Uutinen

Turun alueen animaatio-opas julkaistu

Vuonna 2015 visuaalisen taiteen läänintaiteilijakautensa päättänyt Taru Muurain on tehnyt läänintaiteilijaprojektina julkaisun Turun alueen animaatio-opas 2016. Kokoelma on nyt saatavana verkkojulkaisuna.

 

Turun alueen animaatio-opas 2016 pdf-tiedostona (24 mt)

 

Turun alueen animaatio-opas 2016 esittelee animaatioalan ammattitaiteilijat ja yhteisöt sekä yritykset, jotka ovat keskittyneet animaatiotuotantoihin.

Vuonna 2014 Turun taideakatemian animaatiokoulutus täytti 20 vuotta. Suurin osa varsinaissuomalaisista animaatioalan toimijoista on valmistunut taideakatemian animaatiolinjalta. Koulutus on valittu kaksi kertaa maailman parhaaksi ja siellä tehdyt animaatiot ovat niittäneet kansainvälisiä palkintoja alan festivaaleilla.

Animaatio-ohjaajat toimivat freelancereina, itsenäisinä ohjaajina tai taiteilijoina, tuotantoyhtiöissä, asiantuntijoina ja opettajina, yrityksissä animaatioalan eri osa-alueilla, animaattoreina studioissa sekä kuvittajina ja sarjakuvan tekijöinä.

Lisätietoja
Erityisasiantuntija Henri Terho
[email protected], p. 0295 330 901