Uutinen

Minä täällä! -projektiin Lahteen etsitään kahta taiteilijaa - projektilla tuetaan maahanmuuttajalasten sopeutumista

Minä täällä! - taideprojekti toteutetaan nyt toista kertaa Lahdessa tukemaan maahanmuuttajalapsien sopeutumista suomalaiseen koulunkäyntiin. Tällä kerralla taideprojekti toteutetaan kahden viikon päiväleirinä, jonka tarkoitus on tarjota 3.-6.-luokkalaisille maahanmuuttajalapsille pehmeä lasku uuteen ympäristöön ja kulttuuriin yhdessä kantasuomalaisten kanssa. Tavoitteena on tukea taidetoiminnalla lasten sosiaalisia taitoja ja kotiutumista, sekä löytää rytmi arkeen ja kaverisuhteita helpottamaan koulun alkua. Projekti toteutetaan yhdessä Lahden kaupungin perusopetuspalveluiden kanssa.

Toiminta järjestetään kahden viikon aikana ennen syyslukukauden alkamista (31.7.–11.8.2017) Liipolan monitoimitalolla. Taideprojektia toteuttamaan haetaan työparia, joista toinen olisi kuvataiteilija ja toinen esittävien taiteiden ammattilainen (sirkus, tanssi, teatteri, musiikki). Toimintaa on 4–5 arkipäivänä noin 2–3 tuntia/päivä taiteilijoiden esittämän suunnitelman mukaan. Työparille maksetaan projektista 2400 € suuruinen palkkio sisältäen mahdolliset matkakulut.

Taiteilijatyöparin tulee esittää hakemuksessaan toteutussuunnitelma, josta selviää päivittäiset sekä viikoittaiset tuntimäärät lapsille, sekä työskenteleekö työpari yhtäaikaisesti vai vuorotellen ja palkkion jakautuminen taiteilijoiden kesken. Suunnitelmasta tulee myös ilmetä käytettävät taiteelliset työtavat ja menetelmät sekä asetettujen tavoitteiden toteutumissuunnitelma projektissa. Hakemuksen liitetään molempien taiteilijoiden CV:t.

Hakemusten tulee olla perillä liitteineen pe 21.4.2017 klo 16:00 mennessä osoitteessa [email protected]. Valinta tehdään 10.5. mennessä, jotta tiedotus koulun ja maahanmuuttajapalveluiden kautta tapahtuu ennen kesälomia.

Lisätietoja 

Elisa Lientola
läänintaiteilija, kuvataide
Taiteen edistämiskeskus, Häme
p. 358 295 330 894
[email protected]