Awarded support

Taike jakoi koronatukea lähes 37 miljoonaa euroa

Taiteen edistämiskeskus jakoi viimeisimmässä haussaan apurahoja 31,7 miljoonaa ja avustuksia 4,8 miljoonaa euroa. Tukea kohdennettiin taiteen, kulttuurin ja luovien alojen ammattilaisille eri tuotantoportaissa. Apurahan tai avustuksen sai 5 761 hakijaa.
Published

Taiteen ja luovan talouden aloilla korona-ajan vaikeudet ovat kohdistuneet hyvin laajaan joukkoon erilaisia ammattiryhmiä. Koronatukea jaettiin poikkeuksellisen monelle hakijalla. Eduskunnan lisätalousarviopäätöksen mukaisesti tässä koronahaussa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että tukea kohdennetaan taiteen ja luovan talouden toimialan ammattilaisiin eri tuotantoportaissa.

Avustukset olivat suuruudeltaan 8 000 tai 12 000 euroa. Niitä jaettiin yksityisille elinkeinonharjoittajille ja yksinyrittäjille yritystoiminnan kuluihin. 6 000 euron suuruiset apurahat kohdennettiin taiteilijan tai luovan alan tekijän ammatilliseen työskentelyyn. Avustuksen sai 464 hakijaa ja apurahan 5 297 taiteilijaa tai luovan alan ammattilaista. Päätökset perustuivat hakuilmoituksen mukaisiin arviointiperusteisiin.
Apurahat ja avustukset olivat haettavissa kesäkuussa. Taikeen tuli 6 570 hakemusta.

Koronatuen määräraha sisältyi eduskunnan toukokuussa tekemään lisätalousarvioon. Lisätalousarvion määrärahasta osa jäi käyttämättä. Taike tiedottaa myöhemmin, miten se kohdennetaan korona-ajasta toipumiseen. Vaikka yhteiskunta näyttää tällä hetkellä hitaasti avautuvan, vaikuttaa koronapandemia vielä pitkään taiteen ja luovan alan rakenteisiin ja ammattilaisten toimintaedellytyksiin.

Lisätietoja:
Henri Terho, erityisasiantuntija
[email protected], p. 0295 330 901

Korona-apurahat ja -avustukset, viides jako, yhteensä 36 500 000 euroa

Korona-avustukset elinkeinonharjoittajille ja yksinyrittäjille (12 000 euroa)
Korona-avustukset elinkeinonharjoittajille ja yksinyrittäjille (8 000 euroa)
Korona-apurahat yksityishenkilöille (6 000 euroa)

Korona-avustukset yksityisille elinkeinonharjoittajille ja yksinyrittäjille (12 000 euroa)

105 Dance Complex Oy, Turku
1981 Helsinki Oy, Helsinki
2point8 Media Oy, Helsinki
Aalto Works, Tampere
Aave Sound, Helsinki
Aho Juuso Aleksi Juhana, Sippola
Aino Sound, Espoo
Ajnor Oy, Helsinki
Alatörmänen Antti, Tepasto
All About Voice Oy, Helsinki
Antti Sarpila Oy, Helsinki
Antti T, Otalampi
Architectural Office Oliver Walter Oy, Helsinki
Arioso-Ohjelmat Marja Peura, Kuusa
Arkkitehtuuritoimisto Anne-Marjo Panu Ky, Helsinki
Aspen Music Oy, Nurmijärvi
A-Studio Oy, Kokkola
Asunnosto Oy, Helsinki
Atomcom Äänentoistopalvelut, Vuorentausta
Audiotrade Finland Oy, Orimattila
Bel Air Oy, Helsinki
Bianca Morales Productions Oy, Helsinki
Bitoz, Karis
Blanco Art Services, Helsinki
Bliss Design Knitwear, Kauniainen
Bmusic, Tampere
Boneless-Skeletor Oy, Helsinki
Booa Entertainment Oy, Helsinki
Botnia Artists Ab Oy, Vasa
Break The Fight Oy, Helsinki
Bror Creative Studio, Espoo
Brändipaja Oy, Helsinki
Byhinders Ky, Tähtelä
Creative Export Innovations, Helsinki
Creaz Oy Ltd, Helsinki
Cri-Music Oy, Klaukkala
Darcor Oy, Helsinki
Design Päivi Sohkanen, Helsinki
Design Tytti Lindström, Helsinki
Desire Music Oy, Kauhajoki
Diamond T Oy, Helsinki
Disakamula Oy, Tampere
Divet Productions, Turku
Eero Lehtimäki Oy, Helsinki
Eewa, Vantaa
Elastic House, Helsinki
Elina Salonen, Hämeenlinna
Emerald Gate Industries Oy, Helsinki
Epic Sound Guys Oy, Helsinki
Esiintyvä Taiteilija J.Lindroos Oy, Helsinki
Eventland, Turku
Fantacore Media, Tampere
Fast Move Oy, Porvoo
Figuros Oy, Helsinki
Finnish All Music and Media Oy, Pieksämäki
Finnsound, Jääli
Flatdot Oy, Tampere
Gaelic Culture Productions, Oulu
Ghostfactory Oy, Laihia
Ginepro Oy, Valkeakoski
Groovink, Helsinki
Haavemylly, Haukipudas
Hammer Management & Agency Oy, Espoo
Hani Music Oy, Tampere
Hanni Pälvi Tuulia, Tampere
Hanskit Company Oy, Helsinki
Hear Kitty Oy Ltd, Porvoo
Heavynarri, Helsinki
Helmi Levyt, Helsinki
Helsingin klassinen taidekoulu, Helsinki
Helsinki-Type Oy, Helsinki
Henri Lehikoinen, Nokia
Henri Vogt, Helsinki
Herné, Helsinki
Hieromo Hyvinvointipalvelut, Helsinki
Hittitalo Kikka Laitinen Oy, Lahti
Hokahey! Music Productions, Kauhava
Honka Heikki Matias, Helsinki
Hosseini Negin, Helsinki
Ice Bellows Oy, Helsinki
Ideasthetic Oy, Helsinki
Ilona M Oy, Tampere
Impossible Music Oy, Klaukkala
Instaglamour Entertainment Oy, Helsinki
Iprod Oy, Seinäjoki
Iso Partnership Oy, Espoo
Jamboree Music Oy, Lahti
Jazz Voice, Helsinki
Jeahbeibe Oy, Helsinki
Jemma's Productions, Helsinki
Joe Lunnas Oy, Helsinki
Jokeri Pokeri Box Oy, Emäsalo
Joshua Music, Kokkola
Jukra Oy, Turku
Jussi Virkki Visual, Helsinki
Kaasilansalmi Oy, Hamina
Kainos Media, Pietarsaari
Kari Halio Tmi, Espoo
Karkelo, Tampere
Karri Koira Oy, Helsinki
Kasia Zofia Gorniak Oy, Helsinki
Kelosound Oy, Espoo
Kiia Graphics, Helsinki
Kirjagalleria Sillanpää Ja Wilska Oy, Helsinki
Kivington Entertainment Oy, Helsinki
Kk Production, Vantaa
Knabo Clothing Oy, Vantaa
Koi Design, Tupos
Kokoni, Bollsta
Kolmas Raide Oy, Helsinki
Konsta Hietanen, Lahti
Kronik Productions, Helsinki
Kurnuttava Sammakko, Turku
Kuru Creative, Kuopio
Kustom Promotion Oy, Hollola
Lackschéwitz-Koivisto Oda-Liv Kaarina, Kaamanen
Lahub Oy Ab Ltd, Tampere
Lassi Alestalo, Lahti
Lentävä Lumipallo Yhtye Oy, Turku
Lepistö Maija Emilia, Helsinki
Local Guy, Helsinki
M.O.S. Lights Oy, Lempäälä
Maestra Finland Oy, Kuopio
Maestroso Oy, Helsinki
Magia Music & Media Oy, Tampere
Maki Kolehmainen Productions Oy, Helsinki
Maukka Tapahtumatekniikka, Jyväskylä
Mige El Magico, Helsinki
Miihkali Jaatinen, Helsinki
Mikisordi Architect, Helsinki
Mikko Mattlar, Helsinki
Mikkonen Samuli, Savitaipale
Mirada Ky, Tampere
Misty Events Oy, Parolannummi
Moment Films, Helsinki
Monopolimies, Helsinki
Muotoiluyhtiö Leeve Oy, Helsinki
Musiikki- Ja Äänentoistopalvelu Tähtisoundi, Matku
Musiikki Jussi Tuurna Oy, Helsinki
Musiikkihelmi, Helsinki
Namupaja Oy, Lievestuore
Nastja Säde Rönkkö, Helsinki
Nasty Puppet Promotions, Hämeenlinna
Nature Solutions Oy, Ihamaniemi
Ndjara, Helsinki
New Eyes Productions Oy, Niemiskylä
Nfg Productions, Seinäjoki
Non-Genre Oy Ltd, Helsinki
Noora Karma Oy, Söderkulla
Northern Sound Oy, Inari
Nukkekoti Väinölä, Forssa
Numa Studio, Porvoo
Nuovo Oy, Lahti
Näkytorni Oy, Tampere
Ohjelmanurkka Oy, Laitila
Ohjelmatoimisto Itäpuu Avoin Yhtiö, Jyväskylä
One Desire Oy, Espoo
Onefx Oy, Niinikoski
Oulun Esittävän Taiteen Koulu Lenninsiipi, Oulu
Oy Bad Taste Ltd, Helsinki
Oy Huti Ab, Jyväskylä
Paha Tapa Oy, Helsinki
Parasense, Helsinki
Peace And Love Kiz Festival, Helsinki
Perttu Saksa Photography, Karjaa
Pink Twins Production, Helsinki
Pinkagency Oy, Helsinki
Pnp-Music Oy, Hikiä
Pochard, Oulu
Pop-Artikkeli Tmi, Alavus
Prelocus Oy, Espoo
Program Finland Oy, Espoo
Pulse Tracks International Pti, Helsinki
Putkimusic Productions, Helsinki
Puuhis Live, Helsinki
Rad Rec, Tampere
Raimo Sound, Helsinki
Ramasound Oy, Kokkola
Rantanen Pasi Ilari, Lahti
Rauhala Rocks Oy, Perttula
Riff Religion Tmi, Helsinki
Rockhopper Music, Helsinki
Romberg Christopher Allan, Helsinki
Rony Vartio, Helsinki
Rosa Helin Art, Turku
Rytmi-Tuote Oy, Tampere
Saaristo Living Oy, Helsinki
Saffeliina, Helsinki
Sakari Nisula, Helsinki
Sarin Ihania Oy, Lahti
Sata Ja Jee Tuotanto, Valkeakoski
Satnamusic, Helsinki
Scandinavian Voices, Ilmarinen
Simberg & Partners Ab, Helsinki
Slv Production, Helsinki
Smultron, Helsinki
Sointumo, Tuomikylä
Sointupaja Oy, Temmes
Sokru Oy, Nokia
Solledos Oy, Jakkula
Soso Agency Oy Ab, Turku
Sprucefield Oy Ltd, Helsinki
Standard Films Oy, Helsinki
Stereotype Helsinki Oy, Helsinki
Storm Photography, Espoo
Studio 33, Toivala
Studio Anu Sundell, Kokkola
Studio Milja, Tampere
Studio Safir, Lapväärtti
Svart Helsinki Oy, Helsinki
Sz Publishing, Helsinki
Taaki Helsinki Oy, Helsinki
Taikuri Kristian Backman, Helsinki
Taikuri Markus Tervo, Helsinki
Tanssiorkesteri Kaiho Oy, Laitila
Tarasow Films Oy, Helsinki
Tateishi Keisuke Topi, Vantaa
Teatteri Soittorasia, Porvoo
Tempo Music Finland Oy, Espoo
The Box Helsinki Oy, Helsinki
The Littlebigmusic, Joensuu
Timba Oy, Kuopio
Tmi Alexander Reichstein, Helsinki
Tmi Emmi Mustonen, Tampere
Tmi Faija Productions, Helsinki
Tmi Hannu-Pekka Heikkilä, Fiskars
Tmi Johannes Brotherus, Helsinki
Tmi Jonna Jauhiainen, Helsinki
Tmi Komediadynamo, Kuopio
Tmi Kotone, Piispanristi
Tmi Lauri Marjakangas, Oulu
Tmi Merilei Mandelin, Helsinki
Tmi Mikko Linnansaari, Tampere
Tmi Naaveli, Helsinki
Tmi Näyttelyrakentaja Esa Huhtapelto, Pori
Tmi Oikarinen Katri Maria, Hyvinkää
Tmi P. Litmanen, Lahti
Tmi Petri Laaksonen, Helsinki
Tmi Pianonviritys Saitajoki, Rovaniemi
Tmi Tanssikoulu 1st Step, Riihimäki
Tmi Toivo Kautto, Espoo
Tmi Veltsu Mäntynen, Lahti
Toi-Toi!, Helsinki
Toivo Susi, Jyväskylä
Tommi Partynen, Helsinki
Tuakon Takomo, Telakanava
Tuomas Kantelinen Ensemble, Helsinki
Tuomas Nikkinen Oy, Helsinki
Tuotannot Laukko Oy, Helsinki
Tuotanto J. Mäkelä Oy, Lapua
Tuupanen Saija, Helsinki
Ujo, Jääli
Ullgren Teemu Esko Olavi, Helsinki
Underlandet Films Kommanditbolag, Helsingfors
Uu Market Oy, Espoo
Vallun Sävel, Heinola
Varasto 23, Helsinki
Variando Oy Variandomusic, Kouvola
Vaski Filmi Oy, Oulu
Velma Scen&Musik, Helsingfors
Venka&Vinka Oy, Oulu
Viestintätoimisto Pellinen Ruusunen Ojala Oy, Hämeenlinna
Viihdekanslia Oy, Helsinki
Viihdetuotanto Lataamo, Turku
Viljam Hänninen Oy, Hankasalmi
Villa Augusta Oy, Turku
Vilppu Group Oy, Jyväskylä
Vintage Style Events Hki, Helsinki
Virtual Circus Finland Oy, Helsinki
Visitano Oy, Helsinki
Weiss Vision, Karjaa
White Room, Kouvola
Williams Music Oy, Vantaa
Wolfbeat Studios, Kempele
Woyzeck Oy, Oulu
Xlntgrooves Oy, Helsinki
Young 'N' Restless Productions, Helsinki
Z Music Oy, Vantaa
Ässä Design Oy, Helsinki
Äänidynamo Oy, Hämeenlinna
Äänimies Tuotanto, Espoo

Korona-avustukset yksityisille elinkeinonharjoittajille ja yksinyrittäjille (8 000 euroa)

8-Bit Soul, Helsinki
Ad Fish, Pyhäjärvi
Ahlfors Mikael Christian, Helsinki
Aikataide Pirre Toikkanen, Espoo
All Good Vibes / Outi-Maija Itkonen, Jyväskylä
Andyk5000, Vantaa
Anette Ahokas Design, Pori
Annamaija Music Company Ky, Tampere
Annamariyoga, Helsinki
Anne-Mari Pahkala Oy, Helsinki
Antti Koli, Hki
Anything Go-Go's Oy, Helsinki
Art Annanolli Oy, Sipoo
Art From Future Oy, Helsinki
Art Pleiku, Helsinki
Art-Ella Ky, Vantaa
Art-Hub Oy, Vantaa
Artlight Tmi Katja Rakkolainen, Rovaniemi
Artorio Oy, Rovaniemi
Asenne Ventures Oy, Järvenpää
Ateljee E.W., Tampere
Ateljee Mignon Tmi, Helsinki
Audiomies Tmi, Pirkkala
Autiosaari Oy, Helsinki
Blackboard Unit Oy, Lahti
Brother Jay Productions, Espoo
Byggmästar Bianca, Kerava
Caia's Training, Tikkakoski
Circus Johku, Turku
Circus Lounge Oy, Turku
Cold Waters Osk, Pietarsaari
Creamix, Haukipudas
Diff Design Oy, Fiskari
Digisem, Seinäjoki
Digital Berryhill, Julkujärvi
Discoshowmakers Finland, Valkeala
Elina Laitinen, Helsinki
Elisa Penttilä, Helsinki
Eq Productions Oy, Janakkala
Ev Facilitation And Visuals, Helsinki
Evolum Oy, Helsinki
Faktoria, Tampere
Fennoscandic Simulation Systems Oy, Jyväskylä
Galleria Helena Paakkinen, Kotka
Galleria Pogo, Helsinki
Game Captains Training Oy, Helsinki
Graafinen Suunnittelija Elina Juntunen, Jääli
Grotto Entertainment Oy, Helsinki
Hah Hah Haapala Oy, Tampere
Hanna-Maaria Tuomela Tmi, Espoo
Harri Ja Kitara, Tampere
Hatakka Productions, Espoo
Iabet, Helsinki
Idago Design, Tampere
Idomiracles Oy, Kaaro
Ikifilmi Oy, Helsinki
Improv Helsinki, Helsinki
Inarin Soitinverstas Tmi, Tampere
Itchy Beagle Films, Helsinki
Jaakko Yrjölä Oy, Valkeakoski
Jack H. Raisanen Consulting, Helsinki
Jc Entertainment, Vantaa
Jenni Maria Matikainen, Helsinki
Jl Music, Helsinki
Jorits Marta, Helsinki
J-P Linna, Helsinki
Juga Hanne Katriina, Helsinki
Jussi Jaako, Oulu
Kantakoski Justus Petter, Turku
Kanuunakustannus Oy, Espoo
Karina Jewellery, Rauma
Kati-Riina, Helsinki
Kivelä Ilari Matti, Helsinki
Klaustrofobia, Helsinki
Koliwood, Turku
Kuvaamo F8, Kausala
Kuvat Jouko Vatanen, Helsinki
Kuvataiteilija Anu Kauhaniemi, Helsinki
L.A.Style Hjs Oy, Helsinki
Ladylens 2000, Lohja
La-Tech Oy, Lappeenranta
Laulustudio Salon Arla, Tampere
Lauran Design, Lehmo
Laurel Satu Kristiina, Vantaa
Lee Agency, Tampere
Leskinen Merihelena, Taalintehdas
Light & Space Design Eero Erkamo, Helsinki
Lillan Helsinki, Helsinki
Linda Folk, Jyväskylä
Loveless Productions Oy, Harju
Lunamy Creations Oy, Helsinki
Lyhty Visual Oy, Helsinki
Länsi-Tampereen Musiikkiopisto, Ylöjärvi
Maiahmuah, Helsinki
Markus Perttula, Helsinki
Medicine Man Productions Oy, Helsinki
Meri Björn Tmi, Helsinki
Mertanen Henri Markus, Helsinki
Metsäsielu Oy, Kuopio
Miia Suojala, Jyväskylä
Miki Dream Oy, Vantaa
Moimedia Oy, Helsinki
Mr Wain, Tupos
Mtn-Kustannus, Tuusula
Multitunes, Valkeala
Musica Artesanale Oy, Helsinki
Musiikki Ra, Hyvinkää
Nukketeatteri Ofelia, Porvoo
Nukketeatteri Piironginlaatikko, Uusikaupunki
Oddbeat, Turku
Off The Records, Helsinki
Onerva Pictures Oy, Helsinki
Outi Mäkelä Design, Uusikaupunki
Palaios, Kiihtelysvaara
Penni Vasama, Helsinki
Pp Entertainment, Helsinki
Rahakissa Productions, Helsinki
Redlipstick Productions, Helsinki
Reishabh Kailey, Espoo
Retromies, Helsinki
Riikka Kaartilanmäki Design, Telakanava
Roininen Kirsi Maaret, Helsinki
Räsänen Jarkko Olavi, Hollola
Saana Kamula Creative, Espoo
Saara Vuola, Helsinki
Saikkonen Tero Tapani, Helsinki
Salaiset Ansiot, Mikkeli
Salmane Mohamed, Helsinki
Sami Rinne Design, Helsinki
Sampo Salmela Tmi, Oulunsalo
Sarianna Hanski, Helsinki
Savon Photography, Helsinki
Sini Inkeroinen, Kuusankoski
Sledgehammer Ky, Tampere
Stage In Motion, Helsinki
Studio Lunkki, Karkkila
Studio Mikko Rasila Oy, Helsinki
Super Sound Design, Helsinki
Susi Oula Olavi, Espoo
Suunnittelutoimisto Marjut Uotila, Lahti
Syrjäsen Hopeatorppa Oy, Helsinki
TaavaNainen, Helsinki
Ta-Dah Productions, Helsinki
Taikuri Opa Rissanen, Savonlinna
Taksi Jari Kujala, Tepsa
Tapahtumapalvelu O. Toivonen, Tampere
Tapio Heinilä Music, Helsinki
Teemu Kivikangas, Siuntio
Teemusic, Metsäkylä
Tihinen Jenna Janina, Halosenniemi
Tikkerperi, Kangasala
Tikkurituote, Helsinki
Tirehtööripalvelu Liukkonen, Vantaa
Tmi Aleksi Itkonen, Oulu
Tmi Anni-Sofia Annala, Helsinki
Tmi El Magico, Hämeenlinna
Tmi Elina Arlin, Hämeenlinna
Tmi Henri Mäntylä, Vantaa
Tmi Jarkko Kylväjä, Pori
Tmi Kimmo Partanen, Kuopio
Tmi Mikko Salonen, Kouvola
Tmi Oliver Siitari, Helsinki
Tmi Paolo Ribaldini, Helsinki
Tmi Reetta Haavisto, Sarfvik
Tmi Suvi Uura, Jyskä
Tmi Veera Kulju, Helsinki
Tmi Vilona Music, Helsinki
Tmi Österbladh, Helsinki
Tommu Production, Helsinki
Toomas Pitkänen, Espoo
Turismo Music, Espoo
Tuuba Ja Kimalainen Oy, Lahti
Tytti Muurinen, Rovaniemi
Vaellushelppi, Tampere
Vaverka Arto Jan, Helsinki
Viihdepalvelu Poptaivas, Honkajoki
Villico, Helsinki
Vivican Viivakoodi Ky, Kangasala
Waudewau Oy, Hämeenkyrö
Wizardo Oy, Palokka
Yargon, Helsinki
Young Diamond Productions, Helsinki
Zirbaslife Design Oy, Tuusula

Korona-apurahat yksityishenkilöille (6 000 euroa)

609 apurahan saajaa ei ole antanut suostumustaan tietojen julkaisemiseen verkossa

Arkkitehtuuri

Aibeo Pedro, Helsinki
Auvinen Antti, Helsinki
Hänninen Siiri, Helsinki
Oksanen Päivi, Lahti
Pulkkinen Kalervo Juhani, Helsinki
Romagnoli Monica, Helsinki
Teräväinen Helena Marja, Lapua

Elokuvataide

Aalto Reetta Kaisa Ilona, Helsinki
Aaltonen Terjo, Helsinki
Ahokoivu Antti Ilmari, Helsinki
Aittamaa Essi Anneli, Helsinki
Alaluusua Jani, Helsinki
Anagnostou Danai, Helsinki
Antsalo Anna Henriika, Helsinki
Anttila Iiris, Riihimäki
Bagge Nikke, Helsinki
Batal Samppa, Helsinki
Clabburn Jonathan, Helsinki
Coen Roberto, Joensuu
Faraj Samir, Helsinki
Forstén Petra Helena, Helsinki
Groskind Sawandi, Helsinki
Gröndahl Karoliina, Helsinki
Halinen Simo Pentti Albin, Helsinki
Halttunen Tuija Johanna, Kangasala
Harju Beata, Helsinki
Harjusaari Marika, Helsinki
Haukka Juhani, Helsinki
Hemilä Hanna Kaarina, Helsinki
Hietalahti Kari-Jukka, Helsinki
Hietanen Joonatan, Porvoo
Hiltunen Jaana, Helsinki
Hokkanen Mika, Helsinki
Hovitie Hanna, Helsinki
Huttunen Sampsa, Helsinki
Iduozee Uwa, Helsinki
Ikonen Leevi, Tampere
Ilo Toni, Helsinki
Itäinen Sandra, Espoo
Jankeri Janne, Helsinki
Jankeri Ville Aleksi, Helsinki
Jauhiainen Olli-Pekka, Helsinki
Jerinic Jelica, Helsinki
Jussila Esa, Turku
Jäälinoja Heta, Lapinjärvi
Jääskeläinen Antti, Helsinki
Kamu Kaapo Kullervo, Helsinki
Kangasniemi Jenni, Helsinki
Karhu Isabella, Helsinki
Karrento Johan, Mariehamn
Kaukolampi Mikko, Helsinki
Kaulanen Jorma, Helsinki
Keinonen Mikko, Heinävesi
Kekkonen Anna, Espoo
Kerman Sasu Petteri, Kuopio
Kinanen Johanna, Jämsä
Kirjavainen Sakari Rafael, Helsinki
Kirjonen Leo Henri-Valtteri, Helsinki
Koiranen Juha Pekka, Kotka
Kokko Jari Aarne, Helsinki
Korhonen Anna Kristiina, Helsinki
Korhonen Iivo, Helsinki
Korhonen Katja, Helsinki
Koskinen Matti, Helsinki
Koskinen Petrus, Helsinki
Koskinen Ville, Helsinki
Kunttu Vuokko, Helsinki
Kuosmanen Vesa-Matti, Helsinki
Kuusimäki Ville-Veikko, Tampere
Kylmä Tarja Johanna, Helsinki
Laamo Mina, Helsinki
Laasanen Santeri, Helsinki
Lahtela Atro Olavi, Espoo
Lahti Toke, Helsinki
Laine Jarkko Tapio, Iittala
Lammi Antti, Helsinki
Lamminmäki Ville, Vantaa
Lappalainen Anna, Helsinki
Liinamaa Sanna Johanna, Vantaa
Lilja Erkki Pellervo, Helsinki
Loikkanen Jarmo, Helsinki
Lukkari Verna, Joensuu
Lång Minea, Helsinki
Lähdesmäki Juho, Helsinki
Makkonen Paavo Joonas, Sotkamo
Marjomaa Jenni, Helsinki
Markkanen Mikko Samuel, Helsinki
Marttinen Tuomo, Rovaniemi
Marushkevich Xeniya Balsara, Helsinki
Melender Mika, Helsinki
Mikkelinen Satu Helena, Helsinki
Moilanen Lauri, Helsinki
Moilanen Milja-Liina, Turku
Musturi Anne-Mari, Tampere
Myllykangas Elina, Turku
Mäkelä Tuomas Tapio, Nokia
Mäki-Nevala Saija, Iittala
Mällinen Mikko, Helsinki
Niemi Joonas, Helsinki
Niemi Katja, Turku
Niskanen Anna Matilda, Helsinki
Norrbacka Santeri, Seinäjoki
Norvanto Krista Pirita, Sotkamo
Ojala Pirjo Kaarina, Vantaa
Oksala Juuso, Helsinki
Ollula Pekka, Helsinki
Panula Harri Jaakko, Lapua
Pennanen Karin Annika, Espoo
Piippo Pekka Johannes, Helsinki
Pohjola Kaisa, Helsinki
Polojärvi Antti, Liljendal
Priha Sanni Kaisa, Helsinki
Purola Mika Yrjö Juhani, Helsinki
Putro Eeva Helena, Helsinki
Rantama Meri Marjaana, Porvoo
Rask Riitta Anneli, Helsinki
Rastas Jussi, Helsinki
Raulo Topi, Helsinki
Rautiainen Josefina, Helsinki
Reinikainen Juho, Helsinki
Renvall Menni, Helsinki
Reunanen Laura, Helsinki
Riionheimo Tomi Pekka, Helsinki
Riistakoski Lotta-Kaisa Helinä, Helsinki
Ripatti Mika Johannes, Helsinki
Ruotsala Maria Kaisu, Helsinki
Rutanen Joonas Petteri, Helsinki
Ruuhijärvi Ilkka Tapio, Helsinki
Ryhtä Riitta, Kuusamo
Räntilä Saana, Helsinki
Saarinen Severi, Helsinki
Saarinen Teemu, Hämeenlinna
Sadvokassova Roxana, Helsinki
Saheb Karim, Helsinki
Salminen Sami, Helsinki
Salo Pilke, Tampere
Sandström Rabbe, Helsinki
Sasioglu Mete Mikko, Helsinki
Savonen Ari, Tampere
Schimpf Alexander, Helsinki
Schmuckli Annalisa, Ulkomaat
Scott Aino, Helsinki
Simma Paul-Anders, Kilpisjärvi
Sirkiä Pekka, Hki
Sivonen Ville, Helsinki
Souza Mayer Da Silva Daniel, Helsinki
Strandberg John, Espoo
Sundström Anton, Helsinki
Tamminen Heli Annukka, Helsinki
Tanskanen Juho-Pekka, Helsinki
Teelahti Tuuli, Helsinki
Tiainen Otso, Helsinki
Tiitto-Kokkoniemi Marjo, Lohja
Toivonen Jukka, Tampere
Tondi Henri, Helsinki
Tonteri Jerem, Helsinki
Tonteri Miira Sapna Selene, Helsinki
Tonteri Oliwia Malgorzata, Helsinki
Tuikkala Tomi Kalervo, Raahe
Tuokkola Milla Xenia, Helsinki
Turunen Ulla, Helsinki
Tuurna Mies Markku, Helsinki
Valin Vilma, Helsinki
Vanhala-Villien Johanna Kristiina, Tampere
Veijalainen Kaisu Maria, Helsinki
Veikkolainen Pekka Ilmari, Mäntsälä
Vesanto Jussi, Turku
Viitala Marjo Hannele, Helsinki
Vilkkula Willestrand Kimi Ilmari Vincent, Helsinki
Virtanen Niina Margit, Tampere
Vuokko Olli, Vaajakoski
Vuorinen Marko, Helsinki
Vuorisara Niina, Helsinki
Västinsalo Hanna, Helsinki
Wennström Kenneth, Helsingfors
Ärling Suvi, Helsinki

Kirjallisuus

Airaksinen Sari Maarit, Helsinki
Ala-Jokimäki Antti, Vantaa
Alaniva Kirsi, Turku
Andersson Cristina, Helsinki
Anttila Lotta, Turku
Anttonen Kaija Anneli, Kaamanen
Arikka Rasmus, Helsinki
Auer Ilkka Tapani, Espoo
Behm Jukka Sakari, Kouvola
Bell Kirsi-Marja, Helsinki
Brusila Annika, Turku
Cassidy Inga Mirina, Oulu
Danson Juha Väinö Olavi, Heikinkylä
Davidkin Samuel, Helsinki
Englund Anna, Helsinki
Forsman Dick Kenneth Vindician, Kirkkonummi
Forss Teemu Topias, Helsinki
Friman Terhi, Tampere
Frondelius Johanna, Helsinki
Ghasemi Mehdi, Lempäälä
Heikkilä Tarja Irmeli, Ilola
Helin Antti Kustaa, Helsinki
Holm Tea, Espoo
Honkonen Reijo Tapani, Äänekoski
Hotakainen Markus, Espoo
Hotti Paula Marianne, Helsinki
Hovi Satu Sinikka, Pornainen
Hytönen Ville Otto-Erik, Ulkomaat
Hänninen Jenny, Helsinki
Ikonen Astaleena Johanna, Oitti
Ikonen Teemu, Helsinki
Ilvesheimo Gerry Birgit, Helsinki
Immonen Antti, Espoo
Javne Irina Maria, Espoo
Juslin Markus, Järvenpää
Kaarela Juha, Saloinen
Kahlos Ritva Tuulikki Maijastina, Helsinki
Kalenius Lea, Helsinki
Kangas Marja Elisabeth, Helsinki
Kangasvuo Jenny Elisabeth, Oulu
Kankimäki Mia Kristiina, Helsinki
Kanto Anneli Helena, Tampere
Karhunen Eeva, Pori
Karjalainen Natalia, Helsinki
Karmala Pauli Kalervo, Noormarkku
Karmila Anna, Helsinki
Kaskela Markku Matti Tapani, Helsinki
Kaskinen Anna-Mari, Lohja
Keskimäki Tuomas, Nakkila
Kinnunen Tapani Antero, Turku
Kojonen Veli, Helsinki
Kokko Karri Henrik, Helsinki
Korhonen Tarja Helena, Sotkamo
Korpelainen Jori, Helsinki
Kortesuo Katleena, Hämeenlinna
Koskelainen Jukka Heikki Antero, Helsinki
Koskinen Atte, Helsinki
Koskinen Johanna, Kalakoski
Koste Asmo Urpo, Helsinki
Kotkavalkama Sarita, Helsinki
Kulmala Minna, Tampere
Kumpulainen Harry Erik, Turku
Kuuskorpi Taina, Raisio
Kärkkäinen Merja, Nummela
Laine Tuija, Helsinki
Lappi Arto, Tampere
Lehikoinen Heikki Juhani, Helsinki
Lehtinen Nora, Järvenpää
Lehtinen Ulpu-Maria, Tampere
Leino Marko Leo Erik, Helsinki
Leppänen Essi, Helsinki
Leppänen Mirka, Helsinki
Lindén Heidi Maria, Helsinki
Lindfelt Villy, Helsinki
Lindqvist Mari, Paimio
Linna Martti Olavi, Husula
Linna Vesa, Helsinki
Liukkonen Tero Ismo Kalervo, Porvoo
Louhela Liisa, Hailuoto
Lumberg Kirsti Leila Annikki, Sipoo
Malmi Mia, Helsinki
Manninen Satu Inka Maaria, Helsinki
Martikainen Tiina, Sammatti
Mattila Ilkka Tapani, Haapavesi
Mayreth Wolff, Helsinki
Miettinen Sauli, Helsinki
Monti Anton, Helsinki
Myllykylä Turkka, Vahto
Myllymäki Reino, Lahela
Mäenpää Heli, Lahnajärvi
Mäkelä Marjo-Riikka, Helsinki
Mäkinen Pia, Nokia
Nathan Tania, Kauniainen
Nenonen Mikko, Tampere
Nikkilä Jussi Olavi, Helsinki
Nissinen Jari Tapani, Helsinki
Nyström Taru Helena, Ulkomaat
Oikarinen Risto Samuli, Helsinki
Oja Anna Tuulikki, Tampere
Ojala Tessa, Helsinki
Ojalammi Marjo Elisabet, Kerava
Ojanperä Merja, Nakkila
Ora Janne Petteri, Valko
Orre Viia-Marinka, Sastamala
Orrenmaa Anssi, Seinäjoki
Ovaskainen Viljami, Ilomantsi
Paananen Raija Maarit, Orivesi
Palmgren Reidar, Helsinki
Palmu Tarja, Järvenpää
Palonen Ville Eerikki, Helsinki
Palviainen Jukka-Pekka, Sastamala
Peltoniemi Teuvo Kaarlo Ilmari, Helsinki
Pesonen Emmi Charlotta, Helsinki
Pesonen-Smith Anna, Hämeenlinna
Pihlajamäki Yrjö Kristian, Sastamala
Piiroinen Asta Helena, Helsinki
Piirtola Marikki Helena, Pori
Pulkkinen Jonna Kristiina, Oulunsalo
Pulkkinen Mari, Hämeenlinna
Putkonen Jonne Johannes Einari, Helsinki
Puustinen Antti Viljami, Helsinki
Pyhtilä Marko Tapani, Ulkomaat
Pylkkänen Kaisa, Helsinki
Pylvänäinen Liina, Hollola
Rautaniemi Matti, Tolkkinen
Rautiainen Petra, Helsinki
Rimpelä Anna, Helsinki
Rintala Arto Ilmari, Rauma
Ropponen Ville Samuli, Helsinki
Ruusuvuori Juha Ensio, Taalintehdas
Räsänen Mari, Anna Mari, Helsinki
Saarinen Marjo Katriina, Tampere
Salomaa Sauli Johannes, Tampere
Salovaara-Carole Minttu, Ulkomaat
Santala Johanna, Heinola
Santavuori Rauha Maria, Helsinki
Seppälä-Vanhala Sini Marja, Sääksjärvi
Sihvola Sampo, Turku
Sinivaara Irja Annikki, Kotka
Sippola Miira Maaria, Helsinki
Sirviö Tomi Tapani, Vantaa
Skyttä-Forssell Jenni, Hyvinkää
Soininvaara Taavi, Helsinki
Stoor Jarmo Uolevi, Oulu
Suksi Annukka, Tampere
Suominen Ilmari, Oulu
Susi Pauliina, Vantaa
Susimetsä Ulla, Hämeenlinna
Sutinen Ville-Juhani, Jyväskylä
Suutari Heli, Ulkomaat
Tammi Jari Juhani, Helsinki
Tanninen Petra, Tampere
Tapaninen Toni, Tampere
Tarma Heikki Jukka Tapio, Joensuu
Tavi Veli-Pekka Tapani, Kittilä
Tchernych Anniina, Helsinki
Terentjeva Dess, Tampere
Tetri Anna-Karoliina, Helsinki
Tihinen-Varis Mimmu Minna Marjut, Helsinki
Tressel Laura, Helsinki
Turunlahti Jenni, Turku
Tuukkanen Salla, Turku
Vainio Maarit, Turku
Valtonen Pilvi, Lappeenranta
Vanhala Ilkka Ville, Siltakylä
Vanhanen Jenni, Nummela
Veijola Teija, Turku
Veirto Kalle Samuli, Lahti
Vepsä Emma, Tampere
Viherjuuri Heidi, Ulkomaat
Virtanen Petra Pauliina, Helsinki
Von Wright Heidi Johanna, Sundom
Vuolle-Selki Tuula, Kotka
Vuorinen Minna Kristiina, Järvenpää
Wickström Mika Kaj-Erik, Helsinki
Österman Björn, Turku

Kuvataide

Aaltonen Titta Katriina, Helsinki
Aarniosuo Athanasía Maria, Vantaa
Abou Askar Raed, Turku
Ahlbäck Cata, Vaasa
Ahlfors Liisa Johanna, Tampere
Airasmaa Iida Sofia, Helsinki
Ala-Ketola Kristoffer, Helsinki
Alanissi Seppo, Teijo
Alanko Johanna, Joensuu
Alanko Onni, Helsinki
Alanne Susanna, Helsinki
Ala-Ruona Jyri Erkki Juhani, Helsinki
Alasaarela Eve, Merikarvia
Aleksi Marjamaa, Helsinki
Alho Ilppo Viljo, Espoo
Allonen Päivi Johanna, Vantaa
Alm Anna Kristiina, Kemi
Alonen Kari Tapani, Jyväskylä
Al-Saeedi Saddam Jasim Salman, Espoo
Andréasen Hanna Sophie, Espoo
Antila Tuomas, Tampere
Anttila Vera, Helsinki
Anttonen Riikka, Helsinki
Anttonen Tuula Maria, Helsinki
Anundi Anna, Helsinki
Aresalo Riikka, Helsinki
Arjatsalo Vesa Arvi, Helsinki
Arjoma Vera, Helsinki
Arponen Sassa, Helsinki
Askarizadmasouleh Aman, Vantaa
Assmann Johanna, Helsinki
Asunta-Plane Anitta, Muurame
Autere Aino, Helsinki
Autio Krista, Ulkomaat
Autio Mari Susanna, Järvenpää
Avdeikov Jesse Evgeni, Helsinki
Bakharev Andrei, Turku
Behn Eschenburg Andreas, Helsinki
Berg David, Hämeenlinna
Bergman Anders, Helsingfors
Billimore Yvonne, Helsinki
Björklund Anna, Helsinki
Blick Esa Pekka, Lahti
Bobrowski Jakub, Helsinki
Bobyrev Emil, Tampere
Bogush Andrey, Helsinki
Bois-Mariage Laurene, Helsinki
Bombin Jaana, Viitasaari
Boulter Paul Sebastian, Tampere
Brander Ulla Pirjetta, Mänttä
Bremer Sari Kristina, Helsinki
Byström Otto, Helsinki
Bäckman Freja Helena, Helsingfors
Castrén Merja, Siuntio
Colbert Andrew, Helsinki
Cousin Pira Marie, Helsinki
Dimova Lora, Helsinki
Duque Humberto, Helsinki
Eerola Päivi, Vantaa
Elgland Rosaliina, Jyväskylä
Elo Kaisa, Joensuu
Elo Kristina Emilia, Lovisa
Engeström Tatu Eerik Petteri, Helsinki
Enkvist Vera, Tampere
Eriksson Ann-Sofie Maria, Purmo
Erkkilä Janne Matias, Oulu
Eskelinen Päivi Helena, Helsinki
Eskelinen Terhi Tuulia, Kankaanpää
Esko Lotta Maaria, Espoo
Fabricius Henrik Johannes, Helsinki
Fakharzadeh Farbod, Helsinki
Fanaris Georgios, Helsinki
Feinik Niklas, Helsinki
Feinik Pia Hannele, Tampere
Fox Maija, Helsinki
Fusco Anthony Joseph, Helsinki
Förster Rasmus, Helsinki
Granlund Mona Vivian, Helsinki
Gryta Ilmari Jan, Tervakoski
Grönholm Jenny, Vantaa
Haaponiemi Joonas, Helsinki
Haarla-Vahvelainen Siiri Aino Isabella, Helsinki
Haavisto Petri, Pori
Haavistola Teija Päivikki, Helsinki
Hagen Oscar William, Vasa
Hagman Henri Erik, Rovaniemi
Haka Paula Kaarina, Helsinki
Hakkarainen Katri, Espoo
Hakuri Markku, Espoo
Hallen Marja, Porvoo
Hallman Niklas, Helsinki
Halmesmaa Anu Katariina, Turku
Halmesmaa Mikko, Turku
Halonen Anna-Marika, Turku
Halonen Kaisa, Tuiskula
Hammar Edith, Helsingfors
Hammar Suvi, Tampere
Hanhela Anssi, Oulu
Hanikka Mirja, Helsinki
Happonen Taru, Helsinki
Harju Anna-Liisa, Helsinki
Harju Liisa Ellen Marjatta, Oulu
Harmaala Aulis Antero, Helsinki
Haro Jussi, Turku
Haro Selma, Turku
Haunia Anni, Helsinki
Hautamäki Marja, Tampere
Hautaniemi Nina, Kirkkonummi
Hedberg Sini-Meri Helena, Turku
Heikkilä Johannes, Rovaniemi
Heikkilä Tytti, Helsinki
Heimala Ville, Helsinki
Heino Eino Olavi, Kotka
Heino Merja Riitta Kyllikki, Helsinki
Heinonen Jan, Vantaa
Heinonen Tiia, Tampere
Heldt Ninni Pauliina, Helsinki
Helenius Venla, Helsinki
Helkala Elina, Raisio
Hermunen Leevi Aaron, Helsinki
Hernández Cervantes Fabiola, Rovaniemi
Herranen Henna, Helsinki
Hetemäki Laura, Karstula
Hiilinen-Kitinoja Anna, Järvenpää
Himanen Jaakko Petteri, Tampere
Hintikka Veli-Matti, Espoo
Hirsimäki Erika, Helsinki
Hirvelä Markku Mikael, Kotka
Holmstrom Anneli, Pietarsaari
Holmström Gun Maria, Helsingfors
Holopainen Birgitta, Kyrö
Holopainen Hanna Karoliina, Oulu
Holopainen Paula Marjatta, Vantaa
Home Marko Petteri, Helsinki
Honkanen Henri, Oulu
Hopeavuori-Patjas Maija, Helsinki
Hoppula Veera, Jyväskylä
Horton-White June, Helsinki
Horvath Sanna Maria, Turku
Hughes Jane, Helsinki
Huhtakallio Katri-Maria, Leppäkorpi
Huhtinen Venla, Helsinki
Huotala Heli Päivikki, Hämeenlinna
Huovila Maj-Britt, Västerskog
Hwang Seokho, Helsinki
Hynynen Jami, Tampere
Hytti Mika Juhani, Helsinki
Hyvärinen Marjo, Helsinki
Hyvärinen Mikko-Pekka, Helsinki
Häkli Sirpa Helena, Helsinki
Hämäläinen Eveliina, Helsinki
Hämäläinen Jenni Maria, Kotila
Hämäläinen Mirka Helena, Helsinki
Hänninen Kaija-Leena, Savonlinna
Härkönen Henrik, Vantaa
Härkönen Johanna Eveliina, Helsinki
Härkönen Suvi, Porvoo
Ilomäki Taneli, Lappeenranta
Ilveskorpi Sara, Kemiö
Indrén Sampsa, Porvoo
Isaksson Kristina Elise, Turku
Isola Lauri Juhani, Helsinki
Iso-Lähteenmäki Sauli Antero, Tampere
Isotalo Arttu, Helsinki
Isotalo Mari Tuulia, Hämeenlinna
Jalonen Vappu Elisabet, Helsinki
Janovic Rozalia, Helsinki
Jaumandreu Poncela Ana, Tampere
Joensuu Vilja, Helsinki
Johannsen Jakob, Helsinki
Johansson Emma, Helsinki
Johansson Jonna Pauliina, Helsinki
Johansson Vappu Maarika, Helsinki
Jokimies Maaria, Helsinki
Jokiranta Joonas Sakari, Helsinki
Jotuni Kim, Järvenpää
Joutsen-Vilkamo Beata Janina, Helsinki
Juhola Katja Susanna, Mustio
Jula Henna, Helsinki
Juolahti Minerva, Helsinki
Juurikka Kati Orvokki, Sastamala
Juvonen Johanna, Vesanka
Jütte Christian Nikolaus, Tampere
Järvenpää Tuija Asta, Bromarv
Järvinen Anna Emilia, Helsinki
Jääskeläinen Aino Aurora, Helsinki
Kachlíková Barbora, Ratula
Kaiponen Marko Tapio, Kankainen
Kallavuo Mikko, Imatra
Kallio Mikko Juhani, Tampere
Kallio Sini Johanna, Tampere
Kallio Taru Katja Elina, Naarajärvi
Kalliokuusi Satu, Helsinki
Kalsola Jenni, Forssa
Kananen Heta Jaana, Kotka
Kangas Leena Maria, Oulu
Kangas Sunna Maaria, Helsinki
Kankaanranta Mira, Teijo
Kanon Irma Sisko, Kirkkonummi
Karbin-Kosonen Liisa, Helsinki
Karén Jonas, Helsinki
Karimaa Tiina, Fiskari
Karintaus Liisa, Helsinki
Karjalainen Pertti Tapani, Jyväskylä
Karlsson-Sutisna Lea Sanna, Helsinki
Karppinen Milla, Kaarina
Karvinen Tero Juhani, Turku
Katajamäki Heidi, Lahti
Kauko Jonne, Tampere
Kaverina Ksenia, Helsinki
Keinänen Maire, Helsinki
Keitilä Hannu Antti, Helsinki
Kekki Marjatta, Helsinki
Keko Antti Hermanni, Helsinki
Kemppainen Tarja Anneli, Hikiä
Kerimov Nikolo, Ruokolahti
Kerätär Tuuli, Lahti
Keskinen Eija Heli Johanna, Helsinki
Kestilä Fanni, Vantaa
Ketamo Karl, Helsinki
Ketolainen Terhi Aila Elisabet, Helsinki
Kettunen Juha, Joensuu
Kettunen Tapio Aleksanteri, Vesilahti
Keva Arsi, Tampere
Keyriläinen Alexander, Helsinki
Kiivaskoski Johanna Magdalena, Helsinki
Kilpi Linnea, Helsinki
Kim Minjee Hwang, Helsinki
Kinnunen Eila Inkeri, Jyväskylä
Kivelä Henriikka, Helsinki
Kivi Harri, Helsinki
Kivilaakso Maria, Turku
Knappe Anna, Helsinki
Knuuttila Visa, Helsinki
Koistinen Jussi, Helsinki
Koitila Ida Susanna, Hangöby
Koivisto Konsta Johannes, Helsinki
Koivisto Sanna Maarit, Ii
Koivistoinen Jessica, Turku
Kokkonen Pike Iben, Laukkoski
Kolehmainen Anna Pauliina, Hämeenlinna
Komes Tom Oscar Edvin, Helsinki
Komulainen Veera, Orimattila
Konsin Jan Henrik, Helsinki
Kopio Laura, Helsinki
Korhonen Auli Marja, Helsinki
Korkalo Tuomas Tapani, Rovaniemi
Kortelainen Krista Johanna, Helsinki
Kortesalmi Soile Maarit, Kirkkonummi
Kosieradzka Katarzyna, Helsinki
Koskimies Elina Martta Talvikki, Helsinki
Koskimies Merita, Siltakylä
Koskinen Saana Riia, Helsinki
Koskinen Taava Annakaisa Katriina, Helsinki
Koskinen Tanja Sinikka Mirella, Lahti
Kosunen Elisa, Helsinki
Koziel-Kalliomäki Natalia, Helsinki
Kreer-Boulay Irina, Espoo
Kuivisto Lena, Turku
Kujanen Maija Fredrika, Helsinki
Kukkasniemi Päivi Johanna, Järvenpää
Kuosmanen Iiris-Lilja Sofia, Helsinki
Kupsala Riikka, Turku
Kuusela Liisa, Helsinki
Kuusisto-Lukkari Kirsi Kaarina, Paakki
Kynkäänniemi Inka, Helsinki
Kähönen Jenna, Helsinki
Kähönen Sini, Turku
Kämäräinen Mari Elisabet, Turku
Kärkkäinen Erja Maarit Sinikka, Tampere
Körkkö Raine Edvard, Liminka
Köykkä Juha-Pekka, Kyrönlahti
Laakso Juha Kalevi, Lapaluoto
Laakso Markku Ilmari, Turku
Laakso Minja, Helsinki
Laakso Tuomo Viljami, Helsinki
Laaksonen Sampo, Vantaa
Laaksonen Ville, Turku
Laeslehto Hanna, Helsinki
Lahtinen Heidi Kristiina, Helsinki
Laine Artturi, Turku
Laine Janne Sakari, Tampere
Laine Lotta-Lucia, Turku
Laine Santtu, Helsinki
Laisi Aleksi Samuli, Helsinki
Laiti Marianne, Tampere
Laitinen Astri, Helsinki
Lakka Jermu Taavetti, Helsinki
Lammi Hanne, Turku
Lamminen Tiina Kaisa, Tampere
Langenskiöld Christian, Helsinki
Lappalainen Eveliina, Imatra
Lappi Laura, Vesivehmaa
Latva Maximilian, Helsinki
Laurila Laura, Tampere
Lautiainen Mikko, Helsinki
Lehikoinen Hanna, Pori
Lehtinen Ville, Imatra
Lehto Matias, Kylmälä
Lehtomaa Tuomas, Helsinki
Lehtonen Virpi Johanna, Helsinki
Lehtovuori Noora, Helsinki
Lehväslaiho Heini-Marja, Koskenkylän Saha
Leino Satu-Maaria, Salo
Lepistö Iisa, Helsinki
Lepistö Markus, Helsinki
Lepistö Miika, Tampere
Leppänen Anu-Riikka, Turku
Leppävuori Ulla Maria, Helsinki
Leskinen Kira, Helsinki
Levander Reetta, Tampere
Lientola Elisa Inkeri, Lahti
Lieste Piia, Rovaniemi
Lindgren Ida, Helsinki
Lindholm Sanna, Mynämäki
Linko Linda, Helsinki
Lintula Lea, Helsinki
Lohiniva Veera, Turku
Lundelin Kaisu Inkeri, Helsinki
Lundström Heli, Turku
Luostarinen Emelie, Helsinki
Luukas Tuuli Kristiina, Helsinki
Lybeck Kirsi, Helsinki
Lönnroos Bjarne Bert, Porvoo
Lönnroos Jaana Helena, Varistaipale
Maanvalo Maria Kuunkukka, Oulu
Markonsalo Tuija Helena, Helsinki
Markus Maria, Oulu
Markwith Alex, Helsinki
Martola Janne Mikael, Helsinki
Marttinen Raija Helena, Mikkeli
Masalin Julia, Helsinki
Matias Rita, Helsinki
Matikainen Hannamari, Tampere
Matinlauri Aaro Olavi, Lahti
Matinlauri Antti Kalervo, Helsinki
Matinlauri Kaarlo Sakari, Oulu
Mattila Heidi Anniina, Helsinki
Mattila Jaakko Antti, Helsinki
Mattila-Selin Anna-Maija, Espoo
Matveinen Anna, Helsinki
Maunu Päivi Liisa Maritta, Helsinki
Maury Maarika, Helsinki
Meling Tiina Marianne, Helsinki
Menna Juha Eerikki, Rajamäki
Metsämäki Mari Katriina, Turku
Meuronen Jussi, Vantaa
Mielonen Tiina Johanna, Helsinki
Mikkilä Annu Emilia, Suomusjärvi
Mitiku Alexandra, Helsinki
Moisanen Tuomas, Oulu
Montonen Marcus, Sastamala
Mughal Maria Rahila, Helsinki
Muhilden Yosef Haliz, Helsinki
Muhonen Kirke, Ristiina
Mustonen Jari Kalle, Helsinki
Muttonen Kasper Joonatan, Helsinki
Mykrä Anu, Fiskars
Myllykangas Moosa Päivi Helena, Oulu
Myllymäki Paula, Säynätsalo
Myllynen Maarit, Helsinki
Mytkäniemi Juha, Rovaniemi
Mård Rauli, Hyvinkää
Mäenpää Kristiina, Helsinki
Mäkelä Emilia, Tampere
Mäkelä Katriina, Kankaanpää
Mäkeläinen Miisa, Helsinki
Mäki-Arvela Heli, Turku
Mäkilä Rauha Minerva, Helsinki
Mäkipää Sanni, Helsinki
Mäkivuoti Eija Kaarina, Helsinki
Mälkiä Pasi Petteri, Helsinki
Mömmö Tapio Johannes, Imatra
Naukkarinen Anita, Helsinki
Naumanen Heidi Susanna, Helsinki
Neuvonen Milla, Tampere
Nevanperä Lotta, Tampere
Nickström Paulina, Helsinki
Niemelä-Koura Asko Veli, Espoo
Nieminen Inka Pilvikukka, Helsinki
Niinivaara Umppa, Turku
Nironen Iida-Maria, Kotka
Nishida Hikari, Helsinki
Niskala Timo Petteri, Helsinki
Niskanen Jussi Taneli, Helsinki
Nissi Viljami, Helsinki
Nissinen Elina, Helsinki
Nordgren Tommi Juhani, Helsinki
Nordlund Inka, Imatra
Nordman Mikaela, Vasa
Nuora Jouko Matti, Forssa
Nurmi Maritta Irmeli, Helsinki
Nurmi Saara, Pori
Nurmi Saara Annikki, Helsinki
Nurminen Armi Matintytär, Espoo
Nuutinen Rosa-Maria, Hämeenlinna
Nykänen-Naukkarinen Merja Tuulikki, Pieksämäki
Nyyssölä Antti Sakari, Helsinki
Närekangas Matti, Helsinki
Oikarinen Mari Johanna, Rovaniemi
Ojala Aino, Helsinki
Okkonen Helena, Kulloonkylä
Ollikainen Panu Jukka, Helsinki
Orava Pekko Antero, Tampere
Orlov Ilia, Helsinki
Paakkola Mikko Erkki, Turku
Pajari Sisko, Vantaa
Paldanius Pia-Maria Hannele, Helsinki
Pale Maija Mimosa, Ulkomaat
Palokangas Niko Lauri, Pori
Palosuo Hannu Olavi, Helsinki
Pathirane Isabel, Ruotsinkylä
Peltomäki Ilari, Pietarsaari
Peltonen Erno Kullervo, Tampere
Penttinen-Malmgren Heli, Pusula
Perkkiö Anu Katariina, Turku
Pesonen Pauliina, Kirkkonummi
Pessa Iiris Katriina, Karjalohja
Petäjäniemi Tiitus August, Helsinki
Phillips Nozdrachev Benjamin James, Joutsa
Pietiläinen Jaakko Evert Olavi, Helsinki
Pihl Daga, Helsinki
Pihlajakoski Mari Elisa, Helsinki
Pihlajamaa Kaisa Johanna, Tampere
Pihlajaniemi Aini, Oulu
Pii Iida, Helsinki
Piippo Olli-Pekka, Helsinki
Piiroinen Eeti, Helsinki
Piironen Eija Irmeli, Savonlinna
Pirtola Pilvari, Somerniemi
Pitkänen Juha-Matti Johannes, Sipoo
Pohjolainen Siiri Aliisa, Helsinki
Porttila Sari, Kankaanpää
Poutanen Samuli, Lappeenranta
Pulkkinen Rita, Lappeenranta
Puoskari Paula Kristiina, Helsinki
Puranen Silja Tellervo, Tuusula
Pussinen Antti Pekka, Tampere
Pärkinen Kyösti Petteri, Espoo
Pääkkönen Maria, Helsinki
Pääkkönen Paula, Piikkiö
Ragnarsson Arthur, Vantaa
Rahikainen Jelina, Helsinki
Raikaslehto Sari, Tornio
Rajamäki Elisa, Isokyrö
Rankka Aarno, Helsinki
Ranne Roope Mikko Waltteri, Kouvola
Rantalainen Lari, Vantaa
Rantanen Matti Juhani, Espoo
Raudaskoski Teemu Kalevi, Tampere
Rauhala Pasi, Lohja
Rekola Rosa, Helsinki
Repo Pirjo, Joensuu
Revonkorpi Minja Maria Anniina, Jyväskylä
Rinkinen Evi, Helsinki
Rissanen Anna-Maija Katriina, Järvenpää
Riva Pedro Jaime, Helsinki
Roberts Liisa Johanna, Helsinki
Rogatchi Michael, Turku
Rokka Anna, Helsinki
Rosa Biagio, Vesanka
Roschier Linda Johanna, Helsinki
Rosenius Miia, Kontioniemi
Rosenlund Tuomo Tapio, Tampere
Rosselló Ramón Margarita, Turku
Rotts Alexandra, Helsinki
Rouhiainen Tuuli, Helsinki
Ruotsalainen Laura Johanna, Lahti
Rusi Iiris, Turku
Ruuhijärvi Elisa, Helsinki
Ruuska Oskari, Helsinki
Ruuskanen Essi, Siuntio
Ruuth Iiris, Espoo
Rytkönen Aino, Hyvinkää
Rytkönen Kristiina, Helsinki
Rytkönen Panu Petteri, Helsinki
Räinä Harriina, Helsinki
Räisänen Anne, Borgå
Räsänen Simo, Vantaa
Räty Marika, Iniö, Pargas
Rönnholm Emma Karin Natalia, Helsinki
Saahko Virpi, Helsinki
Saali Kerttu, Helsinki
Saarelainen Marko, Helsinki
Saari Niko, Hyvinkää
Saarikoski Juri Pekka, Helsinki
Saarinen Eeva-Marja, Helsinki
Saarinen Hermanni Olli, Helsinki
Sabanovic Samra, Helsinki
Sahrman Henry, Liminka
Sailamaa Anna Kaarina, Helsinki
Sakala Mikko, Sippola
Salmela Ennisofia, Helsinki
Salmi Saara, Helsinki
Salmi Tiina, Lahti
Salmijärvi Katariina Hannele, Helsinki
Salomaa Satu, Porvoo
Salomäki Sonja-Elena, Helsinki
Saloranta Sari, Koski Tl
Sammalvaara Melissa, Helsinki
Sandås Johan Petrus, Jakobstad
Saranpää Saila, Espoo
Sariola Ilkka Armas, Helsinki
Sarparanta Johanna, Halikko As
Savitie Anne Elisa, Tampere
Schneider Sandra, Helsinki
Schubakoff Sophie, Helsinki
Seppälä Anna Katariina, Helsinki
Sievers Joel Daniel Joachim, Helsinki
Siikala Jukka, Helsinki
Silfer Riia-Rosalia, Hyvinkää
Sillanpää Saara Vellamo, Tampere
Sillgren Salla, Turku
Silvonen Petri, Lammi
Singh Shubhangi, Helsinki
Sinivaara Helmi Alina, Helsinki
Sinkkonen Pia Iiris, Joensuu
Sipilä Johanna, Espoo
Sjöblom Anu Katriina, Ahlainen
Skinnari Katja Johanna, Helsinki
Smith Juliana Irene, Helsinki
Soini Hanna Kaisa, Nokia
Soraluoma Minna Hannele, Tampere
Storbacka Susanna, Helsinki
Strand Julia, Helsinki
Strömberg Astrid, Helsinki
Suikkanen Marjo Riitta Annele, Viljakkala
Suokas Mirkka Anniina, Espoo
Suomi Alex, Helsinki
Suominen Saskia, Helsinki
Suontausta Jere, Helsinki
Suvanto Jussi Lauri, Helsinki
Suvanto Reeta, Paavola
Suvilehto Katja, Helsinki
Sääski Matti Juhani, Helsinki
Tahkolahti Ella Tuulia, Helsinki
Talonen Sini, Turku
Tanhuala Ville, Oulu
Tapio Sirkka, Helsinki
Taskinen Ona, Helsinki
Terho Elli, Fiskari
Tervonen Hanna, Varkaus
Terävä Anni, Helsinki
Thusberg Panu Juhani, Littoinen
Tietäväinen Tiina, Helsinki
Tiittula Eero Ilmari, Vantaa
Toivonen Pive Katariina, Helsinki
Toivoniemi Suvi Päivikki, Pertteli
Tolonen Petri Aleksi, Helsinki
Tornberg Jaakko Antero, Helsinki
Tornberg Pauli Veikko, Helsinki
Torniainen Marja-Liisa, Tampere
Torpo Rose-Mari Ursula, Helsinki
Tsukahara Aiko, Helsinki
Tuhkanen Heli Kirsti, Helsinki
Tuisku Kari Uolevi, Turku
Tuohimaa Elisa, Kempele
Tuomainen Jaakko Heikki, Tampere
Tuomi Juhani Topias, Tampere
Tuominen Henri, Turku
Tuominen Jukka Antero, Helsinki
Tupola Suvi, Ulkomaat
Turtonen Kristiina, Naantali
Turunen Harri Sakari, Joensuu
Turunen Jenni, Rovaniemi
Turunen Reijo Kalevi, Joensuu
Turunen Sanna, Helsinki
Turunen Viivi, Tampere
Türkmen Semra Fahredinova, Helsinki
Töyry Kristiina, Salo
Ullom Eveliina, Helsinki
Vainio Leena, Kangasala
Vainio Riikka Elina, Ulkomaat
Vainio Ville, Helsinki
Vairio Lasse, Helsinki
Valdes Salmeron Claudia, Sipoo
Valkola Marja-Leena, Helsinki
Vallasjoki Toni, Helsinki
Valpola Vaula Sinikka, Helsinki
Vanhatalo Ilari, Helsinki
Varis Hanna Leena Kristiina, Piispanristi
Varjo Fanny, Turku
Vasantola Pekko, Helsinki
Vehkaperä Tiina, Kello
Vehviläinen Petra Lotti Emilia, Helsinki
Vejdani Aysheh, Loimaa
Vellonen Jarmo Tapio Kalervo, Porvoo
Vesala Essi, Helsinki
Vihervuori Saija, Kuopio
Viitala Marje Leila, Tampere
Viitaniemi Anni Tellervo, Helsinki
Villanueva Niina Susanna, Turku
Vilppula Emma, Helsinki
Vincelot Niina, Kokemäki
Virkki Nita, Helsinki
Virkkunen Raita Marjatta, Helsinki
Virtanen Ari Juhani, Sastamala
Viskari Marika, Kangasala
Von Schantz Carolina, Helsinki
Vuolanto Mari Hanna, Helsinki
Vuonokari Anna-Kaisa, Turku
Välikangas Jenni, Tampere
Ward Patrick, Rääkkylä
Wiking Kristin, Helsingfors
Yau Man Mandy, Helsinki
Ylhäinen Sirpa Maritta, Outokumpu
Yli-Antola Marjo, Turku
Ylönen Nanna, Helsinki
Yrjölä Eero, Helsinki
Zudov Dmitri, Helsinki
Zweygberg Eliya, Helsinki
Ängeslevä Mikko, Korkeaoja
Öhrnberg Katja Maaria, Fiskari
Österlund Jenni, Jakobstad

Mediataide

Aalto Ville, Helsinki
Aaltonen Mikko, Helsinki
Abou Askar Shareef, Helsinki
Ahonen Antti, Helsinki
Ahonen Jani, Helsinki
Al-Busultan Bilal Mahmood Mahdi, Övermalax
Ali-Keskikylä Jenni, Lieto
Andersson Tomi, Espoo
Anderzén Jan Petteri, Tampere
Autio Jaakko, Helsinki
Bredenberg Timo, Tampere
De La Cruz Gabriel, Helsinki
Eerola Jussi Petteri, Sipoo
Elivuo Markku, Kerava
Elivuo Ritva-Liisa, Kerava
Endo Etsuro, Espoo
Escobar Jessica, Helsinki
Forsberg Robin, Helsinki
Goldblatt Taija, Tampere
Górzna Ewa, Helsinki
Granö Veli Matti Juhani, Kulloonkylä
Grayson Ava Imogen, Helsinki
Haapaniemi Teemu, Helsinki
Heikkinen Jani, Kuopio
Heinonen Helka, Helsinki
Hirvimäki Niko, Helsinki
Holopainen Naomi, Helsinki
Hotta Hanna-Mari, Kajaani
Hurtig Kaarle, Helsinki
Hyvönen Samuli, Jyväskylä
Häkkinen Marko, Lahti
Hänninen Soila Hannele, Helsinki
Jaakkola Sampo, Kuopio
Jalasaho Anna Eerika, Helsinki
Jauhiainen Ilpo Henrik, Helsinki
Javits Alisa, Helsinki
Johansson Sampo, Helsinki
Jussila Antti Kaarle, Turku
Järvi Juho, Tampere
Jääskeläinen Leena Kaisa, Helsinki
Kanerva Vili, Helsinki
Kantonen Atte, Helsinki
Kasari Juan Ola, Helsinki
Kivikataja Lauri, Helsinki
Kivistö Iida-Sofia, Turku
Kokkomäki Jenni Karoliina, Helsinki
Korhonen Teemu, Helsinki
Koskinen Henna, Katinala
Koskinen Mika, Helsinki
Koskinen Panu, Katinala
Kuikka Anikó, Helsinki
Kulmala Antti Pekka, Pöytyä
Kulmala Virve Sirke Hannele, Lieto
Kuronen Jukka, Riihimäki
Kurumaa Wilma, Tampere
Kuusela Iikko, Helsinki
Käräjäoja Pasi, Lahti
Laakso Antti, Turku
Laine Jukka, Helsinki
Laine Kristina, Helsinki
Launonen Veera, Kuopio
Lavapuro Jaakko, Tampere
Leskinen Einari, Helsinki
Lindholm Tuukka, Helsinki
Marjamaa Veera, Helsinki
Miron Katarzyna, Helsinki
Nieminen Arttu, Rovaniemi
Nieminen Terhi, Helsinki
Nikiforow Toni-Kristian, Söderkulla
Nivalainen Veera, Helsinki
Nousiainen Anna-Mari, Helsinki
Nousiainen Tero, Hausjärvi
Nurmi Jouni Michael, Jyväskylä
Nurmi Sipiläinen Niko Tii, Helsinki
Nybergh Felix Victor, Espoo
Oja Milla-Kariina, Helsinki
Ojala Konsta, Helsinki
Paavilainen Rosaliina, Helsinki
Palillo Sofia, Helsinki
Parrilla Suvi Anna, Helsinki
Pelli Oskari, Helsinki
Pesonen Jaakko Petteri, Suomusjärvi
Piikkilä Pääsky, Helsinki
Pitkänen Ilkka Tapani, Helsinki
Protasiewicz Ernest, Helsinki
Pulkkinen Eero, Eura
Raasakka Mirka, Turku
Rinne Miia Pauliina, Helsinki
Rogers Sami Johannes, Tampere
Ruikka Petri Eemeli, Helsinki
Ruusunen Marja, Helsinki
Rämö Laura, Helsinki
Rönkkömäki Jere, Oulu
Saari Sanni, Helsinki
Saarikko Petri Tapani, Vääksy
Salo Ville, Helsinki
Sánchez Camilo, Helsinki
Saraste Paula Kristiina, Helsinki
Sarva Sanna Sari Susanna, Espoo
Seppälä Laura, Helsinki
Shrestha Jesus, Helsinki
Siren Joonas Vilhelm, Helsinki
Sivén Veli-Ville, Helsinki
Skalskis Michail, Helsinki
Suoninen Heli, Helsinki
Syväoja Maaret, Helsinki
Tamminen Saara Kanerva, Helsinki
Tanner Sampsa Samuli, Ylhäinen
Tavast Ville Valtteri, Helsinki
Tiainen Niko, Rauma
Tornberg Tuomas Valter, Helsinki
Tuovinen Tuomo Santeri, Helsinki
Vaarnamo Aarni, Helsinki
Váli Tekla, Helsinki
Valja Pinja Inka Susanna, Helsinki
Van Der Rijt Arvid, Helsingfors
Van Giersbergen Alex, Helsinki
Vertanen Sara, Helsinki
Virtanen Jukka, Sipoo
Vogt Lucas, Helsingfors
Volgin Dmitri, Turku
Vuorela Antti, Nokia
Weckström Anne, Espoo
Wright Timo Frederick, Helsinki
Åkesson Martin Lennart, Helsinki

Monitaide 

Bartaku Bart, Helsinki
Aaltojärvi Ina, Helsinki
Ahjokoski Anu, Tampere
Ahlqvist Arja Ritva Kyllikki, Pilpala
Aho Timo, Helsinki
Ahola Kimmo, Pernaa
Ahopelto Pauli Johannes Apollo, Helsinki
Ahvonen Laura, Turku
Anttonen Heidi, Tampere
Arola Noora, Kuopio
Auri Una, Helsinki
Autio Sirkku Johanna, Tampere
Berg Antti, Helsinki
Björkroth Tiia, Espoo
Blomqvist Carina, Lahti
Bomash Elizaveta, Hyvinkää
Brotherus Hanna Maaria, Helsinki
Bullivant Jessie, Helsinki
Camara N'Fanly, Helsinki
Campos Gabriela De, Helsinki
Chydenius Isabella, Helsinki
Dao Phuong, Helsinki
Das Suvadeep, Helsinki
Delgado Jermias, Helsinki
Deligiannaki Sofia, Helsinki
Dempsey Oscar, Helsinki
Eerola Satu Talvikki, Helsinki
Eilittä Elvira, Helsinki
Ekström Nina Maj-Len, Hindhår
Elischka Synes, Helsinki
Elo Mimosa, Lovisa
Ermala Aaro Yrjänä Johannes, Paattinen
Ervasti Elsa, Helsinki
Erälinna Marko, Turku
Eskelinen Una, Helsinki
Forslund Johan, Helsinki
Frangén Simo, Tampere
Geitel Henry Fredrik, Helsinki
Gutierrez Figueroa Victor Hugo, Jyväskylä
Haaja Marko, Kotka
Haili Taru, Helsinki
Halonen Aino Orvokki, Helsinki
Hannikainen Juhana, Kouvola
Harju Jonna, Turku
Harri Minna Katariina, Helsinki
Hattunen Noora, Joensuu
Haveri Satu, Seinäjoki
Heikkilä Tanja, Lapua
Heikkinen Eveliina, Helsinki
Heininen Joni, Tampere
Heino Tytti, Helsinki
Heinonen Helena, Raisio
Helinheimo Santeri, Helsinki
Hellgren Nestori, Lahti
Helminen Aki, Lahti
Helminen Antti Elias, Helsinki
Henttinen Piia, Kangasala
Henttinen Tommi, Tampere
Henttonen Tiina, Helsinki
Henttu Sini, Helsinki
Herranen Netta Liisa, Kouvola
Hertz Jussi, Helsinki
Hiltunen Olli, Helsinki
Holopainen Meera, Espoo
Hopia Niila, Tuusula
Hopkins Tony, Turku
Horvath Sebastian, Turku
Huotari Joona, Helsinki
Huttunen Harri, Tampere
Huttunen Inna, Helsinki
Hyyrynen Antti, Lappeenranta
Hägglund Iida, Helsinki
Hämäläinen Jenni, Tampere
Hänninen Laura Maria, Helsinki
Hänninen Pekka, Helsinki
Ijäs Hanna Pilvi, Helsinki
Ikonen Marjo Nina, Ulkomaat
Ilmonen Sofia, Helsinki
Isola Pipsu (Sini), Helsinki
Itäpelto Ukko-Pekka, Helsinki
Jaakkola Elina, Helsinki
Jalili Villarroel Paola, Helsinki
Jalomäki Sanna Mari, Helsinki
Jaro Riku, Helsinki
Johnson Hannaliisa, Helsinki
Jokinen Mikko, Vantaa
Jokiranta Rita Mari-Anna, Mariehamn
Joutsimies Sami, Kerava
Junnila Lasse, Turku
Juola Petri, Helsinki
Juoperi Simeoni, Helsinki
Jussila Kalle, Kaukalampi
Juvani Kati, Saloinen
Järveläinen Olli, Tuusula
Järvinen Juha, Kesti
Kaarakainen Jaakko Johannes, Helsinki
Kaikkonen Jukka, Jyväskylä
Kaipainen Raisa, Antskog
Kallinen Outi Irinja, Helsinki
Kallio Jarmo, Ylöjärvi
Kalliola Jori Tapio, Hanko
Kangasniemi Saija Alexandra, Helsinki
Kantola Riku, Porvoo
Karlsson Cia Christina, Helsinki
Karttunen Sami, Savonlinna
Kavaleuskaya Vera, Espoo
Kayrouz Daniel, Helsinki
Kemppainen Tiina Marja Susanna, Koura
Kemppi Taneli, Tampere
Ketola Annukka, Kauttua
Kettu Miska, Helsinki
Kettunen Miia Beerit, Rovaniemi
Keurulainen Mia, Helsinki
Kiiala Outi, Helsinki
Kiiskilä Teemu, Tampere
Kilpinen Jere Petteri, Kankaanpää
Kinnunen Samuli, Vantaa
Kitti Toni, Helsinki
Kiuru Antti Sakari, Helsinki
Klimenko Katariina, Helsinki
Koistinen Tanja, Äkäslompolo
Koivistoinen Teemu, Siuntio
Kola Kari, Joensuu
Kontinen Tero Sakari, Helsinki
Korhonen Matias, Tampere
Korhonen Matti, Jyväskylä
Korkeaoja Aapo Kustaa, Korkeaoja
Korpi Anne-Maria, Espoo
Kortesoja Antti-Jussi, Tampere
Koskinen Anni-Maija, Helsinki
Koskinen Jari, Tampere
Kosola Essi, Rovaniemi
Kosonen Siru, Helsinki
Kotiranta Antti, Kuopio
Kovanen Ellu, Palokka
Kovanen Paula, Helsinki
Koyama Yasushi, Helsinki
Kuhlström Nora, Kokkola
Kuikka Riku-Petteri, Helsinki
Kuisma Laura, Halikko
Kukkonen Julia, Revonkylä
Kumpulainen Tuomas Henrikki, Oulu
Kurri Pia, Sastamala
Kuusimäki Niina, Tampere
Kuusisto Ent. Juhola Niina-Matilda, Mäntyharju
Kyllönen Sinikka, Rovaniemi
Kärki Laura Karoliina, Ulkomaat
Köykkä Kati, Helsinki
Laamanen Lasse Ilari, Ulkomaat
Laasonen Kaisa Mari, Joensuu
Lahtinen Kari, Tampere
Laiho Elisa Johanna, Riihimäki
Laine Riina, Helsinki
Laine Tero, Lahti
Lajola Susan, Helsinki
Lambo Hatz, Helsinki
Lammassaari Keijo Jaakko, Kuopio
Lammi Henna, Turku
Lampinen Maisa, Helsinki
Lampinen Petra Johanna, Helsinki
Lanerva Teo, Espoo
Lange Tanja, Helsinki
Lanki Jukka Antero, Kotka
Laurén Laura, Turku
Lehiö Juho, Helsinki
Lehtinen Minea, Turku
Lehtonen Henrietta, Tampere
Leinonen Ann-Mari, Helsinki
Leinonen Pekka Juhani, Hamina
Leinonen Tuija Marketta, Vantaa
Levonsaari Anthoni, Jyväskylä
Lifländer Jari, Tampere
Lindahl Mimosa, Porvoo
Lindblom Sandra, Helsinki
Louhola Uma, Turku
Luhtaniemi Milka, Helsinki
Lund Minna, Helsinki
Luoma Päivi Sofia, Tampere
Luomaa Riku, Jyväskylä
Lönegren Jan-Christian, Porvoo
Mannila Annina, Tampere
Martin Klaus, Tolkkinen
Marttila-Ojanen Anne, Seinäjoki
Matinniemi Julia, Helsinki
Mattila Lauri Antti Ilmari, Helsinki
Mattila Ville, Jyväskylä
Maunuksela Marko, Seinäjoki
Medel Gonzalez Cristian, Helsinki
Melartin Jonathan, Tampere
Mena-Landry Erica, Fiskars
Metteri Vilma Valpuri, Helsinki
Micklin Vilho, Helsinki
Miettinen Pihla Riikka, Helsinki
Miinala Kalle, Turku
Mikkelinen Jerry, Tampere
Mikkola Lauri, Helsinki
Mikkonen Matti, Raisio
Mikkonen Tintti Arja, Kangasala As
Mononen Tapani, Ulkomaat
Mustafa Mohammed Ibrahim, Helsinki
Mustakallio Riikka, Vantaa
Mäkelä Jaakko, Helsinki
Mäkelä Jarkko, Västerskog
Mäkelä Sara, Lahti
Mäkinen Markus, Nuutajärvi
Möttö Joona, Helsinki
Naukkarinen Anne, Helsinki
Nauska Hanna, Helsinki
Niemi Tapio Ilmari, Rauma
Nieminen Essi, Helsinki
Niskanen Sauli, Jyväskylä
Nissinen Iida, Helsinki
Niva Eveliina, Äkäslompolo
Nurmi Kalle, Tampere
Nurminen Sari, Jyväskylä
Nykyri Antti Kaleva, Vantaa
Nykänen Mikko, Oulu
Nyrhinen Juhana Matias, Poikelus
Ohvo Miikka, Lahti
Oja Jukka, Helsinki
Ojanen Hanna, Turku
Ojutkangas Enni, Helsinki
Ojutkangas Ossi Antero, Tampere
Oksanen Antti Jussi, Turku
Oksanen Eija Kaarina, Porvoo
Oksanen Katri, Turku
Olausen Harald Birger, Helsinki
Ollila Jussi, Helsinki
Olsonen Atte, Helsinki
Osanen Merja, Forssa
Paaso Juuso, Helsinki
Pakkala Petterberg Pyry, Helsinki
Pakkanen Juuso, Helsinki
Palm Tiina Magdalena Hannele, Helsinki
Palomäki Oskari, Tampere
Panula Sanna, Lapua
Partanen Riikka, Jyväskylä
Pascual Esparza Maria Daniela, Helsinki
Peacock Katja, Riihimäki
Pehkonen Janna, Helsinki
Pekkala Maikki, Karjalohja
Pekkinen Harri, Vantaa
Peltola Markku, Sibbo
Peltonen Timo Tapio, Helsinki
Pentti Mila Ursula, Helsinki
Pere Sointu, Helsinki
Pihlainen Petri, Porvoo
Piironen Assi, Tampere
Pirinen Miia, Kangasala
Pisu Alessandra, Jakobstad Pietarsaari
Pitkänen Mari Emilia, Kajaani
Pluciennik Marek Waldemar, Helsinki
Pohjalainen Hanna Kaisa, Vantaa
Poser Lasse, Helsinki
Poutiainen Petri, Helsinki
Puurunen Risto, Joutsa
Raappana Valpuri, Tampere
Raatikainen Joakim, Helsinki
Rajan Vishnu Vardhani, Helsinki
Rantala Marja-Leena, Helsinki
Rantala Minna-Kaisa, Äystö
Rantanen Asko, Nummela
Ratilainen Kari, Joensuu
Rautavuori Roni, Helsinki
Reponen Heidi, Helsinki
Reunanen Aurora, Helsinki
Riikonen Cecilia, Joensuu
Rinkinen Anu, Jyväskylä
Risku Anni, Seinäjoki
Ritvanen Tanja, Tampere
Rogatchi Inna, Turku
Rogers Matias, Tampere
Roivas Jani, Helsinki
Roumagnac Vincent, Helsinki
Ruiz Irena, Helsinki
Ruskanen Jussi, Helsinki
Rytkönen Oula, Helsinki
Räsänen Emma, Helsinki
Räsänen Julia, Tampere
Rönkkö Aki, Helsinki
Saarinen Ina, Helsinki
Saarits Linnea, Helsinki
Saastamoinen-Barrois Sanna, Helsinki
Saisio Elsa Helena, Helsinki
Saksman Maija Pauliina, Helsinki
Salervo Ville, Helsinki
Salmela Janina, Turku
Salmi Elina, Kangasala
Salminen Janne, Kirkkonummi
Salminen Janne, Turku
Salminen Malla, Helsinki
Salo Salla-Maria Kaarina, Pernaja
Salomaa Janne, Tampere
Salovaara Aija Katja Susanna, Helsinki
Sandbäck Alexandra Marina, Jakobstad
Sandgren Venla, Helsinki
Sarajärvi Henri, Järvenpää
Sarasjoki Lea Elisabet, Fiskari
Saravo Mari, Mikkeli
Savallampi Marianne, Helsinki
Sederholm Ines, Helsinki
Seyedihosnaroudi Seyedsoroush, Helsinki
Shahmardan Kamran, Imatra
Shiwan Kozeen, Helsinki
Sidiropoulos Ioannis, Helsinki
Siirtola Anu, Turku
Siivonen Harri-Tapio, Turku
Silvo Helmi, Helsinki
Sinisalo Annina, Helsinki
Sinkkonen Johanna, Turku
Sirainen Jaakko, Helsinki
Sirkka Mira, Helsinki
Sjöström Varia, Helsinki
Skylar Katia, Helsinki
Soini Jesse, Valkeakoski
Sointukangas Kati Carita, Karjaa
Sonin Anton, Helsinki
Soppela Jan Tomas, Helsinki
Sorjonen Tiia, Kuopio
Suihkonen Viivi, Helsinki
Summanen Petri, Helsinki
Suopajärvi Ville, Turku
Sytelä Teemu, Tampere
Söderlund Liisa, Helsinki
Söderström Mira-Zusan, Ekenäs
Taavitsainen Katja-Maria/Kay, Helsinki
Taberman Laura, Turku
Tarpila Maiju, Vantaa
Tervonen Elina, Helsinki
Tiitta Masi, Helsinki
Tikka Marja-Liisa, Helsinki
Tikkanen Henna, Helsinki
Tikkanen Katri, Helsinki
Torkkel Laura, Outokumpu
Torvinen Heini, Jyväskylä
Tryyki Vilma, Helsinki
Tsutsunen Jyrki, Porvoo
Tulikoura Tatu, Helsinki
Tuloisela Otto, Posio
Tuomala Enni-Kukka, Ulkomaat
Tuomisto Ida-Sofia, Helsinki
Turpeenoja Tuomas, Oulu
Turunen Tuomo, Joensuu
Türkmen Kenan, Helsinki
Tyrniluoto Susa, Tampere
Tähkänen Timo Olavi, Helsinki
Törrönen Mikko, Helsinki
Uusisilta-Immonen Heini Johanna, Järvenpää
Vahtera Kirsi, Lahti
Vainio Antti, Nurmo
Valkonen Johannes, Helsinki
Valtanen Justus, Helsinki
Valve Julius, Helsinki
Valve Merja, Helsinki
Vanhala Pauli Arto, Sääksjärvi
Vanhatalo Tatu, Helsinki
Vantola Vilma, Helsinki
Varstala Panu Antero, Kerkkoo
Vehmas Janne, Jyskä
Venesjärvi Lauri Ilmari, Lahti
Vento Anni, Joensuu
Vesamo Eetu, Helsinki
Vilenius Petri Johannes, Lahti
Virman Ellen, Helsinki
Virronen Indrek, Oulu
Virta Anne, Tampere
Vuolteenaho Tuomo, Helsinki
Vuori Minna Katariina, Kirkkonummi
Vuorinen Anna-Kaisa, Tampere
Vuorinen Turkka, Tampere
Vähämäki Jari, Reitkalli
Vähäniitty Mikko, Jyväskylä
Välinoro Anne Katriina, Tampere
Värri Taina Helena, Helsinki
Wahlsten Jali, Helsinki
Walters Jasmiina, Helsinki
Wingren Emily May, Helsinki
Äärelä Elina, Helsinki

Muotoilu

Aalto Paula Elina, Helsinki
Ahlström Eva, Helsinki
Ahokas Iiro Antero, Helsinki
Ahola Nyyti, Helsinki
Akhlaghmoayed Sara, Helsinki
Alaranta Janne, Tampere
Ala-Uotila Fanni Mirjami, Tampere
Alonen Tuomas Samuli, Jyväskylä
Alrseg Khulood Mohammed Fadhil, Espoo
Ananin Juhani, Tampere
Anderson Heta, Helsinki
Arvilommi Ann Karoliina Camilla, Värtsilä
Blåfield Paula Elisabet, Vaasa
Eliala Henni, Urjala
Feuerbacher Susanna, Karkkila
Feuerbacher Tobias, Karkkila
Fleming Nora Sonja, Helsinki
Forss Carolina, Helsinki
Gelera Amy, Helsinki
Greis Lauri-Pekka, Helsinki
Haapasalo Marjo, Turku
Hagman Emma Antonia, Karuna
Halmesmaa Miia Johanna, Piispanristi
Hamari Eveliina, Helsinki
Helavuo Samuli, Helsinki
Hellberg Alelsandra, Helsinki
Hiltunen Reetta Leena Orvokki, Helsinki
Hintsanen Eero Taavetti, Lahti
Hytönen Sanna, Jyväskylä
Hälinen Heini, Lahti
Hänninen Jari-Petteri, Tampere
Hänninen Suvi, Espoo
Isoniemi Eliisa Hannele, Helsinki
Itkonen Laura Emilia, Helsinki
Jatuli Nina Hannele, Helsinki
Jauhiainen Maria Suvi Ilona, Helsinki
Jokela Maria, Pirkkala
Jokinen Anni, Tampere
Joutsi Saimi, Lahti
Jull Pia-Mari, Helsinki
Jäntti Kaisa, Herrala
Järvenpää Solja, Asikkala
Kainulainen Susanna, Helsinki
Kaitila Hilja-Maaria, Lahti
Kallionkieli Henna Kaarina, Pori
Kanerva Ari Pekka, Turku
Kassila Oona, Helsinki
Katz Dylan, Tampere
Kauhala Oona, Helsinki
Kayiwa Lincoln, Helsinki
Kemppainen Eetu, Helsinki
Keränen Leena-Marja, Sipoo
Keto Mari Johanna, Ulkomaat
Kettunen Iina, Helsinki
Kettunen Milla Emilia, Lahti
Khamutovskaja Kristina, Espoo
Kiialainen Maria, Ulkomaat
Kim Min Kyoung, Posio
Komulainen Minna, Poikko
Korppi Saara-Leena Anniina, Vantaa
Kuusela Tuija Kristiina, Helsinki
Käki Aino, Helsinki
Laakso Annina, Akaa
Lahtinen Joona, Helsinki
Lahtinen Nina, Turku
Laine Annukka, Helsinki
Laine Pinja, Helsinki
Laukka Tuula Alise, Luoma
Leivo Anton, Helsinki
Leppänen Jarno, Ulkomaat
Lind Leena, Tampere
Louhi Joona, Helsinki
Maansalo Kaisa Marjatta, Tampere
Malmberg Elina, Tampere
McPartlan Mary, Helsinki
Michelsen Aino, Helsinki
Mäensivu Jenni, Helsinki
Niemi Mikko, Piikkiö
Nummela Jani, Helsinki
Numminen Marjut, Harviala
Nylander Pirjo Irene, Helsinki
Oikkonen Teija, Helsinki
Oinas-Yliniemi Mervi, Pirkkala
Oja Tapio, Kolari
Ojala Jussi-Pekka, Helsinki
Ojala Konsta Antero, Helsinki
Ojanen Johanna, Helsinki
Palacios Ylätalo Martin, Helsinki
Palmu Matilda, Helsinki
Palomäki Hanne, Helsinki
Patel Jitan V., Helsinki
Pehkonen Jenni, Helsinki
Peltola Kati, Helsinki
Peltonen Eemu, Helsinki
Peltoniemi Antti, Helsinki
Pietilä Jesse Markku Johannes, Helsinki
Pitkäjärvi Anni, Espoo
Pohjola Ulla Helena, Tampere
Polttila Anne, Helsinki
Puustinen Aleksi, Helsinki
Pylkkö Seija, Lappeenranta
Pyykkö Birgit, Pirkkala
Rajakallio Tiina Johanna, Lappeenranta
Rajala Ellen, Helsinki
Rapo Anni-Maaria, Helsinki
Rauhamäki Katja Päivi Kristiina, Vihtavuori
Renvall Saara Lenina, Helsinki
Risku Juhani Henrik, Laukaa
Ruohonen Anna Aira Kristiina, Helsinki
Rusanen Laura, Helsinki
Ruskola Saara, Helsinki
Ruuttunen Paula Talvikki, Mikkeli
Räisänen Ville, Helsinki
Saajanaho Kristina, Helsinki
Saari Elina, Orimattila
Saari Jari Seppo, Vantaa
Saarivuori-Eskola Laura, Tampere
Saavala Sini, Helsinki
Salli Timo, Helsinki
Salonen Jenni, Helsinki
Salonen Teemu, Auttoinen
Sarasoja Anna, Helsinki
Savolainen Eija, Kuopio
Semi Anna-Eveliina, Helsinki
Seppälä Katriina, Porvoo
Siimes Satu Marja Tuulikki, Helsinki
Sorsa Jenni Mari Pauliina, Nuutajärvi
Suhonen Mari, Tihusniemi
Sundman-Laakso Mariia Ulrika, Helsinki
Syrén-Fawaz Mari Irmeli, Pori
Särökaari Hanna, Helsinki
Taipale Turkka, Helsinki
Takahashi Yuka, Helsinki
Tamminen Veera, Helsinki
Tullinen Kaisu, Tampere
Tuomanen Leena, Helsinki
Törmälä Netta, Helsinki
Valkola Jyrki Veikko, Vantaa
Vehmaanperä Juha, Helsinki
Vesterinen Jari Matti, Mallusjoki
Viljala Kati, Helsinki
Vilppula Matti, Nuutajärvi
Viskari Oona-Maria, Helsinki
Vitikka Venla, Helsinki
Vornanen Heidi, Helsinki
Vuorenpää Veera, Turku
Väisänen Laura, Helsinki
Wahlsten Tiia, Kirkkonummi
Wassmund Mikaela, Lahti

Musiikki

Aaltio Mikko, Helsinki
Aalto Markku, Vantaa
Aalto Suvi, Helsinki
Aaltonen Jussi, Lahti
Aaltonen Miitri, Lappeenranta
Aarnio Emilia, Oulu
Aarnio Teea, Helsinki
Aarrelampi Janne, Helsinki
Aartela Saija, Tampere
Ahjoniemi Sofia Milka Marjaana, Pusula
Ahlgren Sebastian, Turku
Ahlgren Tino, Turku
Ahlqvist Meerika, Helsinki
Ahlstedt Artturi, Kuopio
Ahlstedt Björn Fredrik, Turku
Aho Jonne, Tampere
Aho Otso, Helsinki
Ahola Tatu, Helsinki
Aholaita Hannu, Lempäälä
Ahonen Eemil, Jyväskylä
Ahonen Jiri Kalervo, Tampere
Ahonen Sami, Porvoo
Ahoniemi Aleksi Kalevinpoika, Helsinki
Ahopelto Matti, Helsinki
Ahtiainen Henrik Janne Kalevi, Helsinki
Ahtila Vuokko Ilona, Hämeenlinna
Aikio Arvo, Helsinki
Airaniemi Ville-Veikko, Helsinki
Airola Aaro, Helsinki
Aitakangas Juha, Pori
Aittokoski Sari Sinikka, Helsinki
Akenami Davia, Vantaa
Ala Hannu, Jyväskylä
Alahuhtala Otto, Helsinki
Alajuuma Ville, Helsinki
Alanen Ida, Helsinki
Alanen Juha-Pekka, Tampere
Alanko Ilkka, Espoo
Alaruikka Rauli, Oulu
Alatalo Kalle, Tampere
Alatalo Tuomas, Helsinki
Alatörmänen Elina, Kittilä
Ala-Äijälä Jutta, Helsinki
Alemanno Antonio, Helsinki
Alhojärvi Lauri, Helsinki
Alikoski Aarno Johannes, Helsinki
Allard Amir, Helsinki
Almila Joonas, Helsinki
Alonen Pekka, Turku
Alsaedi Ali Adnan Saad, Helsinki
Andersson Frans, Porvoo
Anisimoff Mikko, Helsinki
Annala Jutta, Tampere
Annala Marko Kristian, Tampere
Antila Mikko, Helsinki
Antola Iida, Ulkomaat
Anttila Ari-Pekka Matias "Ape", Lohja
Anttila Arto Johannes, Kaustinen
Anttila Juha-Matti, Ylöjärvi
Anttila Marko, Vaasa
Anttila Olli, Ylöjärvi
Anttonen Anna-Sofia, Helsinki
Anttonen Antti, Kausala
Anttonen Heikki, Helsinki
Anttonen Ville Jesper, Helsinki
Apell Iitu, Kuopio
Arha Lila, Nokia
Arkimaa Pyry, Rovaniemi
Arvila Harri, Nummela
Asikainen Risto Armas, Helsinki
Aslo Lili, Helsinki
Asp Sami, Tampere
Assefa Abdissa, Helsinki
Asu Lasse, Jyväskylä
Aukio Miika, Helsinki
Aunola Ville, Orivesi Asema
Autere Aleksi, Helsinki
Autio Antti, Helsinki
Autio Maarika Eila Kirsi, Helsinki
Autio Sofia, Espoo
Auvinen Jani, Tampere
Avendaño Guerra Alan Noe, Helsinki
Back Tatu, Helsinki
Backlund Tapio Kaj Kristian, Helsinki
Bakieh Rami, Helsinki
Balbatsu Emma, Jyväskylä
Barry Davitt, Helsinki
Belaneh Iyouseyas, Vantaa
Bergman Sami Henrik, Sirkkakoski
Bergström Hanna, Helsinki
Berthelsen Aqqalu, Inari
Björk Mikko, Helsinki
Björkroth Janne, Helsinki
Björkroth Joona, Espoo
Björn Tommi, Lappeenranta
Blom Kimmo, Riihimäki
Blomberg Teemu, Helsinki
Blommendahl Waldemar, Helsinki
Bogataj Kristina, Helsinki
Bondfolk Aleksi, Jyväskylä
Borén Artturi, Tampere
Broda Henna, Helsinki
Broman Teemu, Tampere
Brooke Thomas, Lievestuore
Bruun Tuomas Valtteri, Helsinki
Budsko Willie, Helsinki
Byström Veli, Helsinki
Bäckman Johannes, Helsinki
Bäckman Veli-Pekka, Sastamala
Bäckström Erik, Joensuu
Bäckström Jouni, Vantaa
Canatan Bengi, Helsinki
Carlsson Jan, Helsinki
Casserly Linnéa Sundfær, Lohja
Castrén Mona, Helsingfors
Castrillón Natalia, Helsinki
Chiwalala Arnold, Espoo
Chorell Hanna, Helsinki
Chorell Niall, Helsinki
Collan Anni, Turku
Colliander Miika, Helsinki
Dahlblom Tuomo, Helsinki
Dahlgren Jonas, Helsinki
Dahllund Rickard Olof Johannes, Åbo
D'Anna Alessandro, Helsinki
Dassum Pentti, Tampere
Davies Roger, Sotkamo
Debreczeni Johanna, Siuro
Dewan Robin, Helsinki
Dmitrenko Dmitri, Turku, Finland
Dolk Viksten Henna, Helsinki
Dornik Manca, Helsinki
Dostal Terhi Marianne, Ulkomaat
Druzhinin Viacheslav, Helsinki
Dumitrescu Adina Carmen, Tampere
Edelmann Ilari, Fiskari
Eeben Aleksi, Helsinki
Eerola Jari, Tampere
Eerola Teemu, Helsinki
Eira Sini, Helsinki
Eklund Annika, Sipoo
Ekman Joni, Tampere
Ekman Matti Henrik, Jyskä
Ekola-Salonen Hanna Kaarina, Pusula
El Husseini Oscar, Jyväskylä
Elgland Markus Mikael, Vaajakoski
Elijärvi Satu, Helsinki
Ellonen Arto, Helsinki
Elonen Anni Elisa, Helsinki
Enckell Wille, Tampere
Engström Minna, Klaukkala
Engström Sanna, Turku
Enqvist Aapo, Helsinki
Eriksson Anna Sofia, Uusikaupunki
Eriksson Kristian, Tampere
Eriksson Laura, Helsinki
Erkinharju Teijo, Espoo
Erkkilä Samuli, Hankasalmi
Erma Jari, Jyväskylä
Eronen Susanna, Helsinki
Ertamo Sampsa, Hämeenlinna
Eränkö Timo, Helsinki
Eskelinen Jukka, Tuusula
Eskelinen Konsta, Tampere
Eskelinen Senni, Helsinki
Eskelinen Tatu, Helsinki
Eskola Jukka Harri Tapio, Helsinki
Essel Jesse Ogomon, Helsinki
Etelävuori Niclas, Helsinki
Fabritius Rudolf, Helsinki
Faleeh Ali, Helsinki
Fant Björn Tomas, Vasa
Ferrand Akseli, Helsinki
Fjällström Otto, Jyväskylä
Forsberg Minna, Mäntylahti
Forsberg Vera, Vantaa
Forsblom Visa, Kuopio
Forssten Sami, Vantaa
Francett Nicholas, Inari
Franklin Anita Matilda Viktoria, Parainen
Gargano Mauro, Vantaa
Gavalas Lukas, Vantaa
Geagea Jonna, Helsinki
Geitel Jesper, Helsinki
Goodman Michael, Espoo
Granö Lars-Henrik Wilhelm, Helsinki
Greenlaw Kevin Andrew, Helsinki
Griffin Meri Aino-Liina, Helsinki
Grundström Esko, Loviisa
Grönfors Dimitri, Helsinki
Grönlund Aapo, Espoo
Grönroos Juhani, Helsinki
Grönroos Sami, Helsinki
Gyekye Aron, Helsinki
Haahti Pekka Hannu Gabriel, Helsinki
Haaja Vesa Petri Olavi, Klaukkala
Haanpää Matti, Ylöjärvi
Haapakoski Henri, Vantaa
Haapala Kari, Helsinki
Haapala Viljami, Helsinki
Haapaniemi Sampo, Helsinki
Haapaniemi Tuukka Juhana, Helsinki
Haaparanta Helena, Helsinki
Haarni Kasimir, Helsinki
Haavisto Jukka, Kangasala
Haavisto Matias, Jyskä
Hackman Christer, Espoo
Hagelberg Sami, Espoo
Hagfors Charlotta, Kerava
Hagmark Niklas, Lahti
Haimakainen Eetu, Kirkkonummi
Hakala Aki-Markus Juhani, Helsinki
Hakala Matias, Helsinki
Hakalax Juho, Tampere
Hakanen Janne, Tampere
Hakaniemi Aleksanteri, Helsinki
Hakaniemi Jalmari, Helsinki
Hakanpää Tua Sofia, Espoo
Hakkarainen Mikael, Helsinki
Hakkarainen Roope, Kuopio
Hallikainen Jukka, Miehikkälä
Halme Aapo Heikki Aleksi, Kuopio
Halmetoja Anna, Helsinki
Halmetoja Antti, Neuvoton
Halmetoja Ville-Eemeli, Helsinki
Halmkrona Janne Matias, Helsinki
Halonen Heta, Pori
Halonen Matti, Helsinki
Halonen Roope, Oulu
Halonen Tanja, Helsinki
Halttunen Janne-Christian, Tampere
Hammarberg Erika, Helsinki
Hammarén Teemu Hannes, Helsinki
Hannula Niina, Kokkola
Hanski Anna, Helsinki
Happonen Juha Olavi, Kuopio
Hapuli Juhani Iisakki, Helsinki
Harjanne Sonetta, Helsinki
Harju Jukka, Järvenpää
Harju Kirsi-Marja, Ulkomaat
Harjunniemi Tero, Tampere
Harlin Sami, Närhilä
Harri Jopi, Turku
Hárs Laura, Helsinki
Hartelin Aarne, Littoinen
Hartikainen Heli, Helsinki
Hartikainen Iika, Helsinki
Hartonen Olli, Espoo
Hassan Mahamed, Helsinki
Hatakka Kari Arvo Ilari, Helsinki
Hatakka Maria Katariina, Turku
Hatanpää Ville, Tampere
Hatni Adil, Helsinki
Haukkaluoma Harto, Fiskars
Hauru Juho-Aleksi, Espoo
Hauru Sami, Kotka
Hauska Juha, Tampere
Hauta-Aho Pauli Oskari, Herrala
Hautala Eliina Karoliina, Helsinki
Hautamäki Jimi, Tampere
Haverinen Esa-Arvi, Helsinki
Havukainen Jarmo-Pekka, Helsinki
Heberg Kristian, Kempele
Heerman Antti, Tampere
Heikinheimo Ilmari, Helsinki
Heikinheimo Varpu, Helsinki
Heikkilä Antti, Joensuu
Heikkilä Ilari, Tampere
Heikkilä Maiju, Kokkola
Heikkilä Timo, Kausala
Heikkilä Veikko, Helsinki
Heikkinen Jim, Jyväskylä
Heikkinen Miikka, Tampere
Heikkinen Samu, Jyväskylä
Heikkonen Seppo Kalevi, Helsinki
Heimonen Lauri, Espoo
Heininen Harri, Kotka
Heininen Mikko Juhana, Turku
Heiniö Sampsa, Helsinki
Heino Ann-Marie, Helsinki
Heinonen Ilkka Petteri, Helsinki
Heinonen Markus, Järvenpää
Heinonen Matias, Helsinki
Heinonen Mika, Heinola
Heinonen Milla, Tampere
Heinonen Ukko, Helsinki
Heinämäki Timo, Helsinki
Heiskala Antti, Helsinki
Heiskanen Lotta-Maria, Helsinki
Heiskanen Reijo, Helsinki
Heiskanen Senni, Helsinki
Hela Heikki, Tampere
Helander Hans Markus, Hammarland
Helasvuo Henna, Helsinki
Helenius Jani, Hamina
Helin Ari, Tampere
Helin Seppo, Hämeenlinna
Helko Jyri, Helsinki
Hellberg Satu, Helsinki
Helminen Elsa-Maija, Helsinki
Henttonen Katariina, Jyväskylä
Herkman Ilkka, Helsinki
Hermaja Antti, Tampere
Hernandez Toppari Iris, Helsinki
Herronen Mika, Pirkkala
Hettula Aila Elina, Vantaa
Hiekkanen Konstantinos, Helsinki
Hietala Severi, Helsinki
Hietamäki Henna Emilia, Helsinki
Hietanen Pentti, Kangasala
Hiles Richard, Kouvola
Hillervo Tuomas, Salo
Hintikka Toni, Espoo
Hirvonen Anselmi Anssinpoika, Vantaa
Hirvonen Juha, Rajamäki
Hirvonen Merituuli, Helsinki
Hirvonen Siina Pauliina Anssintytär, Ikaalinen
Hissa Antti, Oulu
Hjelt Saku, Turku
Hodge Lawrence, Joensuu
Hoffrén Taito Ilkka Juhani, Pukkila
Hofmann Heinz-Juhani, Helsinki
Hoikka Juho, Helsinki
Hokka Tuomo, Savonlinna
Hokkanen Petri, Jyväskylä
Hokkanen Sami Anssi, Helsinki
Hollokoi Huba, Joensuu
Holm Jan, Kvevlax
Holmala Vesa, Tampere
Holmén Joonas, Turku
Holopainen Esa Seppo Antero, Helsinki
Hongisto Jussi, Järvenpää
Honkanen Antti, Helsinki
Hopia Ari, Kokkola
Hopponen Sami, Lehmo
Horma Hannes, Katinala
Hosseini Seyed Ahoora, Helsinki
Hotti Eve, Helsinki
Hovi Jarmo Hannes, Jyväskylä
Huhtala Juho Samuli, Helsinki
Huhtala Jussi, Pori
Hulkko Aleksanteri, Helsinki
Hulkkonen Jori Juhana, Turku
Hulkkonen Kari Aarne, Espoo
Huolman Ville Johannes, Porvoo
Huotari Janne, Oulu
Huovinen Topi, Helsinki
Hurme Jaako, Helsinki
Hurskainen Erno Janne Kristian, Rääkkylä
Hussa Aleksi, Lahti
Hussein Abdirahman, Helsinki
Hussi Matti, Lahti
Huttunen Janne, Helsinki
Huusari Mika, Kotka
Huusko Tuomo, Jyväskylä
Huuskonen Mika, Helsinki
Hynninen Antti Ilmari, Vantaa
Hynynen Janne, Lappeenranta
Hyrkäs Janne, Helsinki
Hytönen Aki, Leppävesi
Hytönen Santeri, Helsinki
Hyvärinen Alex, Helsinki
Hyvärinen Lauri, Vantaa
Hyvärinen Veli Petteri, Helsinki
Hyytiä Mika, Helsinki
Hyytiäinen Harri, Nummela
Hyytiäinen Miika Tapio, Helsinki
Hyökki Paavo, Espoo
Hyöty Jan, Vaasa
Häkkilä Arttu, Tampere
Häkkinen Aarni, Helsinki
Häkkinen Anssi Petteri Allfred, Hyvinkää
Häkli Aino, Helsinki
Hällmark Per Emil, Tampere
Hämäläinen Elias, Helsinki
Hämäläinen Ilari Aarne Olavi, Vantaa
Hämäläinen Jani, Sipoo
Hämäläinen Juhani, Espoo
Hämäläinen Lauri Olavi, Helsinki
Hämäläinen Santtu, Tampere
Hänninen Rami, Pälkäne
Härkönen Atte, Lahti
Härkönen Mari, Lappeenranta
Härmä Juha, Helsinki
Hätinen Josefiina, Kuopio
Häyrynen Antti, Helsinki
Hölli Jani, Tampere
Iduozee Ade, Helsinki
Ihalainen Ewa, Pirkkala
Ihanus Albert, Helsinki
Ihonen Theo, Helsinki
Iivonen Tony, Helsinki
Ijäs Jeremias Joonatan, Helsinki
Ijäs Maija Rakel, Helsinki
Ijäs Ville-Veikko Valtteri, Helsinki
Ikola Antti, Helsinki
Ikonen Nanna, Helsinki
Ikävalko Arto, Espoo
Ilmoniemi-Loureiro Maria, Helsinki
Ilomäki Jari, Helsinki
Ilves Linda, Helsinki
Immonen Ailu, Helsinki
Immonen Ilkka, Oulu
Immonen Ville Jarmo Mikael, Espoo
Immonen Virva, Helsinki
Immonen-Penttinen Paula, Jäppilä
Inborr Owe, Pedersöre
Isokangas Jouko, Jokela
Isoniemi Heikki, Jyväskylä
Iso-Oja Essi Katariina, Helsinki
Isotalo Ella Niina Marika, Helsinki
Itäpelto Vili, Helsinki
Iunolainen Mariam, Vaasa
Jaakkola Ella, Helsinki
Jaakkola Riikka, Lahti
Jaakkola Sami, Helsinki
Jaakonaho Jussi Petter, Helsinki
Jaatinen Axel, Åbo
Jahnukainen Jukka, Helsinki
Jaki Attila, Nummela
Jakku Jaakko, Helsinki
Jalava Juha, Lahti
Jalonen Pertti Kalervo, Järvenpää
Jansson Christian, Helsingby
Jansson Marko, Espoo
Jantunen Erkki, Orimattila
Jartti Tuuli Sinikka, Kempele
Jauhiainen Teemu, Lahti
Jay Jan, Helsinki
Joensuu Johanna, Saarenkylä
Joensuu Mikko, Helsinki
Joensuu Noora, Keminmaa
Joensuu Sami, Salo
Jokiaho Kai, Espoo
Jokihaara Harri Tapio, Tampere
Jokinen Jani, Turku
Jokinen Neea, Helsinki
Jokinen Roope, Tampere
Jokinen Samuli, Suomusjärvi
Joutseno Eevi Astrid, Helsinki
Juden Joni, Joutsa
Judin Simo, Lahti
Juhola Krista Johanna, Helsinki
Julkunen Marko, Espoo
Junnilainen Marko, Minkiö
Junnonen Jouko Tapio, Lappeenranta
Juntunen Pekka, Julkujärvi
Juntunen Veikko Johannes, Jääli
Juntura Sakari, Helsinki
Juola Mika, Kempele
Jurmu Mikael, Helsinki
Jurvelin Timo Leo, Helsinki
Jussila Jaakko, Kouvola
Juutilainen Tuomas Taneli Esanpoika, Espoo
Jylli Jukka, Helsinki
Jämsä Kai Kullervo, Helsinki
Jämsä Veli-Matti, Kokkola
Jäntti Harri Antero, Lahti
Jäntti Timo, Tampere
Järvelä Aili, Helsinki
Järvelä Jonne Jari Juhani, Lahti
Järveläinen Tiikka, Espoo
Järvenpää Vesa, Rauma
Järvi Mihkel, Lahti
Järvi Miina, Järvenpää
Järvinen Anssi, Förby
Järvinen Kai, Masala
Järvinen Mika Esko Juhani, Helsinki
Järvinen Päivi Kristiina, Helsinki
Järvinen Sami, Mäntsälä
Järvinen Tino, Lahti
Järvivuori Timi, Espoo
Jääskelä Lotta Pauliina, Helsinki
Jääskeläinen Anni, Helsinki
Kaakkomäki Jukka Tapani, Espoo
Kaakkuriniemi Mikko, Porvoo
Kaarakainen Tuomo, Iisalmi
Kaario Tero, Tampere
Kaasalainen Ari, Vantaa
Kaasalainen Pekka, Turku
Kaasinen Pietari, Hämeenlinna
Kaasinen-Paaso Mari Hannele, Helsinki
Kadir Ajad, Lohja
Kahila Elias, Jyväskylä
Kaikko Joonas, Lohja
Kaikkonen Tuomas, Iittala
Kaikuranta Jesse, Helsinki
Kainulainen Ilkka, Tampere
Kainulainen Petja Johannes, Espoo
Kainulainen Tuuli, Helsinki
Kaipainen Iivo, Espoo
Kaitanen Tuomas, Helsinki
Kaitaranta Nina, Tampere
Kakko Katariina, Helsinki
Kalaniemi Maria Helena, Espoo
Kalasa Simplice, Lahti
Kalenius Tommi Juhani, Helsinki
Kalima Kalle Severus, Ulkomaat
Kallinen-Paaso Minna-Kaisa, Helsinki
Kallio Aino, Helsinki
Kallio Karri, Säynätsalo
Kallio Kasperi, Helsinki
Kallio Lauri, Helsinki
Kallio Saku, Hikiä
Kallio Santeri Kyösti, Helsinki
Kallio Tahvo Ilkka, Espoo
Kalliola Jari, Röölä
Kalliolahti Juho, Vihti
Kallionpää Silva, Helsinki
Kallonen Jari, Naantali
Kallonen Vili, Jyväskylä
Kamara Sorie Obai, Fiskari
Kamari Fedja, Helsinki
Kananen Vilho, Kuopio
Kananoja Mikko, Helsinki
Kanerva Kim, Tampere
Kangas Joni, Seinäjoki
Kangas Juho Antti, Helsinki
Kangas Petri, Rovaniemi
Kangas Tapani, Järvenpää
Kangasjärvi Mikko, Tampere
Kangasmäki Kai-Pekka, Lappeenranta
Kangasniemi Matias, Jyväskylä
Kankaanranta Aksel, Turku
Kankare Jari, Helsinki
Kankkonen Matti, Vantaa
Kankkunen Antti, Helsinki
Kanniainen Anne-Mari, Oulu
Kanniala Mikko, Helsinki
Kannisto Jouni, Helsinki
Kannisto Jyrki, Tampere
Kantelinen Aarne Kustaa Jalmari, Helsinki
Kanth Emmalotta, Helsinki
Kantonen Antero, Helsinki
Kapustamäki Lauri, Äänekoski
Karaksela Elina, Helsinki
Karaksela Nikke, Tampere
Kare Linda, Espoo
Karejoki Olli, Lahti
Karesluoto Juha, Lieto
Karhi Emilia, Finland
Karhi Susanna, Helsinki
Karhujoki Jussi, Turku
Karhula Vesa, Oulu
Kari Lassi Hermanni, Fiskars
Kari Olli, Fiskars
Kari Olli Ilari, Helsinki
Karjalainen Akusti, Helsinki
Karjalainen Anna, Helsinki
Karjalainen Joonas, Oulu
Karjalainen Kaisa, Helsinki
Karjalainen Mikko Sakari, Helsinki
Karjalainen Väinö, Helsinki
Karjula Anna, Helsinki
Karjula Suvi, Tampere
Karpansaari Mikko, Tampere
Karppi Lotta Maija Eveliina, Piikkiö
Karppinen Aleksi, Helsinki
Karppinen Mika, Helsinki
Karttunen Ville Matti, Helsinki
Karvonen Topi, Helsinki
Kaskimaa Ilja, Koria
Kasurinen Joonas, Helsinki
Kasurinen Sampo, Helsinki
Kataja Marko, Helsinki
Kataja-Aho Henri, Jyväskylä
Katajala Tuomas, Hämeenlinna
Katila Mika, Joensuu
Kattilakoski Elina, Muurame
Kaufmann Aleksi, Helsinki
Kauhanen Petri, Kuopio
Kauhanen Tuomas, Helsinki
Kaukinen Juuli, Helsinki
Kaukolampi Timo Antti, Helsinki
Kaukoranta Sini, Helsinki
Kaukua Tommi, Lahti
Kauniskangas Olli, Turku
Kaunisto Janne, Espoo
Kaunisvuo Kirsti Johanna, Helsinki
Kauppi Ilari, Helsinki
Kauppi Tuomas, Helsinki
Kauppila Noora, Helsinki
Kauppinen Harri, Varkaus
Kauppinen Jani, Jyväskylä
Kauppinen Milla, Jyväskylä
Kauppinen Santeri, Helsinki
Kauranne Amanda Maria Johanna, Vantaa
Kaven Jukka, Hämeenlinna
Keinonen Petri, Hämeenlinna
Keinänen Sami, Jyväskylä
Keisala Vilma, Helsinki
Keiski Dimitri, Lahti
Keitel Niina, Pornainen
Kekkonen Teemu, Helsinki
Kella Hannu Sakari, Hollola
Kemppainen Arttu, Helsinki
Kemppainen Matti, Järvenpää
Kemppainen Stiina-Emilia, Haukipudas
Kemppainen Tero, Oulu
Keronen Joonas, Helsinki
Kervinen Heikki, Nilsiä
Keränen Asko Kalevi, Helsinki
Keränen Riikka, Helsinki
Keränen Riitta Liisa Maarit, Helsinki
Keränen Tarmo Pertti, Turku
Keskinen Antti-Juhani, Tampere
Keskinen Juha, Salo
Keskinen Mikko, Oulu
Keski-Säntti Toomas, Helsinki
Keskitalo Joose Frans Esko, Savonlinna
Kesti Aleksis Kustaa, Oulu
Kesti Heikki, Nakertaja
Kesti Samuli, Tampere
Kesälä Tuomas, Espoo
Ketola Markku, Raisio
Ketola Susanna, Tampere
Kettinen Markus, Förby
Kettu Santeri, Helsinki
Kettunen Tuomas, Helsinki
Kettunen Vesa, Lappeenranta
Kezonen Simon, Ylöjärvi
Khalifa Suad Maria, Helsinki
Kielinen Tomi Markus, Helsinki
Kiiski Ako Marko Tapani, Helsinki
Kiiski Juhana, Espoo
Kiiskinen Timo Veli, Helsinki
Kiisseli Petri, Imatra
Kiljander Ida-Katharina, Oulu
Kilkki Hannu, Lahti
Kilpeläinen Pamela, Tampere
Kilpeläinen Tuure, Helsinki
Kilpi Juuso, Helsinki
Kilpinen Topi, Helsinki
Kilponen Joona, Helsinki
Kilpua Henri Joonatan, Espoo
Kin Noah Tuaten, Helsinki
Kinnunen Eetu, Helsinki
Kinnunen Janne, Helsinki
Kinnunen Teemu, Västerskog
Kinnunen Tero, Tuusula
Kinnunen Toni Aleksi, Helsinki
Kipre Noel, Helsinki
Kiskonen Jami, Helsinki
Kiuru Jaakko Johannes, Helsinki
Kiuru Karri, Helsinki
Kiuttu Juha, Keminmaa
Kiviharju Benjamin, Tampere
Kiviharju Pietari, Vantaa
Kivilaakso Perttu, Kisko
Kivimäki Petri Kalevi, Helsinki
Kivimäki-Hietanen Heini, Kangasala
Kiviniemi Juho, Helsinki
Kiviniemi Jukka Pekka Nestori, Helsinki
Kivioja Günter, Helsinki
Kivioja Hanne, Jyskä
Kivivuori Juho, Helsinki
Klemetti Sanna, Luhanka
Klemola Sami Ville, Helsinki
Kling Tero, Helsinki
Klinga Jetro, Tampere
Knouna Kevin, Helsinki
Knuth Olli Selim, Savonlinna
Knuutinen Niko Marko Taneli, Oulu
Knuuttila Saku, Jyväskylä
Koho Simo, Espoo
Koistinen Marko Petteri, Ylämylly
Koistinen Otto, Oulu
Koistinen Stina Sofia, Helsinki
Koivisto Erkki, Helsinki
Koivisto Juha-Pekka, Helsinki
Koivisto Katri, Tampere
Koivisto Miikka, Helsinki
Koivu Matti Johannes, Helsinki
Koivuhovi Niko, Helsinki
Koivulahti Samuli, Turku
Koivunen Mikko, Espoo
Koivunen Tytti, Tampere
Koivunoro Pekka, Rantasalmi
Koivupuro Elisa, Oulu
Koivusaari Tomi, Helsinki
Koivusalo Eeva Liisa, Helsinki
Kokkinen Jari Ensio, Riihimäki
Kokkinen Joel, Lappeenranta
Kokkinen Raine, Kirkkonummi
Kokko Jarno, Espoo
Kokko Sanna, Helsinki
Kokko Sara, Espoo
Kokkola Antti, Helsinki
Kokkonen Eero, Vantaa
Kokkonen Juha, Helsinki
Kokkonen Pauliina, Espoo
Kokljuschkin Peter, Vantaa
Kolanen Benjamin, Helsinki
Kolari Olga, Hietama
Koldits Mihkel, Oulu
Komokallio Samppa, Tampere
Komulainen Anttoni, Iisalmi
Komulainen Okke Arimo, Tampere
Kontio Petteri, Helsinki
Kontio Ville, Turku
Kontiola Juuso, Helsinki
Konttila Jaakko, Kempele
Konttinen Niko Erik, Mikkeli
Kontturi Miko, Helsinki
Koponen Mervi, Sasi
Koponen Mikko Tapani, Helsinki
Koppelo Santeri, Oulu
Kopsala Oskari, Turku
Korhonen Erkka, Espoo
Korhonen Heikki Pekka, Espoo
Korhonen Ilmo, Helsinki
Korhonen Johanna Maria, Vantaa
Korhonen Jorma, Tampere
Korhonen Niko, Tampere
Korhonen Panu, Jyväskylä
Korhonen Rami, Karkkila
Korkalainen Henna, Joensuu
Korkia-Aho Simo Matti Adiel, Kokkola
Korpelainen Lukas, Helsinki
Korpi Sanna, Oulu
Korpisalo Ari, Lappeenranta
Kortehisto Juha Paavo Tuomas, Helsinki
Korteniemi Niko, Helsinki
Korteniemi Perttu, Helsinki
Korteniemi Vili, Helsinki
Kortesoja Eero, Muurame
Korttinen Matti, Lappeenranta
Korva Kari, Haukipudas
Korva Veli Matti, Juuniemi
Koskela Harri, Hyvinkää
Koskelin Mortti, Helsinki
Koskelo Heikki, Kajaani
Koskenlahti Minna, Helsinki
Koskenniemi Lauri, Helsinki
Koski Minja Maarika, Lahti
Koski Olle Christian, Helsinki
Koski Riku, Salo
Koskikallio Antero, Helsinki
Koskinen Erkka, Kouvola
Koskinen Jussi, Helsinki
Koskinen Matti, Tampere
Koskinen Sami Kalevi, Helsinki
Kosonen Anu, Helsinki
Kosonen Mikko, Helsinki
Kosonen Timo, Kirkkonummi
Kostiainen Marko, Orimattila
Kosunen Olli Herman, Helsinki
Kotaja Iikka Juhana, Helsinki
Kotamäki Lauri, Helsinki
Kotamäki Mikko, Helsinki
Kotila Panu-Pekka, Tampere
Kotilainen Juhana, Helsinki
Koura Ella Inkeri, Espoo
Kovanen Pertti, Virmutjoki
Krapovickas Mercedes Victoria, Karjalohja
Krapu Lauri, Turku
Krogerus Olli, Helsinki
Kruse Christofer Nikolai Alberto, Ulkomaat
Kuhlman Vesa, Helsinki
Kuikka Joonas, Järvenpää
Kuisma Tommi, Parola
Kuitunen Kimmo Petteri, Helsinki
Kuivanen Ilkka, Nokia Finland
Kuivisto Annukka, Turku
Kujala Janne, Turku
Kujala Saana, Helsinki
Kujala Sami, Hyvinkää
Kukkola Joona, Tampere
Kukkola Samuli, Helsinki
Kukkonen Jarno Tapio, Helsinki
Kulmakka Nick, Tampere
Kulmala Rudy, Helsinki
Kumanto Arto, Tampere
Kumpula Sakari, Helsinki
Kumpulainen Jarkko, Helsinki
Kumpulainen Joose-Pekka, Tampere
Kumpulainen Nico, Hollola
Kumpuvaara Niko Antero, Helsinki
Kunnari Alex, Helsinki
Kunnas Leo, Hämeenlinna
Kuntonen Antti, Helsinki
Kuntsi Emma, Helsinki
Kuokkala Kimmo Johannes, Jyväskylä
Kuokkanen Mauri, Helsinki
Kuoppala Juha, Helsinki
Kuoppala Mikko, Helsinki
Kuorelahti Mikko, Tampere
Kuorikoski Mikko, Helsinki
Kuosmanen Roope, Helsinki
Kuparinen Mikko, Jyväskylä
Kurkela Paavo, Helsinki
Kurkela Timo, Oulu
Kurki Topi, Helsinki
Kurkimäki Toni, Seinäjoki
Kurkinen Emma, Oulu
Kuronen Jiri, Espoo
Kuronen Kristian, Tampere
Kurppa Sami-Petteri, Helsinki
Kuula Anne Maritta, Helsinki
Kuuluvainen Mikko, Helsinki
Kuuri-Riutta Jukka, Helsinki
Kuusijärvi Eveliina, Oulu
Kuusinen Janne Juhani, Halikko
Kuusisto Arttu, Helsinki
Kyllönen Jani, Espoo
Kynsijärvi Matti, Jyväskylä
Kyrö Jorma, Vantaa
Kytölä Heikki, Helsinki
Kähkönen Hilda, Helsinki
Kähkönen Matti, Imatra
Kämäräinen Emilia, Oulu
Kämäräinen Kalle, Haukivuori
Kämäräinen Kari, Pertteli
Kämäräinen Saku, Helsinki
Kärki Ari, Helsinki
Kärkkäinen Johanna, Helsinki
Kärkkäinen Kielo, Tampere
Kätkä Mari, Espoo
Kääriäinen Jorma, Hartola
Kääriäinen Kaj-Christian, Helsinki
Körvits Helge, Espoo
Köykkä Miika, Helsinki
Laakkonen Jari Tapio, Joensuu
Laakkonen Jooel, Helsinki
Laakso Markus, Kuopio
Laaksoharju Joonas, Helsinki
Laaksomies Heikki, Helsinki
Laaksonen Ville Juhani, Helsinki
Laastola Tapani, Vantaa
Lahdenniemi Juha, Helsinki
Lahnajoki Mika Tapio, Pori
Lahtinen Aki, Helsinki
Lahtinen Kari, Tampere
Lahtinen Rachael, Tampere
Lahtinen Saija, Imatra
Laihiala Jouni, Akaa
Laiho Jyrki, Pori
Laine Jermu, Helsinki
Laine Lauri, Turku
Laine Matti, Helsinki
Laine Mila, Helsinki
Lainesalo Kimmo, Hämeenlinna
Laitila Antti, Palokka
Laitinen Anna-Maija, Espoo
Laitinen Erno Juhani, Helsinki
Laitinen Iiro, Kuopio
Laitinen Juho Markus, Espoo
Laitinen Matti Tapani, Lahti
Laitinen Tiina, Uurainen
Laitinen Topi, Turku
Lajoma Veera-Selina, Helsinki
Lajunen Olli-Matti, Helsinki
Lamminen Maria, Helsinki
Lamminmäki Hannu, Helsinki
Lamminmäki Miika, Lempäälä
Lamminmäki Neea, Lempäälä
Lamminranta Noora, Helsinki
Lankinen Olli-Pekka, Lahti
Lankinen Valo Pellervo, Karjalohja
Lanu Juha Matti, Helsinki
Lapintie Petri, Hämeenlinna
Lappi Katja Mariikka, Riihimäki
Laru Atte, Vantaa
Lasanen Markus, Oulu
Lasanen Minna, Niinikoski
Lasonpalo Erkki, Helsinki
Lassila Ahti Juhani, Tampere
Lassila Silja, Oulu
Lassila Terhi, Oulu
Latva Rosa, Rovaniemi
Latvala Aki, Seinäjoki
Latvala Marko, Vaasa
Laudic Emmanuel, Helsinki
Laukka Raimo, Luoma
Laukkanen Ari-Pekka, Niemisjärvi
Lauttamus Juha, Palokka
Lehmonen Konsta, Helsinki
Lehti Alexandra, Helsinki
Lehti Pekka Veli, Helsinki
Lehtinen Anniina, Ulkomaat
Lehtinen Joonas, Tampere
Lehtinen Pauliina, Sastamala
Lehtinen Tuomas Hannunpoika, Vantaa
Lehto Fanni Laurella, Helsinki
Lehto Jesse, Helsinki
Lehto Joona, Jyväskylä
Lehto Suvi, Helsinki
Lehto Tatu, Jyväskylä
Lehto Tommi, Ylöjärvi
Lehtola Pekka, Espoo
Lehtomäki Kari, Rauma
Lehtonen Harri, Kirkkonummi
Lehtonen Miikka, Oulu
Lehtonen Oskari, Helsinki
Lehtosaari Kirsi, Helsinki
Lehtovuori Eljas, Helsinki
Leiden Hannu, Helsinki
Leino Jaanika, Helsinki
Leino Laura Annika, Helsinki
Leino Tomi, Ikkala
Leinonen Leo, Tampere
Leinonen Markku, Oulu
Leminen Markus, Helsinki
Lempiäinen Erkka Henrikki, Helsinki
Lemström John-Peter, Vantaa
Lento Turo, Yläne
Lepistö Ilmari Onni August, Helsinki
Lepistö Juuso-Oskari, Helsinki
Lepistö Päivi, Tampere
Leponiemi Joni, Tampere
Leppikangas Atte, Kuopio
Leppiniemi Tuomo, Jyväskylä
Leppäjärvi Heikki, Kuopio
Leppäluoto Juha-Pekka, Tampere
Leppänen Johannes, Helsinki
Leppänen Lauri Ville Ahti, Vantaa
Leppänen Tapio, Säynätsalo
Leppänen Tomi Mikko Samuli, Helsinki
Lerche Anni Pauliina, Kauniainen
Leskinen Jani, Joensuu
Leskinen Jere, Helsinki
Lesonen Johanna, Hyvinkää
Levy Asta, Helsinki
Levy Janne, Helsinki
Liebkind Jenny Johanna, Helsinki
Liimatainen Jani, Kotka
Liimatta Toni, Helsinki
Liimola Suvi, Helsinki
Lilja Katri, Helsinki
Lilja Max Fedi Tapani, Helsinki
Lindberg Tero Markus, Kaarina
Lindell Maiju, Helsinki
Lindeman Juri, Tampere
Lindfors Helmi, Lahti
Lindfors Lotta, Helsinki
Lindgren Lasse Tapani, Helsinki
Lindholm Matti, Espoo
Lindroos Kristian, Helsinki
Lindroos Petri, Espoo
Lindroos Veli Petri, Espoo
Lindstedt Marjo-Sisko Johanna, Helsinki
Lindström Heikki Hermanni, Oulu
Lindström Henri, Helsinki
Lindström Jan, Turku
Lindström Pauliina, Helsinki
Lindström Teijo, Orimattila
Linjama Jyrki Ilari, Espoo
Linjama Lenno, Espoo
Linkola Laura, Lahti
Linnamaa Joonas, Helsinki
Lintunen Erik, Kouvola
Lipasti Valtteri Rauli, Turku
Lipponen Antti, Helsinki
Lipsanen Oskari, Espoo
Liski Jussi Salomon, Helsinki
Liu Yunjia, Espoo
Louhivuori Jorma Kalevi, Kulloonkylä
Louhivuori Niilo Olavi, Helsinki
Loureiro Pedro, Helsinki
Luhtala Karri Sakari, Riihimäki
Luhtala Salla Kristiina, Helsinki
Luhtasaari Tapio, Helsinki
Luhtavaara Joonas, Helsinki
Luimula Tomi, Oulu
Lukács Dora, Helsinki
Lukkarinen Susanna, Espoo
Lukkarinen Teuvo Olavi, Ulkomaat
Lumme Sonja Maria, Helsinki
Lummi Veera, Ulkomaat
Lundberg Jaana, Kuusankoski
Lundberg Juha, Helsinki
Lundberg Marko, Kuusankoski
Lunkka Risto, Riihimäki
Luoma Jani, Mikkeli
Luoma Julia, Tampere
Luomaranta Miika, Lempäälä
Luostari Hannu, Hirvijoki
Luoti Mira Anna Maria, Helsinki
Luoto Leevi, Helsinki
Luoto Matias, Helsinki
Luoto Unto, Helsinki
Lustila Kaija, Seinäjoki
Luukkanen Timo Olavi, Helsinki
Lybeck Felix, Helsinki
Lyttä Ville, Jyväskylä
Lyysaari Henri, Helsinki
Lyytikäinen Annika, Kouvola
Lähde Elina, Hki
Lähteenkorva Lauri, Järvenpää
Lähteenmäki Emil, Kulovesi
Läykki Perttu, Ikaalinen
Löflund Stella, Kotka
Lönngren Johanna, Vasa
Lönnroos Lucas, Helsingfors
Lötjönen Matti, Tampere
Lötjönen Paavo Petri Tapio, Helsinki
Löytty Mikko Tapio, Tampere
Maasalo Anssi, Helsinki
Maijala Eero, Helsinki
Maijanen Veli-Matti, Helsinki
Majidi Marouf, Helsinki
Malaniak Lena, Oulu
Malin Markus, Kouvola
Malmgren Helmi, Helsinki
Malmivaara Mikko, Järvenpää
Manner Ringa, Helsinki
Mannermaa Aino Roosa Kanerva, Helsinki
Mannermaa Lumi, Helsinki
Mannila Maja, Helsinki
Manninen Ere, Tampere
Manninen Juha, Tampere
Mantere Anna Eeva-Johanna, Helsinki
Mantere Miro Kristian, Helsinki
Mantere Teri Tuomas, Helsinki
Marini Anthony Joseph, Vantaa
Mariotti Damian, Helsinki
Maristo Ossi, Helsinki
Maristo Saku, Helsinki
Markkanen Juuli, Helsinki
Markkula Teemu Petteri, Riihimäki
Martimo Oskari, Helsinki
Martiskainen Tuukka, Helsinki
Marttala Olli-Pekka Ossian, Oulu
Massa Mario Sandro, Östanlid
Mastovaara Terhi Helena, Ulkomaat
Mathlin Janne, Helsinki
Matikainen Eevalotta, Kälviä
Matiskainen Niko, Tampere
Mattila Anneli, Pori
Mattila Mikko, Tampere
Mattila Ruut, Helsinki
Mattila Saku, Espoo
Mattinen Mirja, Ähtäri
Maunu Juha, Lahti
McGregor John Nikolai, Karjalohja
Mela Erkki, Kotka
Mela Meeri, Kotka
Mellin Tomi, Hamina
Merilahti Rocka, Helsinki
Meriläinen Kasperi, Helsinki
Meriläinen Tiia, Helsinki
Merinen Sami, Helsinki
Meronen Marko, Tampere
Mertanen Janne Juhani, Joensuu
Metelska-Räsänen Maja, Helsinki
Metsberg Ida, Espoo
Metsberg Saara, Helsinki
Metsberg Tuomas, Helsinki
Metsäketo Tomi Arto Juhani, Helsinki
Metsälä Aki, Jyväskylä
Metsäpelto Jaakko, Kuopio
Metsäpelto Tatu Markus, Kuopio
Metsäperä Juha, Puutikkala
Metsärinne Walter, Helsinki
Michelsen Erik, Helsinki
Miettinen Aku, Lahti
Miettinen Mikko, Jyväskylä
Miettunen Milla, Helsinki
Miettunen Riku, Jyväskylä
Mikkola Jussi, Iittala
Mikkola Mikko, Helsinki
Mikkola Otto, Helsinki
Mikkola Ville, Jyväskylä
Mikkonen Konsta Tuomas, Helsinki
Mikkonen Otto-Ville Aleksi, Helsinki
Mikkonen Pekka, Kangasala
Milli Meelis, Hyvinkää
Minna Tuuliainen, Helsinki
Mitiku Sophia, Helsinki
Moeini Hamid, Nummela
Mohamed Rashid, Helsinki
Moilanen Lauri, Turku
Moilanen Pasi Antero, Helsinki
Molinos Bosque Angel, Helsinki
Mononen Joosua, Jyväskylä
Morelli Alex, Helsinki
Mponda Menard John, Tampere
Muhonen Aleksi, Jyväskylä
Muhonen Jenny Mirjam, Lahti
Murto Rikhard, Helsinki
Murtolahti Leevi, Forssa
Mustalampi Vili, Helsinki
Mustonen Ari, Vantaa
Mustonen Mikko Sakari, Helsinki
Mustonen Sana Ilona, Renko
Mustonen Teemu, Helsinki
Muuriaisniemi Matti, Helsinki
Muusavi Ismo, Helsinki
Mykkänen Miika, Huhtamo
Myllykoski Aleksi, Helsinki
Myllykoski Ville, Helsinki
Myllymäki Lauri, Tampere
Myllymäki Markku, Hyvinkää
Myllynen Ilmari, Lahti
Myllyniemi Ella, Turku
Myllyoja Kimmo, Parainen
Myllyviita Krista, Helsinki
Myllärinen Jyrki Nino, Järvenpää
Mynttinen Timo, Kotka
Myrskog Mikael, Helsinki
Myöhänen Suvi, Helsinki
Mäenpää Konsta, Helsinki
Mäkelä Arto, Ulkomaat
Mäkelä Esa, Turku
Mäkelä Joona, Helsinki
Mäkelä Mikael, Tampere
Mäkelä Santtu, Helsinki
Mäkeläinen Mikko, Vihtavuori
Mäki Antti, Turku
Mäki Kristiina, Turku
Mäki Tommi, Tampere
Mäki-Kerttula Miika, Akaa
Mäkimartti Kari, Helsinki
Mäkimattila Kyösti, Paattinen
Mäkinen Antti, Tervalampi
Mäkinen Antti, Tampere
Mäkinen Joel, Helsinki
Mäkinen Maarit, Helsinki
Mäkinen Pasi, Vantaa
Mäkinen Paula, Turku
Mäkinen Reeta, Ylöjärvi
Mäkinen Tuure, Tampere
Mäkinen Ville, Tampere
Mäkiniemi Jaakko, Helsinki
Mäki-Patola Juha Tapani, Helsinki
Mäkiranta Eliina, Helsinki
Mäkiranta Karin, Helsinki
Mäkisuvio Tomi, Jyväskylä, Jyskä
Mäkitalo Miikka, Helsinki
Mäkynen Esa, Salo
Mällinen Jarno, Oulu
Mäläskä Jesse, Hyvinkää
Männikkö Laura Kristiina, Helsinki
Mäntykorpi Teemu, Tampere
Mäntylä Noora, Helsinki
Mäntynen Ella, Helsinki
Mäntynen Lauri, Helsinki
Mäntynen Teemu, Seinäjoki
Mäntysaari Lauri Tuomas, Turku
Mättö Sami, Lahti
Määttä Mikko, Helsinki
Määttälä Markus, Oulu
Määttänen Petteri, Helsinki
Mölsä Reetta, Jyväskylä
Naberukhin Nikita, Helsinki
Naita Mihut, Helsinki
Narvanmaa Kati, Helsinki
Natunen Vesa-Pekka, Rovaniemi
Naukkarinen Heidi, Helsinki
Naukkarinen Johannes, Jyväskylä
Nenonen Iivari, Helsinki
Nenonen Ville, Ylöjärvi
Netherton Jason, Helsinki
Neumann Pertti, Helsinki
Neuvonen Heikki, Helsinki
Nevala Juha, Tampere
Nevalainen Jetro Nikolai, Orimattila
Nevankallio Marja, Tampere
Neves Mikael, Tampere
Niemelä Saara-Leena Johanna, Helsinki
Niemelä Tapio Juhani, Forssa
Niemi Inka, Helsinki
Niemi Juha, Vikajärvi
Niemi Oskari, Helsinki
Nieminen Aapo, Helsinki
Nieminen Bobby, Espoo
Nieminen Eeti, Helsinki
Nieminen Harri, Helsinki
Nieminen Jari Veikko, Porvoo
Nieminen Linnea, Helsinki
Nieminen Markus, Helsinki
Nieminen Niko, Helsinki
Nieminen Okko, Helsinki
Nieminen Roddy, Sundsberg
Nieminen Roope, Helsinki
Nieminen Simo, Tampere
Niemistö Timo, Nokia
Niemistö Vilma, Oulu
Niin Meelis, Tampere
Niinimaa Keijo, Turku
Niiranen Jani, Helsinki
Niiranen Jarkko, Helsinki
Niittymäki Mariina Karoliina, Lappeenranta
Nikander James, Helsinki
Nikiforov Tommy, Kirkkonummi
Nikkinen Jiri-Juhani, Helsinki
Nikku Tomi, Espoo
Nikula Jani Marko, Ulkomaat
Nikula Jussi, Helsinki
Nikula Liisa-Sofia, Helsinki
Nikula Marko, Tampere
Nikunen Tuukka, Voikkaa
Niska Jari, Valkeakoski
Niska Jarkko, Jyväskylä
Niskanen Irma, Ulkomaat
Niskanen Sakari, Helsinki
Niskanen Tuomas, Pori
Niskavaara Konsta, Jyväskylä
Niskavaara Sami, Helsinki
Nissinen Henrik, Espoo
Nisula Aino, Helsinki
Nisula Juhani Tapio, Seinäjoki
Nisula Mikko Antero, Helsinki
Nnebedum Aniachunamoso, Helsinki
Noponen Jan Mikael, Helsinki
Noponen Jonatan, Helsinki
Nordberg Rauli Matti Juhana, Lahti
Nordenstreng Kaarle Markus Mikael, Helsinki
Nordin Boris, Helsinki
Nordqvist Sari, Espoo
Norisalo Antti, Helsinki
Norvio Olli Tuomas, Helsinki
Nummela Hannu, Helsinki
Nummi Mikael, Helsinki
Nurmela Eero, Helsinki
Nurmela Mika, Rovaniemi
Nurmela Petri, Oulu
Nurmi Marianne, Hyvinkää
Nuutinen Niiki, Rauma
Nybacka Frans, Helsinki
Nyberg Marko Johannes, Helsinki
Nyberg Minna, Helsinki
Nygård Mathias, Helsinki
Nyholm Anton, Kaarina
Nykänen Anssi, Helsinki
Nykänen Joel, Jämsä
Nykänen Jussi, Helsinki
Nylund Iris, Helsinki
Nyman Elias, Vantaa
Nyman Pauliina, Helsinki
Nyqvist Klaus, Pieksämäki
Nyström Joakim, Helsinki
Näykki Toni, Espoo
Ogunbor Alex, Helsinki
Oh Jin Yong Derek, Helsinki
Ohenoja Seija, Luusniemi
Oikarinen Ismo, Tampere
Oikarinen Mauno, Hyvinkää
Oikkonen Liisa, Tampere
Oinas Janne, Helsinki
Oivo Juhani, Oulu
Oja Olli, Ylöjärvi
Ojajärvi Arto Väinö Ensio, Helsinki
Ojajärvi Olli Juhani, Helsinki
Ojala Jukka, Helsinki
Ojala Kimmo Tapani, Siivikkala
Ojala Kirsi Heli Kaarina, Porvoo
Ojala Lauri, Helsinki
Ojala Markus, Tampere
Ojala Saila, Lempäälä
Ojala Tommi, Lempäälä
Ojala Tommi, Jyskä
Ojanen Jussi, Nokia
Ojasti Alex, Järvenpää
Ojutkangas Elias, Helsinki
Ojutkangas Kenneth, Espoo
Okas Daniel, Lahti
Okas Paul, Lahti
Okkonen Santtu, Helsinki
Oksanen Aakusti Aleksi Juhana, Helsinki
Oksanen Janne, Helsinki
Oksanen Jari, Jyväskylä
Olkkonen Pekka, Helsinki
Ollikainen Jarno, Kotka
Olsson Jonas, Porvoo
Onditi-Uusikylä Sarah, Kirkkonummi
Onnela Katri, Tähtelä
Oramo Anna-Maaria, Espoo
Orasmaa Tuomas Matti Petteri, Heinola
Orjatsalo Esa, Helsinki
Outila Kalle, Helsinki
Paakkari Iiro, Helsinki
Paakki Riitta, Helsinki
Paalanen Tuure, Helsinki
Paasivirta Otso, Helsinki
Paavilainen Benjamin, Helsinki
Paavonaho Jiri, Oulu
Pada Mikaela, Helsingby
Padilla Ricardo Miguel, Helsinki
Pailos Rasmus, Fiskari
Pajalahti Mariko, Helsinki
Pajari Tuomas, Helsinki
Pajula Jenny Marie, Helsinki
Pajula Iisa Kaarina, Helsinki
Pajunen Jyrki Juhani, Helsinki
Pajuniemi Hiski, Oulu
Pakkala Johannes, Helsinki
Paldanius Samuli, Helsinki
Paldanius Terhi Mirjami, Espoo
Palenius Matti, Helsinki
Palkivaara Santeri, Helsinki
Palmu Julia, Helsinki
Palo Tero, Vantaa
Palojärvi Anni, Helsinki
Palokallio Miro, Helsinki
Palomäki Silja, Tampere
Papinoja Joel, Helsinki
Parada Barrenechea Rosa, Helsinki
Paranko Antti, Hauho
Parikka Solveig, Helsinki
Parkkinen Joona, Kuopio
Parkko Petri Mikael, Espoo
Partanen Mikko, Espoo
Partinen Arttu, Helsinki
Pasma Jarno, Kouvola
Paukku Tuomas Tapani, Jyväskylä
Paulamäki Jani, Parkano
Pauni Laura-Leena, Helsinki
Paunonen Kimi, Helsinki
Peisterä Lauri, Helsinki
Pekkarinen Marko, Huittinen
Pekonen Markku, Eura
Pellinen Mikko, Jyväskylä
Pelo Roope, Halikko
Peltola Henri, Seinäjoki
Peltola Hermanni, Helsinki
Peltomaa Aino, Vantaa
Peltomaa Anna, Oulu
Peltomäki Santeri, Järvimaa
Peltonen Aki, Pori
Peltonen Mika, Eura
Peltonen Niclas Benjamin, Helsinki
Peltoniemi Mika, Seinäjoki
Pennanen Tero, Espoo
Pentti Riku, Tampere
Pereira Francisco, Espoo
Perelló Henrik, Vaasa
Perez Hernandez Alexander, Helsinki
Perkiö Miika, Nokia
Perkkiö Niila, Helsinki
Perkola Mikko Sakari, Korppoo
Perälä Jussi, Helsinki
Perälä Sanna, Vaasa
Pesonen Anna, Tampere
Pessi Mikael, Helsinki
Petander Markku Olavi, Parkano
Peti-Peti Elikia, Helsinki
Petrescu Marian, Jyväskylä
Petsalo Elisabet, Helsinki
Pettersen Niko, Turku
Peuhu Jaani, Helsinki
Philip Lilli, Helsinki
Piekäinen Jyri, Tampere
Pietilä Esa, Helsinki
Pihl Matti, Jyväskylä
Pihlajamaa Titta, Helsinki
Piipponen Emilia, Ilomantsi
Piirainen Lasse Kalevi, Helsinki
Piirto Johannes, Helsinki
Piispanen Arto Veikko, Tampere
Pinto Manoel, Helsinki
Pippuri Anna-Kaisa, Espoo
Pirhonen Marius, Helsinki
Pirilä Hannes, Helsinki
Pirilä Joona, Helsinki
Pirttimaa Simo, Tampere
Pirttiniemi Riku, Tampere
Pitkäjärvi Antti, Jokela
Pitkänen Juha, Helsinki
Pitkänen Juho, Helsinki
Pitkänen Matti Antero, Inari
Plathán Helena, Helsinki
Pohjanniemi Jussi, Tampere
Pohjoisaho Matti, Kokkola
Pohjola Mika, Oulu
Pohjola Mikko Olavi, Oulu
Pohjonen Saana, Helsinki
Poijärvi Riina Maretta, Helsinki
Pollari Matti Ilmari, Orivesi
Porko Joonas, Helsinki
Porola Johanna, Turku
Potin Aurelie, Jätkäsaari
Pottonen Esa, Helsinki
Prauda Petri, Hyvinkää
Priha Antero, Oitmäki
Prättälä Tuomo Tapani, Helsinki
Puhakka Jari, Jämsänkoski
Pulkki Matti, Kotimaki
Pulkkinen Ari Ilmari, Tampere
Pulkkinen Christian, Turku
Pulkkinen Iiro, Helsinki
Pulkkinen Outi Minna, Kirkkonummi
Pulli Juha-Pekka, Kouvola
Puolakka Iikka, Helsinki
Puolitaival Petri, Helsinki
Puotiniemi Teemu, Rovaniemi
Puranen Tuomo, Helsinki
Purontaka Veli, Kokkola
Puukka Jussi, Helsinki
Pylkkänen Miika, Helsinki
Pyrhönen-Koivula Iiris, Helsinki
Pyrrö Laura Liisa, Helsinki
Pyykkönen Veera, Oulu
Pyylampi Leena Maria, Jyväskylä
Pääkkönen Mari, Helsinki
Pöyhönen Mikko, Porvoo
Pöyhönen Petri, Helsinki
Quevillon Charles, Helsinki
Qvist Mika, Vantaa
Raappana Matti, Tampere
Raatikainen Janne, Helsinki
Raekallio Mari Aino Elina, Ulkomaat
Rahijärvi Esa, Helsinki
Rahko Pekka-Artturi, Tampere
Rahkola Joni, Helsinki
Rahmel Jutta, Helsinki
Raikaslehto Joni, Tornio
Railio Veera Sirkka, Helsinki
Raiskinmäki Rami, Laitila
Raittila Hanna, Tervo
Raivio Juha, Säkinmäki
Rajala Anne, Hyvinkää
Rajala Janne, Porvoo
Rajala Juhani, Helsinki
Rajamäki Maarit, Helsinki
Rajamäki Pekka, Helsinki
Ranieri Samuele, Turku
Rannila Aku, Järvenpää
Rannila Ville, Espoo
Ranta Aleksi, Helsinki
Ranta Kaisa Reetta Johanna, Sundsberg
Ranta Tarmo, Kouvola
Rantala Jarkko, Helsinki
Rantalainen Tuija Johanna, Helsinki
Rantanen Ari Jorma, Turku
Rantanen Harri Juhani, Helsinki
Rantanen Jasmin, Turku
Rantanen Tero Mikael, Helsinki
Rantanen Tiina, Helsinki
Ranttila Olli-Vesa, Jyväskylä
Rasinaho Petteri, Jyväskylä
Raski Rami, Helsinki
Ratas Taneli, Helsinki
Ratilainen Jari, Turku
Raudaskoski Harri, Helsinki
Rauhala Panu-Pekka, Helsinki
Rauhala Tuomas, Tuusula
Rautajoki Antti, Tampere
Rautanen Annariina, Helsinki
Rautiainen Timo Aulis, Jyväskylä
Rautio Eero, Rovaniemi
Rehn Nicolas Sebastian, Helsinki
Rehnström Katri, Hyllykallio
Rehtonen Timo, Rovaniemi
Reijomaa Niko, Helsinki
Reijonen Jouko, Helsinki
Reijonen Jussi-Pekka, Ulkomaat
Reijonen Markus, Suonenjoki
Reini Jani, Kuusankoski
Reini Kari, Ulkomaat
Remes Janne, Oulu
Renfors Mikko, Helsinki
Repo Samu, Pori
Repo-Hagmark Sini, Lahti
Riihijärvi Roope, Hämeenlinna
Riihimäki Ive, Tampere
Riipinen Elias, Helsinki
Riippa Jessica, Karleby
Riippa Ville-Heikki, Helsinki
Rinne Annimaria Fredriikka, Helsinki
Rinne Olli, Helsinki
Rinta Juuso, Helsinki
Rintala Janne, Espoo
Rissanen Antti Samuli Martin, Helsinki
Riutamaa Vilja, Helsinki
Roels Katilyne, Helsinki
Roininen Tero, Vantaa
Roivainen Teemu, Klaukkala
Romppanen Ari, Helsinki
Roosberg Jori Allan Petteri, Porvoo
Rosendahl Emil, Helsinki
Rosendahl Rasmus, Helsinki
Rosenqvist Janne, Hikiä
Rossi Jaakko, Lahti
Rosti Virve, Vantaa
Rotinen Marja-Leena, Helsinki
Roukala Aki-Matti Tapani, Hailuoto
Routaharju Helena, Helsinki
Routley Alexis, Helsinki
Routo Jori, Lahti
Ruohonen Elina, Helsinki
Ruohonen Juuso, Helsinki
Ruohonen Oskari, Turku
Ruohonen Santeri, Turku
Ruokangas Heikki, Oulu
Ruokola Timo, Espoo
Ruotsalainen Kaisa, Helsinki
Rusanen-Kartano Katri Johanna, Siuntio
Rusi Anamaria, Märynummi
Ruuskanen Samu, Helsinki
Rytkönen Tuomas, Tampere
Räihälä Osmo Tapio Everton, Helsinki
Räisänen Pirkka, Helsinki
Räsänen Janne, Oulu
Rättäri Sampsa, Lempäälä
Rönkkö Jaana, Lapinlahti
Rönkä Ilmari, Helsinki
Rönnberg Sanna, Oulu
Saarela Aki, Oulu
Saarela Tomi, Tampere
Saarenkunnas Heikki, Helsinki
Saarenkylä Viivi Maria, Helsinki
Saari Heikki, Söderkulla
Saarikoski Nelli, Helsinki
Saarikoski Vesa, Nokia
Saarinen Janne, Helsinki
Saarinen Jarkko, Helsinki
Saarinen Pauli Juhani, Järvenpää
Saarinen Susanna, Helsinki
Saario Jouni, Pälkäne
Saario Teemu, Helsinki
Saario Tomi, Helsinki
Saastamoinen Mikael, Espoo
Sadeharju Eetu, Salo
Saha Topi Simo Sakari, Tampere
Saikkonen Eveliina, Helsinki
Saikkonen Joonas, Helsinki
Saikkonen Tomi, Helsinki
Saikkonen Tuomo, Tampere
Saitajoki Jarmo, Rovaniemi
Sakara Lasse, Helsinki
Sakari Petri, Espoo
Saksa Janne, Hämeenlinna
Saksa Olli, Vantaa
Saksala Santeri, Helsinki
Salakka Aida, Helsingfors
Salakka Hannu Juhani, Helsinki
Sallinen Katariina, Turku
Salmela Tuomas, Tampere
Salmenkallio Elias, Helsinki
Salmi Erkki, Helsinki
Salmi Jarkko, Kyrö
Salmi Noora, Helsinki
Salmi Pasi Kalevi, Pori
Salmi Risto Sakari, Vantaa
Salmi Timo, Tampere
Salmi Topi, Helsinki
Salminen Jari Tapani, Helsinki
Salminen Leena, Riihimäki
Salminen Matti, Helsinki
Salminen Ville, Vantaa
Salo Heikki Jari, Tampere
Salo Jari Kalervo, Helsinki
Salo Matti, Tampere
Salo Tuula, Lappeenranta
Saloheimo Niko, Jyväskylä
Salojärvi Ville, Helsinki
Salonen Juha, Muurame
Salonen Petri, Ulkomaat
Salonen Sanna, Helsinki
Salonen Susanne, Helsinki
Salonurmi Taru, Jyväskylä
Salovaara Laura, Helsinki
Sammalisto-Muhonen Heta, Karstula
Sampolahti Eero, Tampere
Sanchez Javier, Helsinki
Sandberg Mathias Henrik, Vaasa
Sandrén Heikki Erik Olavi, Helsinki
Sané Outi-Hannele, Lempäälä
Santala Marjuska, Hämeenlinna
Santala Seppo, Akaa
Santaniemi Tatu, Ulkomaat
Saranpää Reeta, Helsinki
Saranpää Santra, Vantaa
Sariola Maija, Espoo
Sariola Martti, Espoo
Sarisalmi Julius, Sastamala
Sarjanen Mikko Heikki, Helsinki
Sarjasto Meeri, Jyväskylä
Sarkkinen Teemu, Oulu
Sarparanta Sampsa Samuli, Perniö
Sassali Juha Matias, Lappeenranta
Savela Eero Julius, Helsinki
Savijoki Markus, Helsinki
Savikangas Max Jarno, Järvenpää
Savola Jussi, Porvoo
Savolainen Eeli, Helsinki
Savolainen Panu Petteri, Helsinki
Savolainen Selma, Helsinki
Savolainen Tommi, Turku
Savolainen Valto, Muhos
Schelling Biniyam, Helsinki
Schreck Lauri, Helsinki
Schweizer Livia, Helsinki
Scoccia Ranieri, Helsinki
Scott Luke, Helsinki
Sedergren Perttu, Kuopio
Selo Janne, Tampere
Selo Jussi, Tampere
Sene Isaac, Helsinki
Sepponen Hannu Matti Juhani, Sastamala
Seppälä Eetu, Helsinki
Seppälä Jonni, Linnavuori
Seppänen Elina, Helsinki
Seppänen Elisa Karoliina, Helsinki
Sevänen Niilo, Kotka
Sheehan Hugh, Helsinki
Shingler Sam, Helsinki
Sievälä Marko, Riihimäki
Sihvonen Julius, Helsinki
Siikasaari Hannu-Pekka, Helsinki
Siirala Kaisa, Helsinki
Siirtola Oskari, Helsinki
Siirtola Tapani, Tampere
Siistonen Pekka, Valkeakoski
Sikström Tony, Helsinki
Silanterä Veli-Matti, Helsinki
Silhanova Barbora, Rymättylä
Sillanpää Juho Antero, Helsinki
Sillanpää Selina, Helsinki
Silonsaari Santtu, Helsinki
Siltanen Mikko, Tampere
Silva Lari, Helsinki
Simelius Heidi, Tampere
Simojoki Pekka, Kangasala
Sinervo Josefiina, Jyväskylä
Sinervo Jussi, Salo
Sinisalo Maria Jenny Johanna, Tampere
Sinivalo Iida-Vilhelmiina, Helsinki
Sinivalo Mikko, Helsinki
Sipilä Alma Liisa, Helsinki
Sipilä Eero, Helsinki
Sippola Olli, Helsinki
Sirén Mikko, Helsinki
Sirkkala Juho, Oulu
Siukola Jussi, Vaajakoski
Siuruainen Kira, Helsinki
Siuruainen Ville, Vantaa
Sivenius Markus, Tampere
Sjöholm Fanni, Helsinki
Skog Netta Hannele, Pusula
Smiley Serafina Meeri Lise, Helsinki
Snellman Elina, Oulu
Sohlman Miika, Kuopio
Soidinsuo Ilari, Helsinki
Soikkeli Olli, Helsinki
Soininen Ville, Imatra
Sokolov Sergei, Helsinki
Solanterä Sanna, Helsinki
Somer Petri, Helsinki
Somero Jouni Kalervo, Säyneinen
Sonkkanen Riku, Helsinki
Soppela Tuomas, Helsinki
Soraya Nisa, Helsinki
Sorensen Aku, Helsinki
Sormunen Saga, Helsinki
Sorvali Ville, Helsinki
Souto Emilio, Espoo
Spanget Takkula Sofie, Oulu
Stasevskij Lukas, Helsinki
Steffansson Mimi, Jyväskylä
Stein Joni, Helsinki
Stén Juho, Tampere
Stenbäck Alvari, Helsinki
Stenius Pekka, Järvenpää
Stenman Kai, Turku
Stenman Simo, Ylöjärvi
Stick Eeli, Helsinki
Storbacka Jennie, Helsinki
Stormi-Rousu Jukka Antero, Helsinki
Stormi-Rousu Teija, Helsinki
Strömberg Måns, Helsinki
Suhonen Janne, Joensuu
Suhonen Joel, Turku
Suihko Juha, Vantaa
Sundberg Joa, Vantaa
Sundström Sampo, Helsinki
Sunell Daniel, Helsinki
Suntio Joonas, Helsinki
Suominen Jere, Oulu
Suominen Karl Johannes, Helsinki
Suominen Klaus Mikael, Espoo
Suontausta Jani, Jyväskylä
Suorsa Ville, Helsinki
Suova Sami Tapani, Helsinki
Suutarinen Juho, Helsinki
Suutarinen Susanna, Sipoo
Suvilehto Ukri, Tyrnävä
Sydänmaanlakka Niko, Pekola
Sydänmäki Jussi Matti, Helsinki
Syren Juhani, Sastamala
Syrjälä Annika, Helsinki
Syrjälä Salla, Helsinki
Syrjäläinen Juho, Helsinki
Syrjänen Panu Heikki, Helsinki
Säde Joni, Salo
Säilynoja Piia Marjatta, Helsinki
Säkkinen Topias, Oulu
Sällinen Mikko, Helsinki
Sätilä Teemu, Hämeenlinna
Söderbacka Martin, Kälviä
Södergård Staffan, Helsinki
Söderlund Petri, Helsinki
Taanila Niklas, Turku
Taimioja Teuvo, Helsinki
Tainio Olli, Vantaa
Taira Joonas Artturi, Helsinki
Taivainen Kalle, Helsinki
Tajakka Kaisu, Espoo
Tajakka Tomi, Iisalmi
Takalo Arttu Risto Mikael, Helsinki
Takanen Markus, Pori
Takkumäki Jarno, Helsinki
Talaslahti Kari, Nummela
Talkamo Ari Antero, Espoo
Talvi Tuomas, Helsinki
Talvitie Vilma, Hyvinkää
Tambet Kärt, Helsinki
Tammela Sami, Helsinki
Tamminen Liisa, Ulkomaat
Tamminen Mikko, Vaasa
Tamminen Sami, Lahti
Tamminen Tapio, Helsinki
Tanhuala Liisa, Oulu
Tanhuanpää Tero, Tampere
Tanner Ossi, Helsinki
Tanner Teemu, Helsinki
Tapanainen Vertti, Helsinki
Tapio Nina, Helsinki
Tapola Juulia, Helsinki
Tarkkanen Johanna Maria, Juuka
Tarvainen Mirva, Helsinki
Taskinen Ari Olavi, Helsinki
Tegelman Mikko, Kuopio
Tekoniemi Miko, Vantaa
Tello Annika, Rovaniemi
Tenhunen Iikka, Iisalmi
Tenhunen Lasse, Varkaus
Tenhunen Pasi, Pieksämäki
Tenkanen Eeva, Helsinki
Teppo Ilja, Joensuu
Tepponen Rea Marjukka, Helsinki
Tervahartiala Pekka, Helsinki
Tervo Matti, Helsinki
Teränen Linda, Helsinki
Terävä Antti, Tampere
Terävä Asko, Tampere
Teuho-Markkola Tomi, Nokia
Thessler Pirkka, Helsinki
Tiainen Petri, Helsinki
Tiilikainen Pekka, Hämeenlinna
Tiirikainen Jukka, Kuopio
Tiirikainen Maiju Hannele, Kuopio
Tiiro Nikolaus, Oulu
Tikanmäki Eemil, Tampere
Tikanmäki Eljas Aleksi, Tampere
Tikka Jarno, Helsinki
Tikkanen Eero Samuli, Helsinki
Tikkanen Helmi, Helsinki
Tikkanen Marcus, Tampere
Tikkanen Teijo, Nurmes
Tikkanen Tommi, Helsinki
Timonen Tuomas Aleksi, Helsinki
Tirkkonen Anssi, Helsinki
Tobin Robert, Helsinki
Tohmola Aapo, Tampere
Toikka Ari, Pirkkala
Toivanen Alina, Helsinki
Toivanen Henri, Helsinki
Toiviainen Antti, Ruokolahti
Toivio Lauri Ilkka Elias, Järvenpää
Toivio Seeli Terttu Pia-Pauliina, Lahti
Toivola Antti, Viljakkala
Toivonen Aili, Helsinki
Toivonen Janne, Helsinki
Toivonen Jutta, Jyväskylä
Toivonen Pekka Tuomas, Tammisaari
Toivonen Teppo, Tampere
Tolkki Timo, Helsinki
Tolonen Ilkka Olavi, Helsinki
Tolonen Johannes, Tampere
Tolonen Timo, Espoo
Tolppanen Dan, Helsinki
Tolsa Janne, Kuopio
Tolvanen Tero, Helsinki
Tolvanen Ville, Lahti
Tommola Teemu, Helsinki
Toppinen Eino Matti, Helsinki
Torpström Erik, Sastamala
Tsernjavski Aleksei, Helsinki
Tuhkala Marika, Helsinki
Tuliara Axel, Helsinki
Tulkki Iiro, Helsinki
Tuohimaa Jani, Helsinki
Tuohimaa Mari, Pori
Tuokko Annastiina, Järvenpää
Tuokko Margit, Helsinki
Tuomaala Perttu, Orivesi
Tuomainen Jari Juhani, Orivesi
Tuomarla Julius, Helsinki
Tuomi Pekka, Luhanka
Tuomi Veera, Tampere
Tuomikanto Rainer, Helsinki
Tuominen Anna-Sofia, Helsinki
Tuominen Eetu, Helsinki
Tuominen Patrik, Helsinki
Tuomisto Teppo, Helsinki
Tuomola Niklas, Helsinki
Tuononen Iiris, Helsinki
Tuovinen Anton, Helsinki
Tuovinen Ilkka, Helsinki
Tuovinen Janne, Helsinki
Tuppurainen Pekka Aleksis, Ulkomaat
Tuppurainen Timo Taneli, Helsinki
Turpeinen Jouni-Mikael, Helsinki
Turunen Lasse Juhani, Helsinki
Turunen Samuli, Leppävesi
Turunen Tuomas, Leppäkoski
Turunen Tuomas Heikki Juhani, Oulu
Tuukkanen Miikka Valtteri, Turku
Tuulivaara Tyko, Pori
Tuunanen Tuukka, Helsinki
Tuura Rista Hanna, Helsinki
Tuurala Mitja, Helsinki
Tuuri Ellinoora, Espoo
Tuuri Joonas, Espoo
Tyni Matias, Helsinki
Tyni Mika, Tampere
Tyni Seppo Tapani, Pori
Tynkkynen Immo, Helsinki
Tynys Tina, Lahti
Tyyskä Mika Tapani, Askola
Tähtivirta Tommi, Turenki
Törmä Antti, Jyväskylä
Törmä Jukka, Tampere
Törmä Saara, Järvenpää
Törmälehto Juuso, Helsinki
Törmänen Jaakko, Helsinki
Törrönen Olli Eemeli, Helsinki
Udd Joakim, Seinäjoki
Uhlenius Anu, Järvenpää
Uimonen Emmi, Helsinki
Uksila Ilkka Henrikki, Helsinki
Ullakko Jouni, Emsalo
Ullakko Katriina, Espoo
Ullakko Markus, Espoo
Uotila Paul, Helsinki
Uotila Viola Soffi Sarlotta, Lahti
Ursin Eevamaija, Helsinki
Utriainen Antti, Helsinki
Uurtimo Eero, Helsinki
Uurtimo Jyri-Juhani, Helsinki
Uusitalo Jari, Halikko
Uusitalo Lauri, Rovaniemi
Uusitalo Sami, Helsinki
Uusivirta Olavi, Helsinki
Uutinen Samuel, Helsinki
Vaahervaara Tapani, Tikkakoski
Vaara Lauri, Helsinki
Vaatainen Ville, Helsinki
Vaattovaara Tiina, Oulu
Vainio Lauri, Vantaa
Vainionperä Pasi, Lempäälä
Vaismaa Veli Jussi, Oulu
Vakkilainen Janne, Helsinki
Valentin Leif, Mikkeli
Valjakka Juho, Helsinki
Valkama Juhani, Tampere
Valkeus Martta, Lahti
Valle Aslak-Nils, Ivalo
Vallenius Laura, Espoo
Valtonen Emma, Helsinki
Valtonen Juho, Helsinki
Valtonen Lassi, Tampere
Vanhala Markus Ilpo Petteri, Kotka
Vanhamäki Sara, Espoo
Vanhanen Joni Jussi Matias, Jyväskylä
Vanhanen Juho, Tampere
Vanhapelto Tiina, Tampere
Varis Petteri, Jyväskylä
Varis Tapani Mikael, Helsinki
Varjakoski Juho, Kaivanto
Varmo Pekka, Helsinki
Varon Ben, Helsinki
Varonen Anna-Maaria, Pertteli
Varonen Marko, Jyväskylä
Varonen Olli Juhani, Pertteli
Vartia Iida, Helsinki
Vartiainen Tomi Oskari, Helsinki
Varvikko Sami Pentti, Jyväskylä
Vaskivaara Tiina, Helsinki
Vauhkonen Antti, Helsinki
Vauhkonen Arttu, Tampere
Vehkaluoto Kari, Kulloonkylä
Vehmala Mikko, Vantaa
Vehmanen Juho Heikki, Helsinki
Vehviläinen Eeva-Maija, Tampere
Veijonen Tarmo, Helsinki
Venehsalo Markus, Kumpula
Venäläinen Juha, Jyväskylä
Venäläinen Miska, Kintaus
Vepsäläinen Tara, Espoo
Verona Juha Ylermi, Vantaa
Verona Maruska Milla, Helsinki
Verwijnen Jonas, Helsinki
Vesala Martti Kalevi, Helsinki
Vesterinen Tero Mikael, Porvoo
Vestich Joseph Emil, Tampere
Vettenranta Miia-Karoliina, Helsinki
Vettenranta Sameli, Helsinki
Vierikko Joel, Espoo
Vierre Joni, Helsinki
Viertola Ville, Jyväskylä
Vihanto Emilia, Helsinki
Vihervä John, Helsinki
Viika Saara, Helsinki
Viinikainen Miika, Vantaa
Viita Juhani, Pirkkala
Viitala Juha, Vantaa
Viitala Juho, Pori
Viitasaari Tapio, Helsinki
Vija Kadi, Helsinki
Vikki Pyry, Helsinki
Vikman Jenni, Laukaa
Viksten Tommi Taneli, Helsinki
Viktorov Ruslan, Tampere
Vilagi Adam, Helsinki
Viljanen Pasi Juho Jalmari, Tampere
Viljasalo Tomas, Helsinki
Villberg Aleksi, Helsinki
Virintie Wilma, Helsinki
Virkajärvi Veikki, Kerava
Virkkunen Axel, Helsinki
Virkkunen Lotta Maria, Tampere
Virta Aki, Helsinki
Virta Tessa Maria, Porvoo
Virtanen Eero Antero, Jyväskylä
Virtanen Janne, Nummi
Virtanen Juha Samuli, Helsinki
Virtanen Kalle, Lahti
Virtanen Miika, Riihimäki
Virtanen Vesa, Tampere
Virtanen Ville, Helsinki
Visala Aura, Helsinki
Viskari Luukas, Helsinki
Vitikainen Kari Bertil, Tampere
Vlaisavljevic Branislav, Jyväskylä
Volanen Max, Vantaa
Volanto Samuli Matias, Tampere
Von Boehm Tapio Juhani, Helsinki
Von Hertzen Johan Magnus, Helsinki
Von Hertzen Kristian Magnus, Helsinki
Von Hertzen Magnus Mikael, Sipoo
Von Matt Jonas, Tampere
Voudinmäki Niko, Kuopio
Voutilainen Laura, Espoo
Vuorela Niko, Helsinki
Vuorenmaa Antti, Helsinki
Vuorenmaa Antti Ilmari, Helsinki
Vuorenmaa Ville Johannes, Oulu
Vuori Fida, Vihti
Vuori Janne, Helsinki
Vuori Jussi, Helsinki
Vuorijärvi Mari Kaarina, Tampere
Vuorinen Kusti Erkka, Kuhmalahti
Vuorinen Olli-Pekka, Helsinki
Vuoristo Kata, Helsinki
Väisänen Ilpo Uolevi, Kuopio
Väisänen Pentti, Oulu
Väisänen Veikko Juhani, Mikkeli
Väliaho Juho, Kuopio
Välimäki Antti, Tampere
Välimäki Kari, Raisio
Välitalo Veli Matti, Oulu
Väljaots Eva, Helsinki
Välkky Ari, Ylivieska
Vänskä Teemu, Helsinki
Vänttinen Tero Veikko Olavi, Helsinki
Värelä Miina-Liisa, Helsinki
Vättö Anssi, Helsinki
Växby Anssi Kristian, Helsinki
Väänänen Santtu, Lahti
Väänänen Timo, Pirkkala
Väätämöinen Janne, Tampere
Wagner Mirel Iria Zion, Helsinki
Wahl Vilkka-Nuutti, Turku
Warnicki Isabella, Laitila
Weckman Kristiina, Porvoo
Wegelius Anna Mirjami, Espoo
Wegelius Leeni Karoliina, Helsinki
Westerholm Pekka, Kotka
Westerlund Riikka, Helsinki
Widenius Ossi Joonas, Helsinki
Wikman Lars Peter, Helsinki
Wikström Joonas, Espoo
Wilska Tapio, Hinthaara
Wilund Jani, Helsinki
Winter Niklas, Raisio
Wirzenius Kim, Tampere
Wirzenius Klaus-Erik, Tampere
Wuorela Essi, Porvoo
Wuosha Mion Malali, Pyhätunturi
Wynants-Granfelt Jasmien, Helsinki
Wäinölä Tuomas, Espoo
Yli-Harja Iiti, Helsinki
Ylijääskö Antti, Oulu
Ylimäki Aleksi, Helsinki
Ylinen Tapio, Tampere
Ylipää Tiitus, Espoo
Ylisirkka Tero, Saarenkylä
Yrjänä Aki Ville, Porvoo
Yrjänä Timo, Merimasku
Yrjölä Lauri, Espoo
Zakik Omar, Helsinki
Zenger Felix Elmeri, Helsinki
Ziegler Timo Jussi, Sipoo
Zórawski Saaramaija Pauliina, Helsinki
Åkerlund Laura, Helsinki
Åkerman Nina, Ähtäri
Ärrälä Matias, Helsinki
Äyräväinen Ville, Turku
Öhman Sami, Rovaniemi
Övermark Tuomo, Seinäjoki

Näyttämötaide

Aalste Veikko, Helsinki
Aflatuni Ringa Liisa, Tampere
Ahonen Anitta Helena, Tampere
Ainola Antti, Turku
Aitolehti Anni-Veera, Ruotsalo
Al Sharif Hazem, Helsinki
Alajääski-Tikkanen Laura, Helsinki
Alanko Laura Pauliina, Helsinki
Alatupa Miika, Helsinki
Andersson Anna, Helsinki
Andersson Tomi, Helsinki
Ansakorpi Lotta, Tampere
Arvola Ari Olavi, Loppi
Autti Tarja Hannele, Joensuu
Bargum Anja Viveca Helene, Helsinfors
Bergroth Aina Linnea, Helsinki
Bewsher Christopher, Tampere
Bjurström Marco, Helsinki
Bohman-Penttinen Anitra, Jyväskylä
Bremer Max Johan, Helsingfors
Brännare-Järvinen Tiina Anne Marjatta, Masala
Castrén Emma, Helsinki
Chernova Darya, Helsinki
Donner Josef, Helsinki
Drevitski Viktor, Helsinki
Duskova Irina, Helsinki
Edström Elias Jan Edward, Esbo
Elo Julius, Helsinki
Enkelnotko Jouko, Tampere
Ensterä Maria, Kerava
Eriksson Silja, Helsinki
Ervasti Siiri, Helsinki
Fagerudd Mika Herman, Lovisa
Ferrafiat Perrine, Rovaniemi
Fischer Lija, Helsinki
Friman Hannu Tapani, Rovaniemi
Gassot Marc-Fredrik Marie Philippe, Helsinki
Gauffin Julia, Helsinki
Grip Sirpa Irmeli, Oulu
Grönlund Ida, Helsinki
Grönlund Mi Aleksandra, Hanko
Grönroos Jarkko, Tampere
Haahdenmaa Sanni, Tampere
Haapamäki Viljo, Helsinki
Haartti Satu Joanna, Helsinki
Haatainen Virpi Hannele, Helsinki
Hakala Emmi, Helsinki
Hakkarainen Henna Helena, Helsinki
Hakkarainen Teppo, Kotka
Haliseva Valtteri, Turku
Hallikainen Niko, Helsinki
Halme Lari, Tampere
Halme Roosa Maria, Kemiö
Hammarberg Henrik, Helsinki
Hanikka Henry Allan, Helsinki
Hankonen Petri, Tampere
Harjuniemi Minna Susanna, Helsinki
Hast Janne, Helsinki
Hautamäki Alex Amadeus, Helsinki
Havas Sari Kirsi Katariina, Espoo
Hedman Ari-Matti, Porvoo
Heikkinen Tuuli Mirjami, Helsinki
Heikkinen Veli Pekka, Tampere
Heinonen Veikka, Helsinki
Heinänen Petra, Helsinki
Heiskanen Ilkka, Helsinki
Heiskanen Marika Hannele, Pirkkala
Heiskanen Marko Osku Tapio, Helsinki
Helgaker Kristin, Helsinki
Heselius Henrik Axel, Helsinki
Hiltunen Ville, Kuopio
Himanen Reko, Jämsä
Himma Henriikka, Helsinki
Hintsanen Sami, Akaa
Hirvonen Juhana Jere-Joonas, Pori
Hjorth Sanna-Kaisa, Vantaa
Hokkanen Sakari, Tampere
Hokkanen-Kunelius Taina, Pälkäne
Honkakoski Reetta Adina Inkeri, Helsinki
Hoskin Anu Kaisu, Turku
Huitti Lotta Pauliina, Helsinki
Huusko Ainokaisa, Helsinki
Hyvärinen Pasi, Lempäälä
Hyytiä Markus, Turku
Häggblom Carl Niklas Johan, Helsingfors
Häggman Carl-Johan, Espoo
Häkkinen Laura Meeri, Jyväskylä
Häkli Maia Johanna, Helsinki
Hämäläinen Onni Matias, Helsinki
Högnabba-Lewis Julia, Åbo
Illi Karoliina, Turku
Illukka Kaisa Elina, Helsinki
Jaanisoo Anna-Maarja, Helsinki
Jansson Emilia, Helsinki
Jartti Tero Einar, Helsinki
Jauhiainen Linda Johanna, Kuopio
Jeffrey Lauri, Turku
Jõgeda Maimu, Helsinki
Junttu Juha Kari Petteri, Tampere
Juutinen Jari, Helsinki
Jänis Tarja, Joensuu
Järvenhelmi Maria Katariina, Helsinki
Järvinen Jouni, Tampere
Jääskeläinen Emma, Joensuu
Kaarto Markus, Oulu
Kajos Anni, Helsinki
Kalenius Pia Helena, Turku
Kaljunen Laura, Joensuu
Kallas Outi Nina Johanna, Rovaniemi
Kalliojärvi Suvimarja, Espoo
Kallionpää Jarkko, Turku
Kallokoski Elisa, Akaa
Kalmakurki Maarit Johanna, Tampere
Kamula Disa Maria, Tampere
Kangas Panu, Helsinki
Kankila Anna Valpuri, Helsinki
Kapulainen Arttu, Helsinki
Kari Salli, Helsinki
Karjalainen Karri, Ulkomaat
Karmala Anna, Espoo
Karvonen Marko Jussi Ilmari, Riihimäki
Kato Mirei, Helsinki
Kauppinen Kaisa, Turku
Keinonen Jukka, Järvenpää
Keinänen Johanna Anneli, Tuusula
Kelkka Hanna-Kaisa, Turku
Keränen Juho-Matias, Helsinki
Keskihannu Kati Tatjaana, Helsinki
Keskilä Ville Tapani, Helsinki
Keskivinkka Emilia, Helsinki
Kesäläinen Taina, Pori
Kettunen Olli, Helsinki
Kiiski Sakari, Lahti
Kilkku Elina Vilhelmiina, Helsinki
Kilpeläinen Hillevi, Helsinki
Kilpeläinen Raisa Marja Aulikki, Helsinki
Kilpinen Alina, Turku
Kinnaslampi Kari Mikael, Helsinki
Kittilä Jukka Taneli, Turku
Kivelä Minna Marika, Helsinki
Kivelä Niko, Helsinki
Kivijärvi Sarah, Espoo
Kivilä Mira Kirsi Elina, Kerava
Kivinen Mikko Juhani, Helsinki
Kivinen Taru Marjatta, Riihimäki
Kiviniemi Mikko, Ylöjärvi
Kivistö Henri, Turku
Kivistö Satu, Lappeenranta
Kohonen Topi, Helsinki
Koivistoinen Pasi, Helsinki
Koivula Maria-Elina, Vantaa
Koivunen Annimaria, Helsinki
Koivuniemi Joni, Helsinki
Koivuniemi Sini Maria Kastanja, Helsinki
Kokander Jenni, Vantaa
Kolsi Eeva-Kaarina, Helsinki
Komonen Vesa-Matti, Rovaniemi
Koponen Minna, Savonlinna
Koponen Tero Tuomas, Helsinki
Korkatti Miika, Lempäälä
Koro Iida Alexandra, Helsinki
Korpela Aarni, Helsinki
Korpiranta Ona, Kirkkonummi
Kortelampi Apollonia Mona Ingalill, Helsinki
Kortesmäki Sari, Helsinki
Kortesoja Kaisa, Tampere
Koskela Minna Hannele, Helsinki
Koskelainen Ossi Uolevi, Helsinki
Koskenniemi Matti Pietari, Helsinki
Koski Aino Vilhelmiina, Helsinki
Koskinen Jani, Kangasala
Koski-Wood Anne, Ulkomaat
Kouki Akseli, Helsinki
Kozma Salla Marjaana, Helsinki
Kraemer Erik, Turku
Kuittinen Erika, Helsinki
Kujanpää Heikki Juhani, Karkkila
Kultala Johanna Maria, Kerava
Kuosmanen Jyri, Vantaa
Kähkönen Katja, Siivikkala
Kämi-Conway Piritta, Somero
Laakko Tarleena, Helsinki
Laaksola Hennariikka, Helsinki
Labart Lena Birgitta, Helsingfors
Lahdenmäki Ella, Helsinki
Lahtinen Jutta, Turku
Laihiala Pirjo, Toijala
Laine Antti Kasperi, Helsinki
Laine Matti, Helsinki
Laine Reija Katariina, Helsinki
Lankoski Jussi, Espoo
Lantz Nicklas, Saltvik
Lappalainen Julia, Helsinki
Lappalainen Petri, Tampere
Laukkanen Juha Tapio, Helsinki
Laukkarinen Antti, Helsinki
Lehtinen Kai, Karjalohja
Lehto Milko Santeri, Helsinki
Lehtonen Vilja, Piispanristi
Lehtonen Viljami, Helsinki
Lehtovaara Aino, Turku
Leinonen Jaani, Tampere
Lepistö Leea, Tampere
Leskinen Mika Sakari, Helsinki
Levo Sanna, Helsinki
Liesimaa Joonas, Riihimäki
Liimatainen Juhani, Helsinki
Lilliestierna Sari Leila Hannele, Tampere
Liman Stina Kaarina, Pargas
Lindeman Maria, Helsingfors
Lindroos Riitta, Turku
Lindström Miia, Pori
Lintala Natalil, Seinäjoki
Logrén Kaisa-Liisa Inkeri, Helsinki
Lohiniva-Tyni Tuuli Katariina, Helsinki
Loijas Samu Jani Kristian, Helsinki
Lommi Oksana Eleonora, Helsinki
Louhivuori Emmi, Turku
Lovén Emmi, Oripää
Lund Heikki Antero, Tuusula
Luttinen Jarmo, Lahti
Luukkonen Markus Antero, Helsinki
Luusua Iida-Sofia, Helsinki
Lybäck Sofie Helena, Kronoby
Lähdesmäki Perttu, Jyväskylä
Löppönen Iina, Turku
Maijanen Juuso-Matias, Turku
Makkonen Minttu-Maaria, Helsinki
Malkki Erika, Pertteli
Malmberg Paavo, Helsinki
Malmström Maria, Helsinki
Mankonen Antti, Tampere
Mann Timo Antero, Helsinki
Markku Helena, Turku
Martikainen Eleonoora, Helsinki
Martikainen Julius, Tampere
Martin Mari, Helsinki
Marttila Tytti Tellervo, Tampere
Mende Karmo, Vantaa
Meriläinen Aku Matti Ilari, Helsinki
Merisalo Marja Helena, Espoo
Mihalovsky Vilja, Ulkomaat
Milán Annica, Tampere
Mujunen Tommi, Tampete
Multamäki Tiinaliisa, Sodankylä
Murtola Veera-Maija Lyydia Lemmitty, Helsinki
Mustonen-Lökström Liisa Anneli, Helsinki
Myllynen Mirva, Lahti
Myllyselkä Ari, Tampere
Mäkelä Konsta, Helsinki
Mäkelä Sanna Paula Johanna, Helsinki
Mäkinen Niko-Pekka, Helsinki
Mäkinen Ville Sakari, Helsinki
Mäkipää Petri Pentti Olavi, Tampere
Nagore Santandreu Rubén, Helsinki
Nekrassova Anna, Turku
Nerea Astorga, Helsinki
Niemi Anssi, Helsinki
Niemi Anu Marjatta, Tampere
Nieminen Sami, Helsinki
Nieminen Tytti, Turku
Nikander Hannamaija, Lohja
Niskala Katimari, Helsinki
Niskanen (ent. Niskala) Anne Marja Hannele, Rovaniemi
Nummi Ilari, Helsinki
Nummiluikki Jalmari, Helsinki
Nuoraho Vesa, Helsinki
Nybo-Bremer Åsa, Helsingfors
Nyby Herman, Helsingfors
Oittinen Elina Sofia, Hytölä
Ojala Hanna Katariina, Helsinki
Ojalo Aili, Helsinki
Olava Ushma, Vantaa
Olkinuora Anna, Helsinki
Ollila Kaisla, Tampere
Orblin Cécile Emilie Eveliina, Helsinki
Orenius Michelle, Helsinki
Otsamo Elina, Helsinki
Paajanen Seppo, Pirkkala
Paananen Teija, Helsinki
Paasivirta Outi, Helsinki
Paavilainen Antti Hermanni, Espoo
Paavilainen Heikki Tapani, Lempäälä
Paavilainen Kai Antero, Joensuu
Paavilainen Tero, Helsinki
Paavola Esko, Helsinki
Pajunen Anne Maria, Söderkulla
Pakkanen Samu Kalevi, Helsinki
Palanne Laura, Helsinki
Palevaara Anu Irmeli, Espoo
Palmu Kristian, Helsinki
Palo Amanda, Helsinki
Palo Mervi, Helsinki
Palo Pauliina, Helsinki
Pantsu Jutta, Helsinki
Papunen Riikka, Tampere
Parkkinen Johanna, Turku
Partanen Saara-Elina, Helsinki
Parviainen Jussi-Pekka, Helsinki
Paul Martin, Helsingfors
Peltola Saana, Helsinki
Peltola Sirkka-Liisa, Tampere
Perttola Anna Elina, Helsinki
Peräinen Jussi-Petteri, Helsinki
Pesonen Martta, Helsinki
Pettersson Joona Eerik, Helsinki
Pihlström Peter, Helsinki
Piiparinen Anniina, Helsinki
Pirinen Juha-Pekka, Kouvola
Pirttisalo-Pirinen Riitta, Joensuu
Pitkänen Pekka Olavi, Helsinki
Pitkänen Riina, Helsinki
Pokkinen-Salo Maria Emilia, Tampere
Porali Tero, Lahti
Puhakka Jussi, Järvenpää
Pukkila Aino Ilona, Helsinki
Puranen Tiina, Turku
Puukka Helena, Helsinki
Puumalainen Antti Oskari, Tampere
Pylkkänen Liisa, Helsinki
Päivinen Teemu Olavi, Helsinki
Pääkkö Vili, Helsinki
Pääkkönen Petra, Ulkomaat
Pääkkönen Tatumi, Helsinki
Pöllänen Helena, Helsinki
Rainio Anni, Sastamala
Raitala Tuukka, Helsinki
Ramsten Jon Mikael, Helsinki
Randell Toni, Pori
Rannila Sami Juhani, Turku
Rantala Hannu, Turku
Rantanen Camilla, Helsinki
Rastas Juha, Helsinki
Ratalahti Mona, Tampere
Rautakorpi Lotta, Oravasaari
Rekola Sami, Helsinki
Repo Aapo, Fiskari
Riikonen Pauli Tapani, Helsinki
Riipinen Olli, Helsinki
Risku Milla Kristiina, Helsinki
Rosenvall Janne Johannes, Vanttauskoski
Rousti Leena, Tampere
Ruuskanen Timo Juhani, Helsinki
Räsänen Henry Juhani, Outokumpu
Räsänen Marianna, Jyväskylä
Röpelinen Riitta Helena, Helsinki
Saarakkala Kaisa, Espoo
Saarela Elina, Helsinki
Saarinen Timo, Lahti
Saaristo-Vellinki Minna-Stiina, Turku
Sahlstedt Tarja, Helsinki
Sahno Arja, Pirkkala
Saivo Jussi, Tampere
Salmenmäki Sara Annukka, Helsinki
Salmi Anne, Kuopio
Salmi Riina, Helsinki
Salminen Juha Antero, Kuusankoski
Salminen Jussi Petri Johannes, Helsinki
Salo Elisa Sini Maria, Helsinki
Salo Seija-Leena Annikki, Turku
Salomaa Tapio, Siilinjärvi
Salonen Alisa, Turku
Sarkkinen Kaisa-Leena, Tampere
Sederholm Wilhelmina, Espoo
Seppälä Hannu, Turku
Seppänen Aleksi, Helsinki
Seppänen Ville, Helsinki
Serkamo Pia, Vantaa
Siikander Sari Maarit, Helsinki
Siimes Tarja Johanna, Helsinki
Siirtola Joel, Vantaa
Siivonen Tatu, Helsinki
Silén Fabian Gustaf, Helsinki
Silén Josefin, Esbo
Siljander-Mäkelä Maija, Riihimäki
Sillanpää Niina, Helsinki
Silvo Satu Irmeli, Helsinki
Simola Aino, Riihimäki
Simola Jussi, Tampere
Simonen Toni Valtteri, Helsinki
Sinisalo Katriina, Helsinki
Sinisalo Kirsi-Kaisa, Tampere
Sippola Outi Pauliina, Piikkiö
Skaffari Marja Annikki, Tampere
Smeds Sofia, Helsinki
Sottinen Riku, Tampere
Spirina Elena, Helsinki
Stenberg Astrid-Ulrika, Helsinki
Stenius Reija Talvikki, Helsinki
Still Taru, Vantaa
Sucksdorff Jyri, Helsinki
Suokas Riku-Tapani, Kangasala
Suominen Joonas, Halikko
Suopajärvi Jonne, Rovaniemi
Suorlahti-Gerardin Terhi Annika, Helsinki
Suutarinen Janne, Helsinki
Suvanto Anni, Turku
Sveholm Asta, Helsinki
Syrjä Iiris, Turku
Sääski Juha Mikael, Helsinki
Säävälä Ilmari, Orivesi
Söderholm Jan-Christian, Helsinki
Söderholm Roosa, Helsinki
Söderqvist Kari, Helsinki
Taipale Meimi, Otalampi
Taivainen-Ilmola Sirpa, Kuopio
Takeda Yuko, Helsinki
Tamminiemi Niina Vicktoria Anneli, Helsinki
Tapanainen Veera, Tampere
Tapio Markus, Helsinki
Teern Timo, Vantaa
Teinilä Jenna Susanna, Tampere
Teurajärvi Jari, Helsinki
Tihtarinen Tommi, Joensuu
Tiivola Sanna Kristiina, Porvoo
Tikka Irene, Rovaniemi
Tikka Timo, Helsinki
Timoskainen Sampsa, Helsinki
Tohni Johanna, Kangasala
Toivonen Meeri, Porvoo
Tokat Bahar, Helsinki
Tola Heini Valpuri, Helsinki
Torikka Timo Veikko, Espoo
Torssonen Saku, Tampere
Torvinen Timo Johannes, Jääli
Trizna Anastasia, Helsinki
Tsarkov Karim Vlamidirovitsh, Mustio
Tucci Ilaria, Tampere
Tuhkanen Petri, Helsinki
Tulikorpi Tuomas Tapani, Helsinki
Tuomikko Terhi Ilona, Lahti
Tuominen Antti, Pori
Tuominen Miikka Kalevi, Helsinki
Tuominen Suvi, Helsinki
Turunen Timo, Helsinki
Tuulasjärvi Henri, Helsinki
Tweedie Gemma, Helsinki
Törmi Heikki Niilo, Kajaani
Törnqvist Linda Sofia Linnéa, Kaarina
Uitto Pirkko Marjatta, Tampere
Urho Kati Hannele, Turku
Uschanov Anna, Helsinki
Uusitalo Päivi, Hyvinkää
Uusitalo Tuomas Waldemar, Helsinki
Uusi-Äijö Meeri, Helsinki
Vaahtoluoto Tuomas, Helsinki
Vahala Tella, Turku
Vaine Kai, Tampere
Valikainen Anssi, Helsinki
Valonen Anna-Maija, Helsinki
Valtee Jarkko, Helsinki
Vana Lea Nina Marianne, Dagsmark
Vanttaja Iida, Kaarina
Vapaavuori Outi Marika, Tampere
Varga NóRa, Helsinki
Varisvaara Kataja, Helsinki
Vartia Irina Maria Kristiina, Viljakkala
Vasama Tuukka Johannes, Porvoo
Vehkalahti Reetta, Pori
Vehkaoja Elina, Helsinki
Vesslin Pauliina, Tammisaari
Vestman Reeta-Leena Elina, Söderkulla
Viitala Anna Liina Alina, Helsinki
Viitala Rebecca Maria, Luoma
Viitaniemi Janne Pietari, Tampere
Viljanen Heidi-Maria Pauliina, Pori
Virta Emma-Reetta Aleksa, Rovaniemi
Virtanen Kimmo Kalervo, Toijala
Virtanen Lotta Merituuli, Korppoo
Virtanen Valdemar, Helsinki
Virtanen Ville Juhani, Ilola
Viskari Kimmo, Helsinki
Von Bagh Juhana Peter Olavi, Helsinki
Väisänen Ella, Helsinki
Vänskä Anna-Maria, Turku
Väänänen Laurapeppi, Tampere
Väätänen Heidi, Saarijärvi
Wahlroos Jari Ville, Helsinki
Wallenius Väinö, Helsinki
Wennerstrand Kaino Kim Vieno, Kantvik
Wingren Birthe Ulrika, Ilola
Zilliacus Emelie, Helsingfors

Sarjakuva- ja kuvitustaide

Ahonen Aunis Emilia Anastasia, Helsinki
Auersalo Jesse, Helsinki
Ermilä Suvi, Helsinki
Eskonen Mirkka Inari, Helsinki
Fossi Juho, Turku
Haapalainen Kristiina, Kemiö
Hahto Maya, Tampere
Haiko Nina Annika, Naantali
Heikkinen Avi, Tampere
Heino Mikko, Ulkomaat
Holma Hanna Maaria, Helsinki
Holma Pauliina, Helsinki
Juha Halme, Espoo
Kallio Pauli Antero, Tampere
Kallio Reetta, Tampere
Katto Noora Matleena, Tampere
Kivelä Juha, Kouvola
Kokkila Timo Pekka, Tampere
Konola Hanna Päivikki, Helsinki
Kovanen Heta-Linnea, Helsinki
Krekelä Katja, Tampere
Kuismanen Ilma-Sofia, Tornio
Kukkonen Janne, Turku
Kurkiniitty Mari Johanna, Inkoo As
Laine Anna-Kaisa Irene, Tampere
Lin Chih-Tung, Helsinki
Lindholm Frida, Turku
Lindström Tiia, Helsinki
Lintula Heidi, Tampere
Lius Anniina, Helsinki
Maanpää Elli, Helsinki
Majaluoma Markus, Valko
Matilainen Jesse Nalle, Helsinki
Mattila Elina, Turku
Minkkinen Loviisa, Oulu
Moilanen Tuula, Helsinki
Molander Tiina Johanna, Oulu
Mäki Jyrki Anselmi, Martinniemi
Mäkinen Mikael Johannes, Sastamala
Nikunen Eeva, Vantaa
Nissinen Jaana, Turku
Nygård Marjo Hannele, Seinäjoki
Obele Saara, Espoo
Partanen Veli Matti, Järvenpää
Parviainen Janne Veli Samuli, Helsinki
Pesämaa Ilkka Untamo, Tampere
Pitkänen Sirkku Linnea, Korpilahti
Puikkonen Kari Juhani, Espoo
Rantanen Miissa Maria, Helsinki
Rautala Emma, Kuusisto
Ravantti Aapo Juhana, Lahti
Richert-Henry Sonja Hannele, Helsinki
Rojola Johanna Josefiina, Helsinki
Räihälä Romy, Helsinki
Räsänen Henna-Marie, Helsinki
Rönkkö Heikki, Helsinki
Salmelin Tiia, Turku
Salmi Pauli, Helsinki
Shimatsuka Eri, Helsinki
Stolt Anne, Lohja
Suorsa Jaana Helena, Akaa
Suova Minni Pauliina, Helsinki
Särkelä Noora, Oulu
Uimonen Kaarina Elisa, Helsinki
Ural Veli-Matti, Oulu
Vaalio Kai, Lahti
Vallineva Saara Maria, Tampere
Van De Kreeke Keanne, Hirsjärvi
Vaskivuo Hanna Marianne, Korkeaoja
Viljanto Sami Juhani, Helsinki
Virta Martta-Kaisa Annikki, Paimio
Vähä-Aho Sami Olavi, Kemiö
Väyrynen Mikko Oskari, Helsinki
Ylioja Ulrika, Helsinki
Östman Sara, Pietarsaari

Sirkustaide

Ahola Erika, Rovaniemi
Ahonen Jose, Tampere
Alatalo Eikka, Pertteli
Astala Kreetta, Helsinki
Attwood Amanda, Tampere
Autio Rosa-Maria, Tampere
Doat Amandine Madeleine, Loviisa
Engblom Georg Christian Theodor, Turku
Ervasti Nina, Oulu
Erälinna-Hinkkanen Marjukka Kristiina, Tammisaari
Eskelinen Juha-Matti, Vantaa
Formunen Mika Antero, Eurajoki
Forsberg Ada, Helsinki
Hakala Aaron Leo Alarik, Ulkomaat
Hakala Annika, Ulkomaat
Hakamäki Satu, Aura
Hakanpää Salla Aino Pauliina, Helsinki
Heikkilä Iiro, Kaarina
Heikkilä Merri, Tampere
Huusko Victor, Helsinki
Hämäläinen Janika Linda Tuulia, Vantaa
Ikonen Henna Jasmin, Oulu
Ilpala Pipsa, Espoo
Jakobsson Kai Petteri, Masala
Jauhiainen Mirja Tuulikki, Ulkomaat
Jauhiainen Oskari, Tampere
Jormakka Maija, Tampere
Juntunen Hannu, Turku
Juppi Noora, Helsinki
Jäntti Iisa Ilona, Helsinki
Kaarninen Valpuri, Tampere
Kaijanen Veera Elisa, Helsinki
Kaisanlahti Anselmi, Helsinki
Kaisanlahti Eino, Lahti
Kangas Henri, Tampere
Karvo Markku, Porvoo
Karvo Vanessa, Porvoo
Kauppinen Hanne-Mari, Helsinki
Kervinen Henriette, Helsinki
Keskinen Kanerva, Tampere
Klemelä Kauri, Helsinki
Koskela Matti Sakari, Hamari
Koskinen Lauri, Masala
Kujansivu Nelli, Ulkomaat
Kulmakko Timo Elja Ilmari, Tampere
Kurronen Milla, Porvoo
Kuusisto Lida, Turku
Lahtinen Arttu, Ulkomaat
Laine Matleena Eerika, Helsinki
Lapinlampi Henna Tuulia, Tampere
Lehtiö Siiri, Turku
Leinonen Sanna, Aura
Leppänen Saana, Tampere
Leskinen Minka, Helsinki
Levon Joonas, Helsinki
Liimatta Lauri, Joensuu
Liinamaa Susanna Katariina, Helsinki
Lintunen Jan, Helsinki
Lintusaari Armas, Tuusula
Liukkala Hedda, Helsinki
Llewellyn Orfeo, Leppäkaarre
Llewellyn Simon, Tampere
Mansikkasalo Jenny, Helsinki
Matero Jukka-Pekka, Kuopio
Miikki Heidi, Helsinki
Moisala Hanna Maaret, Oulu
Mäkelä Saku Rafael, Helsinki
Mäkelä Sari Anneli, Mänttä
Männistö-Lister Sakari, Uimaharju
Niemelä Visa, Jyväskylä
Niittyvuopio Aleksi, Tampere
Nousiainen Pasi Henrikki, Helsinki
Nurminen Sara, Espoo
Nuutinen Miika, Joensuu
O'Connor-McMahon Adam, Tampere
Oinonen Ira, Helsinki
Ojala Pihla-Maaria, Oulu
Paavilainen Sini-Susanna, Tampere
Paavola Susanna, Ulkomaat
Pakanen Joni, Helsinki
Pasanen Noora, Helsinki
Peistola Sasu Matti Mikael, Helsinki
Peltola Maria, Tampere
Peltovako Anniina, Ulkomaat
Peura Saana Marjaana, Helsinki
Pham Hannu, Helsinki
Pietala Anni, Lahti
Pietala Nelma, Lahti
Pulsa Minna, Leppäkaarre
Purontaus Linnea, Tuusula
Pussinen Kerttu, Tampere
Pötsönen Henna, Kaarina
Ranta Eetu, Helsinki
Repo Jilka, Helsinki
Reponen Jari Petteri, Mäntsälä
Repponen Katerina, Helsinki
Reunanen Netta Karoliina, Jyväskylä
Riihelä Teemu, Turku
Rinne Henriikka, Tampere
Ristiharju Juha-Matti, Rovaniemi
Saarinen Juuso, Helsinki
Sadonkorpi Haidi, Hamari
Salmenaho Matias Joni Petteri, Tampere
Saunio Petri, Helsinki
Schutt Kaj-Mikael, Turku
Seppälä Pinja, Tampere
Siljamäki Jari Juhani, Jyväskylä
Silmunen Fanni, Turku
Sinervo Hanna Vilhelmiina, Turku
Särkiniemi Ronja, Helsinki
Tamminen Timo, Turku
Tapanainen Jari Pekka, Savonlinna
Tauriainen Lassi, Turku
Tenhunen Jaakko, Tuusula
Terävä Hanna Katariina, Helsinki
Tikka Karita, Tampere
Toivanen Nella, Rovaniemi
Toivola Mia, Turku
Tolonen Saana, Ulkomaat
Tsernov Emmi, Helsinki
Tuhkanen Lauri, Turku
Tuominen Roosa Linnea, Helsinki
Turkka Anna Karoliina, Teijo
Tyni Tatu Esa Santeri, Åminnefors
Utriainen Hanna-Maarit, Orivesi
Vaalimaa Marianne, Turku
Vallin Nuutti, Helsinki
Van Earle Katariina, Oulu
Van Earle Jared Jesse, Oulu
Virta Jere, Helsinki
Vuorinen Tuomas, Helsinki
Wilenius Sakari, Vantaa
Ylikorva Mette Marika, Rovaniemi

Taidejournalismi 

Berger Martti, Helsinki
Camelo Ramiro, Vantaa
Holmberg Jan-Erik, Helsinki
Holopainen Wanda, Helsinki
Huhta Veli-Matti, Helsinki
Järvenpää Sandra, Helsinki
Järvinen Mikko, Orivesi As
Kastemaa Heikki Sakari, Helsinki
Kautto-Seinäjokinen Riku, Rovaniemi
Kinnunen Aleksi, Helsinki
Kinnunen Kalle Pekka, Helsinki
Kivirinta Elina Marja-Terttu, Helsinki
Lehti Aki-Heikki, Helsinki
Leppänen Frank Teppo Sakari, Vantaa
Lindström Miro-Benjamin, Helsinki
Lundegård Elliot, Helsinki
Löppönen Janne, Helsinki
Niskala Marjaana, Autti
Ojanen Susanna, Tampere
Pöppönen Hannu, Helsinki
Raadelma Oona, Helsinki
Ramezani Kaldeh Kianoush, Helsinki
Sorjanen Axa Markku Jouko Juhani, Helsinki
Vilhunen Eeli, Helsinki
Vuorela Mervi, Helsinki
Vuori Sonja, Tenala

Tanssitaide

Aaltonen Jonna Susanna, Raisio
Aaltonen Matilda, Helsinki
Ahmaniemi Meri, Ulkomaat
Aho Taru, Helsinki
Ahola Iina-Sofia, Helsinki
Ahonen Elisa, Sastamala
Ahopelto Emilia, Helsinki
Allenius Varpu, Turku
Antikainen Elisabeth, Oulu
Anttila Laura, Helsinki
Arposalo Eerika, Oulu
Arposalo Emmi, Jyväskylä
Arppo Krista-Julia Edith, Helsinki
Autio Maria, Helsinki
Balarezo Mercedes, Helsinki
Bruno Marianna, Helsinki
Brunou Rea-Liina Päivikki, Helsinki
Campbell Daniel, Helsinki
Charifi Sofia, Helsinki
Convertito Giorgio, Helsinki
Dyster Anniina, Kuopio
Emery Samuli, Jyväskylä
Erjala Artur, Kuopio
Eskelinen Pinja, Helsinki
Faarinen Laura, Vantaa
Feodoroff Laura-Maria, Helsinki
Flores Monroy Alejandro, Helsinki
Funga Funga Aloyce, Turku
Geselle Jasmin, Helsinki
Grönberg Pinja, Helsinki
Haaponiemi Matti, Tampere
Hakkarainen Inka-Leea Ester, Kuopio
Halinen Lotta, Helsinki
Halonen Jaakko Anttoni, Helsinki
Hanhineva Henna-Maria, Turku
Harjunpää Leena Eveliina, Helsinki
Heikkilä Elsa Opri Matilda, Helsinki
Heikkinen Liisa, Oulu
Heikkinen Samppa, Turku
Heinonen Kira, Helsinki
Henttu Päivi, Lahti
Honkanen Mirva, Turku
Huhtala Emma, Valkeakoski
Huhtanen Riina Emilia, Helsinki
Huotari Tanja Maarit, Helsinki
Häkkinen Anna Maria, Helsinki
Häyrynen Elina Helmi Ilona, Helsinki
Isotalo Susanna, Seinäjoki
Itkonen Anu, Kouvola
Johansson Daniel, Mariehamn
Jolma Anna, Turku
Juntti Virpi Susanna, Helsinki
Juutinen Eeva Anni Elina, Helsinki
Kaartinen Nella, Hämeenlinna
Kaijanen Noora, Helsinki
Kaila Anni, Helsinki
Kallio Kati, Helsinki
Kallio Leena Susanna, Helsinki
Kananen Virpi Maria, Espoo
Kantola Katriina, Helsinki
Karttunen Jyrki Tuomas, Helsinki
Karttunen Krista, Rovaniemi
Kasurinen Tiia, Helsinki
Katinas Andrius, Helsinki
Kauppila Mathilda, Joensuu
Keihäs Camilla, Turku
Keizer Leena Katariina, Lahti
Kerola Sampo, Helsinki
Keskikallio Heli, Helsinki
Keto-Tokoi Sofia, Helsinki
Kilpiö Kiira, Helsinki
Kinnunen Anne-Maarit, Jyväskylä
Kivimäki Riia Maria, Helsinki
Koikkalainen Ella-Noora, Helsinki
Koistinen Jenni Emilia, Isnäs
Koivuniemi Lyylia, Helsinki
Konate Sibiry, Helsinki
Kontturi-Paasikko Liisa Marjatta, Sastamala
Koponen Mari, Helsinki
Korkeasaari Jouko Jari Juhani, Helsinki
Korpela Aisha, Seinäjoki
Kortelainen Siiri, Helsinki
Koskela Anna, Helsinki
Koski Taru, Helsinki
Kosola Riikka Anna-Maria Johanna, Kaarina
Kriikku Sanni, Helsinki
Kuha Linda Ida Ilona, Tampere
Kumpulainen Emilia, Espoo
Kwon Hyungwoo, Helsinki
Kärki Heli, Poitsila
Laine Sonja-Riitta, Helsinki
Lakea Riikka, Helsinki
Lamberg Veera Saliina, Helsinki
Laube-Pohto Rebecca, Jyväskylä
Lehtinen Laura, Helsinki
Lehto Jonna Henrietta, Helsinki
Lehtoranta Heidi Maria, Helsinki
Leinonen Oona Maria Viialiina, Tampere
Liimatainen Minna, Helsinki
Lindgren Sandrina, Turku
Lindroos Aliina, Helsinki
Lipponen Saana-Tuulia, Rovaniemi
Liski Pia Susanna, Helsinki
Loimaala Karoliina, Helsinki
Lommi Natasha-Maria, Helsingfors
Loukas Janna, Helsinki
Lundén Katja Elise, Helsinki
Mahmoud-Halonen Iman, Helsinki
Martikainen Linda, Helsinki
Martin Kaari Karola, Helsinki
Maslowska Dagmara, Revonkylä
Mattila Teo, Turku
Maunula Wilma, Klaukkala
Meyer-Rochow Susmita, Helsinki
Mirtti Lotta, Helsinki
Molnes Tonje Aas, Helsinki
Montag-Wärnå Susanne, Pargas
Mostacci Aurora, Helsinki
Mustonen Miina, Joensuu
Mustonen Venla, Helsinki
Myrskog Emmi, Helsinki
Mäkeläinen Jero, Helsinki
Nevanlinna Vera Elise, Helsinki
Nieminen Jaakko Kalervo, Helsinki
Nieminen Kaisa, Helsinki
Nieminen Suvi, Turku
Nordlund Verna, Helsinki
Nousiainen Laila, Vantaa
Nyyssönen Tiia, Helsinki
Orpana Mikko Ville, Helsinki
Otieno Godwin, Espoo
Ovaska Milla, Kuopio
Pajala-Assefa Hanna Kaarina, Helsinki
Pajunpää Meri, Helsinki
Pakarinen-Räsänen Salla, Kuopio
Pappi Alina, Helsinki
Peippo Saku, Espoo
Pekkonen Jemina, Hämeenlinna
Pietilä Minttu-Maria, Helsinki
Pietiläinen Laura Pauliina, Helsinki
Pilke Mitja, Joensuu
Pippingsköld Heli Marika, Rovaniemi
Pohjonen Inka, Helsinki
Poikela Hanna Katariina, Hyvinkää
Polvi Jenna, Paattinen
Prittinen Jouni Kristian, Tampere
Puumalainen Riikka Emilia, Tampere
Pärssinen Nadja Mari Helena, Espoo
Pääkkönen Hanna-Maija, Helsinki
Raipala Iiris, Helsinki
Rajaniemi Niina, Tampere
Rasimus Jani, Helsinki
Ratinen Helena, Jyväskylä
Rautakorpi Marja, Vantaa
Rekola Satu Helena, Helsinki
Renvall Nina Anita, Turku
Reynisdóttir Selma, Uusima
Risku Sade, Helsinki
Ristolainen Jukka Tapani, Kangasniemi
Rukola Laura Jenny-Elina, Vaajakoski
Rundelin Kaisa, Oulu
Rutanen Maria Hannele, Järvenpää
Räsänen Veera, Helsinki
Räty Henna, Helsinki
Saine Anna Tuuli Johanna, Fiskari
Salama Sanna, Lappeenranta
Sallinen Heidi, Helsinki
Salmela Meri, Espoo
Salonen Lotta, Helsinki
Santavuo Tiina, Pori
Sarkkinen Laura, Helsinki
Seppälä Heidi, Espoo
Seppälä Wilma, Tampere
Shaikhan Riikka Theresa, Helsinki
Shiwan Kardo, Lahti
Siipola Sini, Jokikunta
Snellman Veera, Helsinki
Soininen Tuulia, Tampere
Sono Tikka Anniina, Helsinki
Suonperä Laura, Jyväskylä
Taijonlahti Iina, Helsinki
Tarvainen Jukka Petteri, Helsinki
Tauriainen Jouni Tapio, Helsinki
Tienhaara Elina, Turku
Tiuraniemi Maiju, Turku
Tolonen Riikka, Joensuu
Torp Katerina, Espoo
Touhunen Tuija, Lempäälä
Tuomi Maija Leena Kaarina, Kangasniemi
Tuppurainen Ira, Turku
Turunen Jaana Irmeli, Helsinki
Ukkonen Anniina, Turku
Urpilainen Jenni, Helsinki
Valanto Outi Elena, Tampere
Valtonen Elina Katariina, Helsinki
Vartiainen Sami O., Turku
Vera Ortiz Favela Kerttuli, Helsinki
Viipuri Maija, Helsinki
Virkkunen Anna Karoliina, Helsinki
Virta Vanessa, Helsinki
Voima Soile, Helsinki
Von Hertzen Hazah, Helsinki
Voutilainen Aino Maria, Helsinki
Voutilainen Laura, Helsinki
Vuolle Ira, Helsinki
Vuorio Venla Marjaana, Helsinki
Välikoski Ville, Helsinki
Välimaa Juuli, Tampere
Zambrano Bruno, Helsinki

Valokuvataide

Aalto-Setälä Liina, Helsinki
Ahde Sara Maria, Helsinki
Airo Henri, Helsinki
Alatalo Susanna, Helsinki
Antas Annabelle, Kauniainen
Anttonen Petri, Helsinki
Barrois Jeremy, Helsinki
Beloff Lasse Pekka Tapani, Helsinki
Brandt Joonas, Helsinki
Dymoke Edward, Helsinki
Ehrukainen Tiina, Helsinki
Eriksson Lauri Kalervo, Espoo
Ervasti Tuukka, Helsinki
Fleischmann Dominik, Helsinki
Geselle Rainer, Helsinki
Golaz Anne, Rovaniemi
Heinonen Jonne, Helsinki
Heinänen Pauliina Anna Elina, Helsinki
Henttonen Ville-Markus, Lahti
Hietala Matti Aleksi, Helsinki
Hinkka Harri Artturi, Tampere
Holma Jenni, Helsinki
Holmström Janette Annika, Helsinki
Hujanen Touko, Helsinki
Hyvönen Markku, Helsinki
Hyyppä Emmi, Kokkola
Häkkinen Iida-Liina Linnea, Helsinki
Irni Päivi Marjukka, Turku
Jasu Antti-Pekka Johannes, Helsinki
Jokitalo Marja Kristina, Tammerfors
Jukarainen Ilkka Veikko, Espoo
Junttila Veera, Rovaniemi
Jussila Utu-Tuuli, Helsinki
Kallio Katri, Tampere
Kangasniemi Juuli, Helsinki
Kaunismäki Anssi, Nopankylä
Kauppinen Thais, Oulu
Kilpiö Sami, Salo
Kim Hwanhee, Espoo
Koikkalainen Hanna Maarit, Imatra
Koivula Tapio, Tampere
Kokki Ulla, Helsinki
Kolehmainen Ola Petri, Ulkomaat
Koljonen Tanja, Helsinki
Kovanen Verna, Helsinki
Kurjenluoma Minna Maria, Helsinki
Kylliäinen Tiina Maritta, Mikkeli
Kähkönen Emmi, Helsinki
Lassila Katri Elisabet, Helsinki
Lehtimäki Minna, Lahti
Lehtinen Janne Matias, Loviisa
Lehtinen Jukka Kalevi, Espoo
Lehtola Amanda, Järvenpää
Lertola Tatu, Parainen
Lindström Robert, Helsinki
Linna Milja, Tampere
Louhivaara Leena, Helsinki
Lyly Susanna, Tampere
Malm Lena Maria, Helsingfors
Malmström Henrik Marko, Espoo
Manninen Janne-Pekka, Oulu
Manninen Tuomo Paavo Tapio, Helsinki
Matilainen Martti Kalevi, Virtasalmi
Melander Marco Johan, Helsinki
Metsäranta Kimmo Tapio, Helsinki
Miklas Anne-Maria, Helsinki
Mishima Jasmin, Helsinki
Moberg Sirja, Helsinki
Morales Buschmann Valentina, Turku
Mulli Hanna, Kempele
Myllykangas Laura, Helsinki
Mäkelä Rasmus, Helsinki
Mäntylä Saara, Piispanristi
Nauska Jarmo, Helsinki
Nevalainen Valtteri, Helsinki
Nikkarinen Jakke, Billnäs
Nikrus Pekka, Helsingfors
Nisonen Ida Elina, Kerava
Nykopp Lauri, Hirvensalmi
Omori Yoshinari, Helsinki
Paajanen Kari Tapio, Helsinki
Paananen Rainer, Helsinki
Pahalahti Johanna Tellervo, Putkijärvi
Pakarinen Annukka, Helsinki
Palojärvi Jussi, Tampere
Palonkorpi Mikko, Helsinki
Parkkinen Sami Petri, Helsinki
Peurakoski Sanna Tuulikki, Helsinki
Pimenoff Vilma Karoliina, Helsinki
Poppius Olga, Helsinki
Pozusis Andre, Helsinki
Puolitaival Miina, Tampere
Rannikko Jaana Kristiina, Helsinki
Rautio Unto, Helsinki
Riki Vanessa, Helsinki
Riutta Tiina Susanna, Tampere
Romppanen Johannes Michael, Espoo
Ruuska Anssi, Säynätsalo
Saarto Ari Johannes, Helsinki
Saijets Lassi, Hamula
Salmi (Hanna) Katariina, Helsinki
Sandgren Noora, Helsinki
Sandström Niklas Johan Olav, Helsinki
Sarpaniemi Emma, Helsinki
Shakya Hannamari, Helsinki
Silván Teemu Johannes Veli-Pekka, Loviisa
Sirviö Sauli Matias, Helsinki
Snellman Rune Christer, Jyväskylä
Soukka Saku, Helsinki
Strengell Heidi Johanna, Helsinki
Suomalainen Jaakko, Tampere
Suominen Sanna-Liisa, Helsinki
Takala Antero Mattias, Helsinki
Terho Jarno, Naantali
Tiinanen Mira, Helsinki
Timonen Arto Veikko, Helsinki
Toivonen Jenni, Helsinki
Tuomi Ritva Päivi Kristiina, Espoo
Tuuloskorpi Teemu, Porvoo
Törmälä Juha, Espoo
Törmälä Outi Kristiina, Espoo
Vehmaa Niina, Vaajakoski
Veikkola Petra, Akaa
Westerlund Juuso Erik, Helsinki
Wollsten Oscar, Vantaa
Yeung Merja, Veikkola
Yiu Sheung Kan, Espoo
Ylijääskö Esa, Jyväskylä
Ylä-Lyly Leena Kaarina, Helsinki
Zambon Filippo, Helsinki