Uutinen

Lue lapselle -hetket muistuttavat vanhempia lukemisen tärkeydestä

Satakunnassa tuodaan esille lastenkirjallisuutta ja lukutaitoa Suomi 100 -juhlavuonna. Satakunnan sanataideyhdistys Skriivari ja Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) läänintaiteilija Karoliina Suoniemi toteuttavat Lue lapselle -hetkien kiertueen satakuntalaisten päiväkotien vanhempainilloissa. Kiertueen tavoitteena on innostaa vanhempia ja kasvatuksen ammattilaisia lukemaan ääneen lapsille. Lue lapselle -kiertue on osa valtakunnallista Suuri Lukuseikkailu -hanketta.

Viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea.

Vanhempainillat tavoittavat ison osan lasten vanhemmista. Ne tarjoavat mahdollisuuden muistuttaa vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia lukemisen merkityksestä. Tilaisuuksissa esitellään myös uutta suomalaista lastenkirjallisuutta.

Lue Lapselle -infohetkiä järjestetään yhteistyössä kuntien varhaiskasvatuksen kanssa syksyn aikana yhteensä kahdeksan kunnan alueella Merikarviasta Huittisiin ja Säkylästä Jämijärvelle. Infohetkiä pitävät osallistavin ja innostavin menetelmin Satakunnan Sanataideyhdistys Skriivarin sanataideopettajat Outi Lähteenlahti ja Aija Amee sekä läänintaiteilija Karoliina Suoniemi.

Suuri Lukuseikkailu -hankkeen tavoitteena on tukea pitkäjänteistä lukemista lasten ja nuorten omilla ehdoilla. Yhteistyöverkosto luo uusia avauksia lukemisen edistämiseksi ja rakentaa kirja-alan yhteisiä toimintamalleja lukemiseen innostamiseksi kulttuuri-, kieli- ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Hankkeen ydinteemoja ovat saavutettavuus, vuorovaikutus ja kulttuurienvälisyys. Suuri Lukuseikkailu -hanketta koordinoivat Suomen lastenkirjainstituutti ja Lukukeskus.

Suuri lukuseikkailu: http://www.suurilukuseikkailu.fi

Lisätietoja:    

Karoliina Suoniemi
läänintaiteilija, sanataide
[email protected]
p. 0295330904