"Taiteen toteutumisen edellytys on, ettei siitä ole mitään hyötyä", totesi valtionpalkittu Hannele Rantala palkintopuheessaan

Hannele Rantalan palkintopuhe: Taiteen rajoista ja pitkästä muistista

Muistan kaikenlaista epämääräistä, pientä ja suurta, josta teokseni ovat syntyneet. Kaadun mielessäni taas polkupyörällä. Muistan edelleen nuppineulan arlesilaisen postitoimiston tiskillä vuonna 1980. 

Katson televisiosta suoria lähetyksiä sodasta. Ne ovat kuin äitini muistoja 80 vuoden takaa. Äidin sotakokemukset sekoittuvat omiin nuppineulankokoisiini. Ne lomittuvat yhteen ja muuttuvat töideni raaka-aineeksi. En ole voinut valita aiheitani, ne ovat minussa. 

Puhetta tehdessäni mietin esikuvia. Jos nappaisi kirjailija Thomas Bernhardin loistavista Palkintopuheista jonkun ja vähän muokkaisi. Se tosin edellyttäisi varastamista ja sitä, että haukkuisin kaikki palkintojen jakajat ja sättisin päälle vielä yleisönkin. Minulla ei kuitenkaan ole halua haukkua ketään eikä tarpeeksi kiukkua, joten mietin eteenpäin. Vaikka onhan katkeruus ja kosto tietysti monen teoksen raaka-ainetta. Ehkä se on jo kosto, että olen tässä puhumassa. 

Seuraan sotaa, joka ruokkii mielen kaaosta. Kun toisen maailmansodan päättyessä kaikki sodan kauhut paljastuivat, filosofi Theodor Adorno kirjoitti kuuluisan tekstinsä, jossa hän julisti, ettei runous ole enää keskitysleirien jälkeen mahdollista. Runous ja taide kuitenkin ovat kukoistaneet ja loistaneet uusissa muodoissaan miljoonien ihmisten murhien jälkeenkin. Olemme taas saman keskustelun ja ruumiskasojen äärellä. Mihin taide mahtuu? 

Satoja vuosia taiteen aiheena oli Marian ilmestys, jossa arkkienkeli Gabriel ilmestyy Fra Angelicon, Leonardo da Vincin ja muiden renessanssimaalareiden lumoavissa maalauksissa Neitsyt Marialle ja ilmoittaa hänelle, että hänet on valittu synnyttämään maailman pelastaja. Nykyisin Gabriel on torjuntaohjusjärjestelmän nimi, joka on käytössä Suomen Merivoimillakin. 

Näihin kumpaankin tapaan, ohjuksiin ja synnytykseen, uskotaan maailman pelastuksessa vankasti. Molemmat tavat ovat minusta maailman pelastustehtävässä aika epätodennäköisiä. Näyttöä on huonosti. 

Taiteen tekemiseen liittyy taiteilijan kyky sietää suurta epävarmuutta. Kaikki uusi, jokainen teos, alkaa epävarmuudesta. Kaikki leijuu, kunnes kasaantuu hetkeksi yhteen. Syntyy työ, joka ei ehkä ole koskaan valmis. Pysyvältäkin näyttävän aineen olemukseen kuuluu tilapäisyys, muutos ja keskeneräisyys. 

Teoksen kautta muistimme, tunteemme ja kokemuksemme punovat mitä merkillisimpiä ketjuja menneeseen ja tulevaan. Taiteilija pyrkii teoksen avulla kommunikaatioon vastaanottajan kanssa. Teokset jatkuvat vastaanottajan mielessä ja saavat merkityksiä hänen omien kokemuksiensa kautta. Taiteen aika ja muisti on armoton, teos saattaa aikakausien murroksissa myös tyhjentyä kokonaan merkityksistä. 

- - -

Kirjailija Aleksandr Solženitsyn joutui olemaan suuren osan elämäänsä vankileireillä Siperiassa ihan vain siksi, että hän ajatteli eri tavalla kuin totalitaarinen valtio salli. Hänen keskeinen tuotantonsa kuvaa vankien elämää Neuvostoliiton rangaistusleirien kammottavissa oloissa. 

Solženitsynin huudot ÄLKÄÄ USKOKO VALHEISIIN ja LOPETTAKAA VALEHTELU 1970-luvun Neuvostoliitossa kirjoitetussa tekstissä kaikuvat edelleen kuuroille korville, vaikka hän kirjoitti kehotuksensa isoin kirjaimin eikä sanoman sisältöä tarvitse arvuutella. 

Jos jossain lajissa, niin valehtelussa ja huijaamisessa ihmiskunta loistaa. Kaikilla ei ole kokemusta vankileireistä, mutta varsinkin itsemme pettämisessä olemme mestareita. 

Monet Siperian vankileireistä olivat aitaamattomia, vaikka vartioituja. Aitoja ei tarvittu, koska minne raskasta pakkotyötä tekevä olisi paennut loputtomalla tundralla 40 asteen pakkasessa. Edessä olisi vain uusia esteitä ja vähän laajempi kehä. Tehokkaimmat aidat rakennetaan ihmisten pään sisälle. 

Neuvostoliiton vankileirien rakenteessa ollut sisäkkäisten ympyröiden ajatus näkyy nykyvenäläisessä ajattelussa kaikkialla. Kaikki on linnoitettu moninkertaisilla esteillä ja turvallisuuskoneistoilla. 

Sisäkkäisten piirien rakennelma on näkyvissä myös perinteisessä venäläisessä maatuskanukessa, jossa yhä uusi nukke tulee esiin, kun yhden kiertää auki. Lopulta kaiken keskellä on pieni nukke, joka ei enää avaudu. Turha kuitenkaan kuvitella, että mikään pysähtyisi siihen suljettuun puunukkeen. Vankileirien saaristo on loputon, vaikka yhdestä piiristä pääsetkin vapaaksi. Sisäkkäiset kehät ja nuket edustavat Venäjällä jatkuvuutta. Renkaat laajenevat Moskovan Kremlistä kohti laitoja ja niiden yli. 

Taiteella on kyky läpäistä nämä kehät ja rikkoa sisäkkäiset henkiset muurit. Taide tarvitsee kuitenkin olosuhteet, joissa se voi toteutua. Diktatuurin luomassa pelon ja väkivallan ilmapiirissä ajattelulta ja taiteen tekemiseltä häviävät edellytykset. Nykyajan tyrannien rispaantunutta, karkeaa vihan kieltä kuunnellessa tulevaa ei tarvitse arvailla. Sekä jo näkyvä että pinnan alla oleva viha ja väkivalta on valmiina nousemaan esiin. 

- - - 

Ranskan vallankumouksen jälki on pitkä. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat arvoja, joita edelleen ja jälleen vastustetaan kiihkeämmin kuin aikoihin. Kansalaiset antavat taas ilolla oman henkensä despoottien käsiin silkkaa laiskuuttaan, ennen kuin pelottelu on edes alkanut. Demokratia antaa suojan meille kaikille juuri siksi, että se antaa vapauden. Vankilat tarjoavat toivottomuutta, taide toivoa, mutta se edellyttää halua vapaaseen ajatteluun sekä taiteilijalta että vastaanottajalta. 

Kaikkein vaikeimpinakin aikoina on pyrittävä vapauteen, oikeudenmukaisuuteen sekä tasa-arvon ja demokratian puolustamiseen diktaattoreita vastaan. Ehkä se on myös vapaan taiteen tehtävä, jos taiteella joku tehtävä on. 

- - -

Taide on aistien ja tunteiden laji. Niiden avulla me ensin koemme teoksen. Sisätila ja ulkotila sekoittuvat, aikatasot katoavat. Tunnekokemuksen jälkeen teos avautuu kuitenkin lopullisesti vasta älyllisen kokemuksen kautta, ajattelemalla. Taide on ajattelua sekä tekijälle että vastaanottajalle.

Taide kaikissa muodoissaan tuo näkyväksi asioita, joita mitenkään muuten ei voi kertoa. Muistan taas, että tästä työstä ei ole mitään hyötyä. Taiteen toteutumisen edellytys on, ettei siitä ole mitään hyötyä. Jos jonkun sokeus väistyy, se on sivutuote. 

Taideteoksen tekoprosessi on tekijälle usein pitkä ja emotionaalisesti raskas kokemus. Minusta katsojankin pitäisi poistua taideteoksen ääreltä niin, ettei siitä toivu ainakaan viikkoon tai vielä enemmän: elämyksen pitää olla unohtumaton. Omat taide-elämykseni ovat olleet suuria yhteyden kokemuksia, joissa taideteos toimii välittäjänä, kosketuksena kaikkeen. Jonkun toisen muistot kulkevat lävitseni ja muuttuvat omikseni. 

Rakkaus on ainoa voima, joka voi pelastaa maailman. Kaikkien on voitava onnistua, muuten me kaikki epäonnistumme.

Siteeraan vielä leningradilaisen toisinajattelijan Oleg Grigorjevin lorua Lintu häkissä (Ptitsa v kletke) vuodelta 1981. Totalitaarinen neuvostoyhteiskunta ei koskaan hyväksynyt häntä taiteilijaksi. Hän eli millä eli, ystäviensä avulla. 

"No, millaista on oksalla?"
kysyi häkkilintu. 
"Samanlaista kuin häkissä,
kalterit vain harvemmassa." 

Lue valokuvataiteen valtionpalkinnon palkintoperusteet tästä.