Uutinen

Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ideahakuun tuli 250 ideaa – tervetuloa työpajaan jatkokehittämään!

Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen valtakunnallisessa teemassa järjestettiin joulukuussa ideahaku, johon saapui upeat 250 ideaa. Ideat on nyt arvioitu ja palautteet lähetetty hakijoille. Varsinainen hankehaku aukeaa maaliskuussa, jonka myötä järjestetään hakuinfo ja työpajoja.

Ideahaku oli lähtölaukaus kohti ESR+-hankehakemusta. Käytännössä kaikkia hakuun tulleita ideoita tulee jatkokehittää. Osa niistä soveltuu rahoitettavaksi muusta rahoitusinstrumentista tai verkotettavaksi isompaan ESR+-ryhmähankkeeseen. Jatkokehittäminen tarkoittaa esimerkiksi toiminnan laajentamista, idean terävöittämistä tai yhteistyökumppaneiden löytämistä. 

Ideoita on mahdollista jatkokehittää työpajoissa. Ne räätälöidään ideahaun tulosten pohjalta vastaamaan esiin tulleita luovan ja kulttuurin alan kehityskohtia. Ideoita voi kehittää joko maaliskuussa aukeavaan Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen valtakunnallisen teeman ESR+ -hakuun, ESR+ -aluehakuihin tai muihin mahdollisiin rahoitusinstrumentteihin. Lisäksi työpajat ovat hyvä mahdollisuus verkostoitua ja etsiä valtakunnallisia hankekumppaneita. Selkeästi palvelu- tai tuotekehitykseen liittyville ideoille järjestetään Creative Business Finlandin ja Taiken yhteistyönä työpaja. Työpajoista tiedotetaan lähiaikoina tarkemmin Rakennerahastojen sekä Luovan verkon viestinnän välityksellä.

Varsinainen Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen teeman hankehaku on auki Eura2021 -järjestelmässä maaliskuun puolivälistä toukokuun puoliväliin. Haun auettua järjestetään hakuinfo, jossa käydään läpi mm. haun sisältöjä, arviointikriteereitä sekä kustannusmalleja. Sitä seuraavista hakukierroksista tiedotetaan myöhemmin.

Lisätietoja:

Luova verkko -koordinaatiohanke, Taiteen edistämiskeskus

Sofia-Charlotta Kakko, Hankepäällikkö +358 (0)295 330 912, [email protected]

Pia Repo, Tuottaja, +358 (0)295 330 857, [email protected]