Uutinen

Taiteen maisteri Veera Jalava Uudenmaan muotoilukasvatuksen läänintaiteilijan sijaiseksi

Taiteen maisteri, taidekasvatuksen tohtoriopiskelija Veera Jalava on valittu Uudenmaan muotoilukasvatuksen läänintaiteilijan Mari Savion sijaiseksi ajalle 10.3.2014–28.11.2014.

Jalava on toiminut monipuolisesti erilaisissa projekteissa ja muun muassa Espoon modernin taiteen museon EMMAn museolehtorina vuosina 2006–2011, valtion taidemuseo Kiasman HEIMO – hankkeen sisältösuunnittelijana ja tehnyt töitä myös taidekasvatusalan yrittäjänä.

 

Jalava on palkittu vuonna 2012 Nordiskt centrum för kulturarvs-pedagogik (NCK) -palkinnolla projektista, jossa ikäihmiset osallistuivat graffitien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Jalava tekee parhaillaan väitöstutkimusta Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen laitoksella katutaiteen opetuksesta sosiaalisen vahvistamisen keinona.

 

Lisätietoja

kehittämispäällikkö Eva-Maria Hakola, p. 0295 330 702, [email protected]

suunnittelupäällikkö Tiina Kuoppa, p. 0295 330 801, [email protected]