Publication

Taidetoimikuntien myöntämä tuki 2010 - Support granted by the Arts Councils 2010

Tilastotiedote

Document type

PDF

Publication authors

Paula Karhunen

Publisher

Taiteen keskustoimikunta

Publishing place and year

Helsinki 2011

ISBN

1457-6309

Taiteen keskustoimikunnan tuki taiteelliseen toimintaan oli vuonna 2010 yhteensä 30,8 miljoonaa euroa. Tukea myönnettiin apurahoina, avustuksina, palkintoina sekä taiteilijaprofessorien ja läänintaiteilijoiden palkkoina. Valtion taidetoimikuntien tuki oli kaikkiaan 26,5 miljoonaa euroa ja alueellisten taidetoimikuntien tuki 4,3 miljoonaa euroa. Lisäksi alueelliset taidetoimikunnat käyttivät taiteen edistämisen hankkeisiin kaikkiaan 2,5 miljoonaa euroa. Siten kokonaisuudessaan taidetoimikuntajärjestelmän kautta tuettiin ja edistettiin tai-detta kaikkiaan runsaalla 33 miljoonalla eurolla.

Suurin osa valtion taidetoimikuntien tuesta suuntautui kirjallisuudelle (20 %) ja kuvataiteelle (17 %). Alueellisten taidetoimikuntien tuesta yli neljännes (26 %) myönnettiin kuvataiteelle ja seuraavaksi suurimmat tuen saajat olivat säveltaide (15 %) ja ryhmä ”muut” (12 %).