Awarded support

Kymijoen Taidepato ry sai Kaakkois-Suomen taidepalkinnon | Tiedote

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta palkitsi Kymijoen Taidepato ry:n tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta monipuolisen kulttuurielämän mahdollistamiseksi. Vuoden 2020 taidepalkinnon suuruus on 5 000 euroa.
Published

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Kulttuurilla on huomattava merkitys kaupunkien identiteetille, näkyvyydelle ja hyvinvoinnille. Kymijoen Taidepato ry on omalla toiminnallaan onnistunut luomaan Kaakkois-Suomeen merkittävän paikan ja toimintaympäristön, jossa eri taiteenalojen toimijat ja yleisö voivat kohdata. 

Pato Klubi on paikka, joka yllättää muuntautumiskyvyllään. Kymijoen Taidepato ry:n ylläpitämä klubi nostaa ohjelmistossaan esiin raikkaita kokeellisia tekijöitä sekä alueelta että muualta Suomesta. Sen lisäksi se tarjoaa esiintymispaikan valtakunnallista ja kansainvälistä suosiota nauttiville yhtyeille ja artisteille.  Toiminnallaan Pato Klubi edistää alueellista tasa-arvoa ja mahdollistaa kulttuurikokemukset Kouvolan ja koko Kaakkois-Suomen alueen asukkaille.

Kulttuurista osalliseksi pääseminen on jokaiselle ihmiselle kuuluva, perustuslakiin kirjattu oikeus. Monipuolista kulttuurielämää varten tarvitaan Kymijoen Taidepato ry:n kaltaisia toimijoita, jotka mahdollistavat eri alojen taiteilijoiden esiintymiset. Yhdessä hyvin hoidetun institutionaalisen kulttuurikentän kanssa ne muodostavat arvokkaan perustan, joka mahdollistaa kaikille asuinpaikasta riippumatta osallistumisen laadukkaisiin konsertteihin, teatteriesityksiin, näyttelyihin ja taiteen tekemiseen. 

Kymijoen Taidepato ry:n toiminta on hieno esimerkki siitä, millä tavoin rohkeudella ja yhdessä tekemisellä saadaan hyviä asioita aikaan.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja: Lea Halttunen, erityisasiantuntija, [email protected], 0295 330 713.