Awarded support

Taike jakoi kulttuurilehdille noin 800 000 euroa

Kulttuurilehtien avustuksilla vahvistetaan tiedonvälityksen monipuolisuutta ja sananvapautta yhteiskunnassa. Taiken avustusta sai 49 printti- tai verkkojulkaisua.
Published
798 000

Total shared grant sum
798 000

72

Number of total applications
72

49

Number of awarded grants
49

Taike tukee yhteensä 798 000 eurolla 37 printtilehteä ja 15 verkkojulkaisua. Lisäksi Taike jakoi levikin edistämiseen yhteensä 87 000 euroa kolmelle lehtien saatavuutta ja näkyvyyttä ylläpitävälle yhteisölle. Lehdet yhdessä ylläpitävät Suomessa monipuolista yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai eri maailmankatsomuksista.

Kulttuurilehtiavustusta saaneiden lehtien kirjo ulottuu eri taiteenalojen lehdistä yleiskulttuuri-, mielipide- ja rauhanlehtiin. Rauhaa edistävien yhdistysten julkaisemien Ydin-lehden ja Fredsposten-lehden avustussummia nostettiin maailmantapahtumien vuoksi, samoin Finskaja Gazetan avustusta. Lehteä lukee Suomessa asuva venäjänkielinen väestö. Uusia rahoitettavia lehtiä ovat Osuuskunta Vastapainon julkaisema, Tampereella ilmestyvä Rohee-katulehti, Kirjoittajayhdistys Kapustarinnan julkaisema Lumooja-lehti ja Skepsis ry:n Skeptikko.

Pienellä kielialueella journalismia on vaikea saada kannattavaksi. Useimmat kulttuurilehdet tarvitsevat tilausmaksujen ja mainostulojen lisäksi Taiken rahoitusta. Taiken jakamat avustukset vaihtelivat 5 000 eurosta 66 000 euroon. Avustuksen suuruuteen vaikuttivat niin lehden laatu, levikki kuin avustuksen tarpeellisuus.

Päätöksiä varten Taike kuuli kulttuurilehtipaneelia, joka arvioi lehtien tavoitteellisuutta, journalistista ja ammatillista laatua ja lehtien vaikuttavuutta, kuten sitä, miten hyvin lehti tavoittaa lukijansa. Verkko- ja näköislehtien kohdalla huomiota kiinnitettiin levikin lisäksi myös lehtien luettavuuteen.

Hakemuksia tuli kaikkiaan 72.

Lisätietoja:

Ansa Aarnio, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 330 701

Erityisavustukset kulttuurilehdille vuodelle 2023, yhteensä 798 000 euroa

Antimilitaristi, Aseistakieltäytyjäliitto ry, Helsinki, 5 000 €
Astra, Utgivarföreningen för tidskriften Astra Nova ry, Helsingfors, 10 000 €
Bibliophilos, Bibliofiilien Seura ry, Helsinki, 5 000 €
Blues News, Finnish Blues Society ry, Helsinki, 6 000 €
Elonkehä - Syväekologinen kulttuurilehti, Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry, Jyväskylä, 15 000 €
Filmihullu, Filmihullu r.y., Helsinki, 29 000 €
Film-O-Holic.com, Filmiverkko ry, Kuusisto, 7 000 €
Finskaja Gazeta, Suomen Konsultti ja Työnvälityspalvelu Oy, Helsinki, 15 000 €
Fredsposten, Garantiföreningen för Finlands Fredsförbund rf, Vasa, 7 000 €
Horisont, Svenska Österbottens litteraturförening rf, Jakobstad, 5 000 €
Ikaros, Folkets Bildningsförbund rf, Åbo, 5 000 €
Ilmiö, The Westermarck Society r.y., Helsinki, 9 000 €
Inferno, Pop Media Oy, Helsinki, 5 000 €
Iso Numero, Isot Tekijät ry, Helsinki, 50 000 €
Jänkä, Jänkä ry, Sodankylä, 5 000 €
Kaltio, Kaltio ry, Oulu, 22 000 €
Kehrääjä, Sateenkaarikynä ry, Tampere, 6 000 €
Kulttuurivihkot, Domirola Oy, Helsinki, 24 000 €
Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta, Herra Langen laatikko Oy, Helsinki, 11 000 €
Libero, Libero Ry, Helsinki, 6 000 €
Long Play, Long Play Media Oy, Helsinki, 45 000 €
Lumooja, Kirjoittajayhdistys Kapustarinta ry, Turku, 5 000 €
Luontokuva, Kustannus Oy Luonnonkuvaaja, Hyvinkää, 5 000 €
Maailma.net, Maailma.net ry, Helsinki, 17 000 €
Mustekala, Kulttuuriyhdistys Mustekala ry, Helsinki, 5 000 €
Natura, Biologian ja Maantieteen Opettajien liitto Bmol ry, Helsinki, 8 000 €
niin & näin, Eurooppalaisen filosofian seura ry, Tampere, 37 000 €
Ny Tid, Tigern rf, Vasa, 53 000 €
Nya Argus, Garantiföreningen för Nya Argus rf, Esbo, 6 000 €
Parnasso, Otavamedia Oy, Helsinki, 10 000 €
Politiikasta, Valtiotieteellinen Yhdistys ry, Tampere, 9 000 €
Portti, Tampereen Science Fiction Seura ry, Tampere, 5 000 €
ranneliike.net, Sateenkaariyhteisöt ry, Helsinki, 11 000 €
Rohee-katulehti, Osuuskunta Vastapaino, Tampere, 5 000 €
Rondo Classic, Classicus Oy, Mikkeli, 15 000 €
Rumba.fi, Pop Media Oy, Helsinki, 10 000 €
Ruumiin kulttuuri, Suomen dekkariseura ry, Helsinki, 17 000 €
Skeptikko, Skepsis ry, Helsinki, 5 000 €
Särö, Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry, Helsinki, 27 000 €
Taide, Kustannus Oy Taide KT, Helsinki, 22 000 €
Teatteri&Tanssi+Sirkus, Kustannusosakeyhtiö Teatteri, Helsinki, 52 000 €
The Ulkopolitist, The Ulkopolitist ry, Helsinki, 8 000 €
Tiedonantaja, Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy, Helsinki, 12 000 €
Tuli & Savu, Nokturno, Runografi, Runoyhdistys Nihil Interit ry, Helsinki, 20 000 €
Tulva, Naisasialiitto Unioni ry, Helsinki, 29 000 €
Tähtivaeltaja, Helsingin Science Fiction Seura ry, Helsinki, 14 000 €
Vartija, Vartija-Aikakauslehden Kannatusyhdistys R.Y., Helsinki, 5 000 €
Voima, voima.fi, Voima Kustannus Oy, Helsinki, 66 000 €
Ydin, Ydin-julkaisut ry, Helsinki, 28 000 €

Levikin edistämiseen, yhteensä 87 000 euroa

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry, Helsinki, 40 000 €
Rosebud Books Oy, Helsinki, 25 000 €
Tidskriftscentralen rf, Vasa, 22 000 €