikkonen Antton, Helsinki, 4000 €
Kuvataidetta Vaasankadulla 3: Kallio Sunset Boulevard -kaupunkitaidetapahtuman kuluihin

Puranen Reijo Tapani, Hyvinkää, 2000 €
työryhmälle (4 henkilöä) Palas Taidepolun järjestämiseen

Pöysti Juho, (Poesiloe), Helsinki, 3000 €
työryhmälle (3 henkilöä) 3D- camera obscura -veneen rakentamiseen ja esittelyyn kansainvälisillä taidefestivaaleilla Baltiassa

Ruuska Oskari, Helsinki, 2000 €
työryhmälle (7 henkilöä) ympäristötaidenäyttelyn toteuttamiseen

Schütt Hans-Peter, Turku, 6000 €
työryhmälle (8 henkilöä) muraalimaalausten toteuttamiseen

Talsi Jesse, Mikkeli, 2000 €
Graffitijam Mikkeli -projektin kuluihin

Tuura Kristiina, Helsinki, 4000 €
näyttelykuluihin

 

Erityisavustukset

Erityisavustuksella tuettiin Lapinlahdella järjestettävää ympäristötaidekoulutuksen järjestämistä nuorille taiteilijoille. Erityisavusta haki seitsemän yhteisöä.

Arkkitehtuuri- ja Ympäristötaidekulttuurikoulu Lastu ry, 8000 €, Lapinlahti
Ympäristötaidekoulutuksen järjestämiseen nuorille taiteilijoille