Blogi

Yhdessä olemme vahvoja

Kulttuuri ja liikunta hyvinvoinnin keskiöön

Taiteen, kulttuurin ja liikunnan ammattilaisten olisi tärkeää yhdessä vaikuttaa toimialojensa myönteiseen kehitykseen.

Tiukkenevan talouden aikoina on kansanterveydellinen katastrofi leikata kulttuurista ja liikunnasta, etenkin kun tiedämme niiden vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen sekä syrjäytymisen ja yksinäisyyden ennaltaehkäisyyn. Kulttuurin ja liikunnan aloilla työsuhteet ovat epätyypillisiä ja vuosiansiot matalia.

Kulttuurilla ja liikunnalla on tärkeä itseisarvo. Sen lisäksi ne tuottavat lisäarvoa, jonka ymmärtäminen on edellytys Suomen pärjäämiselle tulevaisuudessa. Liikunnan tavoin kulttuuri vaikuttaa myönteisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ollen vahva väline yksinäisyyden ja syrjäytymisen ennalta ehkäisemisessä. Osallisuus kulttuuriin ja liikuntaan lisää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä ja vähentää esimerkiksi mielenterveyden haasteiden kasautumista. Poliittisessa päätöksenteossa tulisi kiinnittää huomio kysynnän lisäämiseen, esimerkiksi aktiivisella palveluohjauksella ja osallisuuden kynnyksen madaltamisella. Kysynnän lisääminen lisää myös taiteen ja liikunnan ammattilaisten työllistymistä.

Kulttuurin ja liikunnan harrastamattomuudella on vaikutuksia huonompaan elämänlaatuun ja terveyteen. Lisäksi syrjäytyneisyys ja yksinäisyys ovat yleisempiä kuin kulttuuria harrastavilla verrokeilla. Syrjäytyneiden nuorten yhteenlasketut vuosikustannukset ovat suuruusluokaltaan 600 miljoonaa euroa. Mielenterveyden ongelmien aiheuttamat vuosikustannukset ovat puolestaan yli 11 miljardia euroa, muistisairaiden (mukaan lukien omaishoidon piirissä olevat) vuosikustannukset ovat yli 2 miljardia euroa. Mielenterveysongelmien kehityssuunta on kasvava. Vuonna 1997 syntyneistä joka viides on saanut psykiatrisen diagnoosin. Henkinen pahoinvointi näkyy ikääntymisen myötä olevan merkittävä syy työkyvyn menettämiseen ennenaikaisesti.

Lisää aiheesta:

Julkaisu: Kulttuurin ja liikunnan hyvinvointivaikutukset osaksi päätöksenteko- ja ohjausjärjestelmää. Kivelä, Antti; Backman, Jouni; Hyssälä, Liisa; Vuolasto, Johanna; Virta, Sari; Norppa, Laura (2023-03-21)
 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti tammikuussa 2023 työryhmän, jonka tehtävänä oli koota tietoa kulttuurin ja liikunnan hyvinvointivaikutuksista sekä laatia ehdotukset tarvittaviksi politiikkalinjauksiksi. Työryhmän puheenjohtajana toimi vanhempi asiantuntija Antti Kivelä ja muita jäseniä olivat vanhempi asiantuntija Jouni Backman ja vanhempi asiantuntija Liisa Hyssälä. Työryhmän asiantuntijasihteereinä toimivat kulttuuriasiainneuvos Laura Norppa ja ylitarkastaja Sari Virta opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä erityisasiantuntija Johanna Vuolasto Taiteen edistämiskeskuksesta.