Myönnetty tuki

Zodiak-Uuden tanssin keskuksen yleisötyövastaava Katja Kirsi sai tanssitaiteen valtionpalkinnon

Valtion esittävien taiteiden toimikunnan myöntämän palkinnon jakoi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen torstaina Helsingissä. Suuruudeltaan 13 500 euron arvoinen palkinto maksetaan veikkausvoittovaroista.
Julkaistu

Esittävien taiteiden toimikunnan perustelut

Katja Kirsi on toiminut kymmenen vuotta Zodiak-Uuden tanssin keskuksessa yleisötyövastaavana. Tänä aikana hän on ideoinut, kehittänyt ja toimeenpannut poikkeuksellisen mittavan, luovan ja taiteellisesti kunnianhimoisen yleisötyötoiminnan.

Zodiakin yleisötyö tavoittaa laajasti kaikki ikäryhmät lapsista senioreihin ja osallistumisen kynnys on matala. Zodiakin saama palaute yleisötyöstä on ollut poikkeuksetta anteliasta ja kiitollista. Toiminnan laajuus mitataan useissa tuhansissa ihmisissä ja sadoissa tapahtumissa vuosittain. Katja Kirsin luotsauksessa yleisötyön muotoja kehitetään ja toteutetaan jatkuvasti yhteistyössä ammattitaiteilijoiden, yleisön ja instituutioiden, kuten koulujen kanssa.

Palkittavan työ on rikastuttanut ratkaisevasti sitä tapaa, jolla kulttuuri-instituutio toimii yhteisössään; taidelähtöisesti, taiteellisia menetelmiä käyttäen sekä henkisiä, kulttuurisia ja sosiaalisia raja-aitoja ylittäen ja laajentaen. Katja Kirsi on sitoutunut, aikaansaava ja näkemyksellinen työssään. Hän on huippuammattilainen, jonka toiminnalla on laajaa ja syvällistä taiteellista, kulttuuripoliittista ja sosiaalista merkitystä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote