Uutinen

Esitystaiteen läänintaiteilija aloittaa Satakunnassa

Marika Räty aloittaa helmikuun alussa esitystaiteen läänintaiteilijana Satakunnassa. Esitystaiteen asema on viime vuosina vahvistunut Satakunnassa sekä Kankaanpään taidekoulun että alueella toimivien taiteilijaryhmien ja tapahtumien myötä. Läänintaiteilijan kausi on kolmivuotinen.

- Esitystaiteesta on tullut Satakunnassa kiinnostava nouseva taideala. Haluamme olla tukemassa vahvistuvan taidealan rakenteita alueella. Taiteen uudet ja uusiutuvat ilmiöt ovat meille tärkeitä, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö.

Marika Räty (taiteilijanimeltään Maire Karuvuori) on valmistunut Satakunnan ammattikorkeakoulusta esitystaiteilijaksi ensimmäisten joukossa vuonna 2014. Tämän jälkeen hän on toiminut mm. Kokemäellä järjestetyn Käsitekesän tuottajana ja Porin taidemuseon työpajaohjaajana.

Taiteilijana Marika Räty on esiintynyt esimerkiksi Horonkäristys-duossa. Hän liikkuu esitystaiteen ja performanssin eri ilmenemismuodoilla yksin, ryhmässä, työparina, kehollisesti, paperilla, kuvassa ja tilassa. Rädyllä on lisäksi taustaa mm. toimittajana ja ylioppilasteatteriaktiivina Lapista.

Esitystaiteen läänintaiteilijan tehtävää haki 21 henkilöä. Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) läänintaiteilijoiden tehtävät voivat olla alueellisia, alueiden yhteisiä tai valtakunnallisia. Läänintaiteilijoiden työ rahoitetaan veikkausvoittovaroista. Vuonna 2016 Taikella on 40 läänintaiteilijaa.

Lisätietoja:
Henri Terho
Erityisasiantuntija
Taiteen edistämiskeskus, Lounais-Suomen toimialue
p. 0295 330 901
[email protected]

Minna Sirnö
Johtaja
Taiteen edistämiskeskus
p. 0295 330 719
[email protected]
www.taike.fi