Publication

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2019

Taiteen edistämiskeskuksen vuoden 2019 apurahatilastot.
Kansilehti, jossa julkaisun nimi.

Document type

PDF

Publication authors

Taiteen edistämiskeskus

Publisher

Taiteen edistämiskeskus

Publishing place and year

Helsinki 2020

Dataliite (xlsx, 73 kt)

Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) toiminta koostuu apurahoina ja avustuksina myönnettävästä taiteellisen ja kulttuuritoiminnan tuesta sekä kehittämis- ja projektitoiminnasta, jota toteuttavat pääasiassa eri puolilla maata työskentelevät läänintaiteilijat. Nämä kaksi tehtävää muodostavat taiteen ja kulttuurin edistämisen

Vuonna 2019 Taike edisti taiteellista ja kulttuuritoimintaa apurahoina, avustuksina ja palkintoina kaikkiaan 39,7 miljoonalla eurolla. Kasvua edellisvuoteen oli 1,4 miljoonaa eli 4 %. Eniten kasvua oli esittävissä taiteissa (näyttämö, tanssi, sirkus, musiikki), joille kohdennettiin vuonna 2019 uudet kolmivuotiset toiminta-avustukset. Suhteellisesti suurinta kasvu oli sirkustaiteessa (20 %). Kaiken kaikkiaan eri taiteenaloille kohdennetuissa toiminta-avustuksissa oli 1,2 miljoonan euron (+ 16 %) kasvu.

Läänintaiteilijatyö ja muu viraston taiteen edistäminen mukaan lukien taiteen ja kulttuurin edistämiseen käytettiin 42,3 miljoonaa euroa vuonna 2019. Kasvua edellisvuoteen oli neljä prosenttia.

Taiteen ja kulttuurin edistämiseen käytettävä määräraha on peräisin kahdesta lähteestä. Valtion budjettivaroista maksetaan valtion taiteilija-apurahat ja kirjailijoiden ja kääntäjien apurahat. Muu harkinnanvarainen tuki maksetaan rahapelien voittovaroista. Kaikkiaan 63 prosenttia apurahoihin ja avustuksiin kohdennetusta määrärahasta on peräisin rahapelitoiminnan tuotoista.